Kaupunginhallitus, kokous 29.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 194 LISÄPYKÄLÄ: Henkilöstö- ja nimitysjaoston toimikauden jatkaminen (lisäpykälä)

ROIDno-2021-3035

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaisa Laitinen, kaupunginsihteeri, kaisa.laitinen@rovaniemi.fi

Perustelut

Hallintosäännön 12 §:n mukaan kaupunginhallituksessa on nimitysjaosto, jossa on 6 jäsentä. Jaoston puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja varsinaisten jäsenten on oltava kaupunginhallituksen jäseniä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kaupunginhallitus päättää jaoston toimikaudesta. Nimitysjaoston tehtävistä määrätään 30 §:ssä.

Vaalikelpoisuus jaostoon

Kuntalain 30 §:n mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan, valiokunnan ja johtokunnan jaostoihin sovelletaan, mutä asianomaisesta toimielimestä säädetään. Tämä koskee muun muassa vaalikelpoisuutta. Vaalikelpoisuudesta kaupunginhallitukseen säädetään kuntalain 73 §:ssä.

Kuntalain 31.1 §:n mukaan jaoston jäsenenä voi olla myös toimielimen varajäsen. Valtuusto voi myös päättää, että jaoston jäseneksi, ei kuitenkaan puheenjohtajaksi, voidaan valita muitakin kuin toimielimen jäseniä ja varajäseniä.

Jaoston tehtävät:

Hallintosääntö 30 §

Nimitysjaoston tehtävänä on:

  1. valmistella kaupunginhallitukselle jäsenten ja jäsenehdokkaiden valinnat tytäryhteisöjen ja osakkuusyhteisöjen hallintoelimiin;
  2. tarkistaa, että tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa otetaan huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus;
  3. laatia esitys palkkiosäännöksi;
  4. valmistella yhtiö-, yhtymä- ja muiden kokousedustajien valinta kaupunginhallitukselle.


Valtuusto antaa konserniohjeessa kuntalain säännöksiä täydentävät ohjeet tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanosta ja nimittämiskäytännöistä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää, että nimitysjaoston toimikausi on 16.8.2021 - 31.5.2023.

Kaupunginhallitus

  • valitsee nimitysjaostoon kuusi (6) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä
  • nimeää valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti nimetä nimitysjaostoon toimikaudeksi 16.8.2021 - 31.5.2023 seuraavat jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavasti:

 

Varsinainen jäsen

Henkilökohtainen varajäsen

Pj.

Terhi Heikkilä

Maria-Riitta Mällinen

Vpj.

Raija Kerätär

Päivi Alanne-Kunnari

J

Päivi Alaoja

Reijo Jylhä

J

Timo Tolonen

Matti Henttunen

J

Miikka Keränen Ella Keski-Panula

J

Henri Ramberg

Matti Huutola

Valmistelija

Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Raija Kerätär pyytää 9.3.2022 saapuneella sähköpostilla eroa nimitysjaoston jäsenen tehtävästä. Syynä eronpyyntöön ovat luottamushenkilötehtävät Lapin hyvinvointialueen valtuustossa ja hallituksessa.

Kaupunginhallitus on 16.8.2021 § 305 nimennyt nimitysjaostoon toimikaudeksi 16.8.2021 -​ 31.5.2023 jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavasti:

 

Varsinainen jäsen

Henkilökohtainen varajäsen

Pj.

Terhi Heikkilä

Maria-​Riitta Mällinen

Vpj.

Raija Kerätär

Päivi Alanne-​Kunnari

J

Päivi Alaoja

Reijo Jylhä

J

Timo Tolonen

Matti Henttunen

J

Miikka Keränen Ella Keski-​Panula

J

Henri Ramberg

Matti Huutola

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää

  • myöntää Raija Kerättärelle eron nimitysjaoston jäsenen ja varapuheenjohtajan tehtävästä 15.4.2022 alkaen,
  • valitsee nimitysjaostoon uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja nimeää varapuheenjohtajan.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti siten, että jaoston jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi valitaan Susanna Junttila ja hänen varajäsenekseen Mari Jolanki.

Valmistelija

  • Eeva-Maarit Kujala, kaupunginsihteeri, eeva-maarit.kujala@rovaniemi.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää, että nykyisten henkilöstö- ja nimitysjaoston jäsenten, varajäsenten, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikausi jatkuu ennallaan 30.6.2023 saakka.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Sarastia Oy

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Rovaniemen kaupunginhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.