Kaupunginhallitus, kokous 28.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 271 Maankäyttösopimuksen maksuerän eräpäivän siirto tontti 698-3-281-3

ROIDno-2023-2114

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pertti Onkalo, vt. toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Perustelut

Temotek Oy:n ja Oulun Rakennusteho Oy:n muodostama Työyhteenliittymä Etelärinteen Auri on hakenut eräpäivän siirtoa tontin 698-3-281-3 maankäyttösopimuksen mukaiselle toiselle maksuerälle. Toinen maksuerä on erääntyy sopimusehtojen mukaisesti 90 päivän kuluessa tontille haetun toisen kerrostalon rakennusluvan saatua lainvoiman. Rakennuslupa on myönnetty 29.11.2022. 

Sopimuksessa on sovittu lisäksi vielä kahdesta muusta samansuuruisesta maksuerästä, joista kolmas erä erääntyy maksettavaksi 90 päivän kuluessa kolmannen asemakaavaa koskevan rakennusluvan lainvoimaisuudesta ja neljäs erä vastaavasti neljännen asemakaavaa koskevan rakennusluvan lainvoimaisuudesta kuitenkin viimeistään seitsemän vuoden kuluessa asemakaavan lainvoimaisuudesta.  

Maksuerille on sovittu 2% korko vuoden kuluttua asemakaavan muutoksen voimaantulosta. Asemakaavan muutos on tullut voimaan 13.8.2021. 

Tontti kuuluu asemakaavamerkinnältään asuinkerrostalojen korttelialueeseen (AK). Tontin rakennusoikeus on 10000 krs-mjakaantuen neljälle rakennusalalle. Tontille myönnetyn ensimmäisen rakennusluvan mukainen kerrostalo ja tontin yhteinen autohalli ovat valmistumassa elokuun 2023 aikana.

Hakemuksessa on perusteltu eräpäivän siirtoa toisen kerrostalon rakennustöiden aloituksen viivästymisellä. Uudisasuntokauppa on hiljentynyt hintojen ja korkojen nousun sekä inflaation vuoksi.   

Maksuerän suuruus on 362.500 euroa. Eräpäivän siirtoa on haettu 30.6.2024 saakka. Hakemus on perusteltu uudisasuntokaupan heikentyneen markkinatilanteen vuoksi.

Toisen maksuerän eräpäivän siirto voidaan hyväksyä hakemuksen mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää siirtää tontin 698-3-281-3 maankäyttösopimuksen toisen maksuerän eräpäivää seuraavin ehdoin:

  • Toisen maksuerän eräpäivä on 30.6.2024.
  • Maksuerälle on suoritettava sopimuksen mukainen 2% korko 13.8.2022 lukien.
  • Muut ehdot ovat 3.6.2021 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen mukaiset.

  

Päätös

Terhi Heikkilä poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28.1 §, kohta 1) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Maria-Riitta Mällinen osallistui kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

Kaupungingeodeetti Pertti Onkalo esitteli asiaa kaupunginhallitukselle. 

Kaupunginhallitus piti tauon kello 13.59 - 14.08. Puheenjohtaja totesi, että kaikki ennen taukoa paikalla olleet olivat edellen paikalla.

Riku Tapio esitti ryhmäpuheenjohtajien yhteisenä esityksenä ja Eemeli Kajulan kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun ja tuodaan päätäksentekoon elokuun kokoukseen tarkennetuilla talousavaikutusluvuilla. 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti Riku Tapion esityksen mukaisesti.

Esteellisyys

Terhi Heikkilä

Valmistelija

  • Pertti Onkalo, vt. toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Perustelut

Temotek Oy:n ja Oulun Rakennusteho Oy:n muodostama Työyhteenliittymä Etelärinteen Auri on hakenut eräpäivän siirtoa tontin 698-3-281-3 maankäyttösopimuksen mukaiselle toiselle maksuerälle 15.5.2023. Työyhteenliittymä on täydentänyt 7.8.2023 esitystään maankäyttösopimuksen mukaisen maankäyttösopimuskorvauksen toisen erän maksuaikataulun muutoksesta siten, että ensimmäinen osa maksusta 181.250 euroa maksettaisiin 30.9.2023 mennessä ja toinen osa maksusta 181.250 euroa maksettaisiin 31.12.2023 mennessä.

Tontin 698-3-281-3 ensimmäinen asuinkerrostalo sekä koko tontin yhteinen autohalli on valmistunut elokuussa 2023. Hankkeen investoinnin kannalta autohalliin on investoitu merkittävä summa, joka saadaan takaisin vasta koko hankkeen toteuduttua. Tontille haettu toisen asuinkerrostalon rakennuslupa on myönnetty 29.11.2022. Koronaepidemia ja Ukrainan sota ovat aiheuttaneet nopean ja voimakkaan kustannusten nousun, korkojen nousun sekä korkean inflaation, joka poikkeaa normaaliksi katsottavasta vapaarahoitteisesta asuinrakentamisen markkinamuutoksesta. Kohteessa ei ole tarkoitus käyttää ARA:n korkotukirahoitusta vaan asunnot on suunnattu etupäässä kuluttajille, jotka ostavat asunnon omaan käyttöönsä. 

Arvion mukaan markkinatilanteen uskotaan normalisoituvan lähiaikoina ja tavoitteena on toteuttaa tontin seuraavat rakennusvaiheet noin yksi talo vuodessa seuraavasti:

  • 2. rakennusvaiheen aikataulu 4/2024 - 8/2025, Rakennuslupa myönnetty 29.11.2022
  • 3. rakennusvaihe aikataulu 4/2025 - 8/2026
  • 4. rakennusvaihe aikataulu 4/2026 - 8/2027
     

Maankäyttösopimuksen toisen erän mukainen maksu 362.500 euroa on sopimuksen mukaisesti erääntynyt helmikuussa 2023. Maksuaikataulun muutoksella ei ole kaupungille taloudellista vaikutusta ja maksulle lasketaan sopimuksen mukainen 2 %:n korko vuoden kuluttua asemakaavan muutoksen voimaantulosta (13.8.2022). Korko vastaa pitkäaikaisen elinkustannusindeksin vaikutusta. Tarkennetun esityksen mukainen maksuaikataululla maksu kirjautuu samalle talousarviovuodelle kuin alkuperäinen maksuaikataulu jolloin muutoksella ei ole myöskään vaikutuksia talousarvioon.

Sopimuksen mukaiset kolmas ja neljäs maksuerä pysyy ennallaan ja maksut on sidottu rakennusvaihetta koskevan rakennusluvan myöntämiseen tai on maksettava viimeistään 7 vuoden kuluessa asemakaavan lainvoimaisuudesta (13.8.2028)

Asemakaavan muutoksella ja rakentamisella ei ole välittömiä kustannusvaikutuksia kaupungille uuden kunnallistekniikan muodossa. Korvaus kohdistuu jatkossa laajempaan alueeseen rautatieaseman ja linja-autoaseman alueiden kehittämisen myötä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää siirtää tontin 698-3-281-3 maankäyttösopimuksen toisen maksuerän eräpäivää seuraavin ehdoin:

  • Maksu laskutetaan kahdessa erässä siten, että ensimmäisen maksuerän 181.500 euroa eräpäivä on 30.9.2023 ja toisen maksuerän 181.500 euroa eräpäivä on 31.12.2023. 
  • Maksuerälle on suoritettava sopimuksen mukainen 2% korko 13.8.2022 lukien.
  • Muut ehdot ovat 3.6.2021 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen mukaiset.

Päätös

Terhi Heikkilä poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28.1 §, kohta 1).

Kaupungingeodeetti Pertti Onkalo esitteli asiaa kaupunginhallitukselle.

Maria-Riitta Mällinen saapui kokoukseen kello 13:46 asian esittelyn aikana.

Timo Tolonen teki kokouksessa Tuomas Koskiniemen kannattamana muutetun päätösehdotuksen:

Kaupunginhallitus päättää siirtää tontin 698-3-281-3 maankäyttösopimuksen toisen maksuerän eräpäivää seuraavin ehdoin:

  • Maksu laskutetaan kahdessa erässä siten, että ensimmäisen maksuerän 181.500 euroa eräpäivä on 30.9.2023 ja toisen maksuerän 181.500 euroa eräpäivä on 31.12.2023. 
  • Maksuerälle on suoritettava korkolain mukainen viivästyskorko alkuperäisestä eräpäivästä lukien.
  • Muut ehdot ovat 3.6.2021 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen mukaiset.
     

Koska oltiin tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys.

Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Tolosen esityksen kannalla vastaavat EI.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 JAA -ääntä ja 2  EI -ääntä, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Esteellisyys

  • Terhi Heikkilä

Äänestystulokset

  • Kyllä 9 kpl 82%

    Mari Ikonen, Riku Tapio, Reijo Jylhä, Miikka Keränen, Maria-Riitta Mällinen, Susanna Junttila, Elina Kuula, Mari Jolanki, Mikkel Näkkäläjärvi

  • Ei 2 kpl 18%

    Tuomas Koskiniemi, Timo Tolonen

Tiedoksi

Työyhteenliittymä Etelärinteen Auri c/o Temotek Oy/ Kimmo Liisanantti, Paikkatieto ja tonttipalvelut/ Onkalo ja Björkbacka

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Rovaniemen kaupunginhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.