Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta, kokous 22.8.2023

§ 139 Kaavoituksen käynnistämissopimus Mellavaara tilalle 698-408-428-6

ROIDno-2023-2497

Valmistelija

  • Markku Pyhäjärvi, kaavoituspäällikkö, markku.pyhajarvi@rovaniemi.fi
  • Pertti Onkalo, vt. toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Perustelut

Arctic Lapland Investment Oy on hakenut asemakaavan laatimista omistamalleen kiinteistölle 698-408-428-6 Mellavaarassa. Hakija on myös esittänyt asemakaavaa laadittavaksi osalle Rovaniemen kaupungin omistamaa kiinteistöä 698-408-619-0 kulkuyhteyden järjestämistä varten. Hakijan tavoitteena on mahdollistaa alueelle korkeatasoinen loma- ja elämysmatkailuun keskittyvä resort-alue.

Asemakaavoituksen lähtökohtana on, että Maankäyttö ja rakennuslain 91 §:n mukaisesti, että asemakaavaan tulee määräys, jolla kaavan toteuttamisvastuu kadun ja muun yleisen alueen osalta siirretään maanomistajalle, milloin alue on tarkoitettu palvelemaan pelkästään kaava-alueen sisäistä tarvetta. Asemakaavan luonnos- tai ehdotusvaiheen jälkeen maanomistajan kanssa tulee sopia maankäyttösopimuksella tarkemmin alueen toteuttamisesta ja toteuttamisen aikataulusta. Maankäyttösopimuskorvausta ei määrätä, mikäli kaavan toteuttamisvastuu kadun ja muun yleisen alueen osalta on siirretty kaavamääräyksellä maanomistajalle. 

Paikkatieto- ja tonttipalvelut on valmistellut oheisen sopimusluonnoksen, jolla Arctic Lapland Investment Oy:n kanssa sovitaan kaavoituksen käynnistämisestä, kaavoituksesta aiheutuvista kustannuksista sekä esitetään tavoitteet ja lähtökohdat kaavoituksen käynnistämiselle. Sopijapuolet sitoutuvat tarvittaessa neuvottelemaan mahdollisen asemakaavan muutosluonnoksen/-ehdotuksen julkisesti nähtävillä olon jälkeen sopimusaluetta koskevan maankäyttösopimuksen Kaupungin maapoliittiseen ohjelmaan kirjattujen sopimusperiaatteiden mukaisesti. 

Hallintosäännön mukaisesti yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää toimialansa suunnittelu- ja urakkasopimuksista ja muista sopimuksista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, vt. toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää hyväksyä oheisen liitteen mukaisen asemakaavan käynnistämissopimuksen. 

Kaupungingeodeetti valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus ja se varmennetaan siten, että ne allekirjoittaa kaupungingeodeetin ohella toinen elinvoimapalvelujen viranhaltija. 

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta kuuli asiassa kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä.

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Arctic Lapland Investment Oy, Kaavoitus/Pyhäjärvi, Paikkatieto- ja tonttipalvelut/Onkalo, Björkbacka