Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta, kokous 22.8.2023

§ 140 Teknisen lautakunnan kokouspäivämäärät syys-joulukuussa 2023

ROIDno-2023-2694

Perustelut

Rovaniemen kaupungin 1.9.2023 voimaan tulevan hallintosäännön mukaan yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan nimi vaihtuu tekniseksi lautakunnaksi (Kvalt 19.6.2023 § 70). Hallintosäännön luku 16 sisältää mm. seuraavia määräyksiä toimielinten koollekutsumisesta:

139 § Kokousaika ja -paikka

Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

140 § Kokouskutsu

Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.

Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.

Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 141 § Sähköinen kokouskutsu

Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti ja saattaa sähköisesti saataville. Tällöin kaupunginhallitus tai sen nimeämä viranhaltija vastaa siitä, että tähän tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä.
Salassa pidettäviä tietoja voidaan lähettää vain suojatulla yhteydellä. 

144 § Varajäsenen kutsuminen

Toimielimen jäsenen on kutsuttava varajäsen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Kun jäsen on esteellinen jossakin kokousasiassa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen yksittäisen asian käsittelyyn.

Myös puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voivat toimittaa kutsun varajäsenelle.

145 § Läsnäolo kokouksessa

Toimielimen jäsenten ja esittelijän lisäksi teknisen lautakunnan kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginhallituksen puheenjohtajalla ja kaupunginjohtajalla.

Toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta.

Toimielin voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän keskustelun päättymiseen asti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, vt. toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää, että teknisen lautakunnan loppuvuoden 2023 kokoukset pidetään tiistaisin jäljempanä määrättyinä päivinä klo 14:00 alkaen elinvoimatoimialan kokoustiloissa Mäntyvaarantiellä.

Teknisen lautakunnan kokouspäivät syys-joulukuussa 2023 ovat:

19.9.2023

24.10.2023

21.11.2023

12.12.2023

Lisäksi lautakunta oikeuttaa hallintosäännön 145 §:n mukaisesti osallistumaan lautakunnan kokouksiin toimialajohtajan, hallintopäällikön, kaavoituspäällikön, kaupungingeodeetin, kaupungininsinöörin ja talouspäällikön.

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.