Valmistelija
Tarja Kuoksa, palvelualuepäällikkö, tarja.kuoksa@rovaniemi.fi
Perustelut
Koulutuslautakunta on kokouksessaan 19.12.2013 (§ 101) hyväksynyt varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjan, joka on käytössä kolmen yksityisen perhepäivähoitajan ja 24 yksityisen päiväkodin palveluja ohjaavana asiakirjana. Sääntökirja on laadittu ohjeistamaan Rovaniemen kaupungin, palveluntuottajan ja asiakkaan palvelusetelin käyttöä. Sääntökirjassa Rovaniemen kaupunki asettaa palveluntuottajalle palvelusetelilain mukaiset hyväksymiskriteerit sekä muut palvelusetelitoiminnassa noudatettavat ehdot.
Sääntökirjan päivityksessä on kirjattu täsmennys asiakkaalta perittävään lisämaksuun (luku 7.6). Lisämaksun perusteena tulee olla selkeä lisä perustoimintaan esimerkiksi luomuruoka, erityinen osaaminen, pedagoginen painotus tai henkilöstömitoituksen lisäksi palkattu pedagoginen henkilöstö. Lisämaksua ei saa periä yksikön kustannusten tai vasun mukaisen perustoiminnan toteuttamisen perusteella.
Palvelusetelin perushinnassa on huomioitu muutetun talousarvioesityksen 2023 mukainen 3 %:n korotus. Lisäksi vuorohoidon palveluseteli on poistettu sääntökirjasta vuorohoitoa järjestävän Pilke Kuukkelin siirtyessä omaksi toiminnaksi. Vuorohoitoa järjestetään jatkossa Rovaniemellä vain kunnallisena palveluna. Satunnainen vuorohoito viikonloppuisin mahdollistetaan palveluseteliasiakkaille yöhoidon tapaan (luku 7.7).
Muutettu sääntökirja tulee voimaan 1.8.2023 alkaen.
Päätösehdotus
Esittelijä
Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi
Sivistyslautakunta hyväksyy päivitetyn varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjan.
Toimialajohtajan muutettu esitys:
Sääntökirjan sivulta 12, kohdasta 7.6. poistetaan 3. ja 4. kappale ja kohtaan lisätään:" Mikäli palveluntuottaja perii palvelusta enemmän kuin palvelusetelin omavastuuosuuden, on lisämaksu ilmoitettava palvelutuottajan ja asiakkaan välisessä palvelusopimuksessa. Palveluntuottajan tulee ilmoittaa lisämaksun muutoksista asiakkaalle ja palvelualuepäällikölle tammikuun loppuun mennessä. Uusi hinta tulee voimaan uuden toimintavuoden alusta eli 1.8. alkaen." Muilta osin sivistyslautakunta hyväksyy päivitetyn palvelusetelin sääntökirjan.
Vesa Puuronen esitti, että asia palautetaan valmisteluun.
Esitys raukesi kannattamattomana.
Vesa Puuronen esitti, että muutettua päätösesitystä ei hyväksytä.
Esitys raukesi kannattamattomana.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi toimialajohtajan muutetun esityksen:
Sääntökirjan sivulta 12, kohdasta 7.6. poistetaan 3. ja 4. kappale ja kohtaan lisätään:" Mikäli palveluntuottaja perii palvelusta enemmän kuin palvelusetelin omavastuuosuuden, on lisämaksu ilmoitettava palvelutuottajan ja asiakkaan välisessä palvelusopimuksessa. Palveluntuottajan tulee ilmoittaa lisämaksun muutoksista asiakkaalle ja palvelualuepäällikölle tammikuun loppuun mennessä. Uusi hinta tulee voimaan uuden toimintavuoden alusta eli 1.8. alkaen." Muilta osin sivistyslautakunta hyväksyy päivitetyn palvelusetelin sääntökirjan.
Lisäksi sivistyslautakunta päätti, että päiväkoti Lorupussilta poistetaan määräaikainen este lisämaksun perimisestä.
Eriävä mielipide
Vesa Puuronen jätti eriävän mielipiteen.