Kaupunginhallitus, kokous 15.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Maankäyttösopimuksen muutos/ Kukanniemi

ROIDno-2017-4118

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Taina Lehtinen, kaupungingeodeetti, taina.lehtinen@rovaniemi.fi

Perustelut

Tilan Liitos-Pöykkölä RN:o 698-401-13-100 maanomistaja on hakenut asemakaavan muutosta omistamalleen maa-alueelle sekä kaupungilta 11.5.2016 vuokraamalleen maa-alueelle. Asemakaavan muutos on ollut julkisesti nähtävillä 19.10. - 20.11.2017. Kaavaehdotuksessa esitetään, että alueelle muodostuu yksi RM-tontti (matkailua palvelevien rakennusten korttelialue), jonka pinta-ala on n. 13.157 m2 ja rakennusoikeus 1940 krs-m2. Maanomistaja omistaa tontista 6832 m2 ja sen rakennusoikeus on 1007 krs-m2. Maanomistajan omistaman maa-alueen rakennusoikeus nousee 807 krs-m2.

Maankäyttösopimuksessa sovitaan, että kaupunki laatii maanomistajan kustannuksella asemakaavan muutoksen ja maanomistaja sitoutuu rakentamaan vähintään 740 krs-m2 viiden vuoden kuluessa asemakaavan lainvoimaiseksi tulosta. Maanomistaja maksaa kaupungille yhteensä 44.500 euroa maankäyttökorvausta. Lisäksi kaupunki ja maanomistaja allekirjoittavat maa-alueiden vaihtokirjan kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun asemakaavan muutos on tullut lainvoimaiseksi. Maanomistaja maksaa kaupungille välirahaa 102.366,50 euroa sidottuna elinkustannusindeksin pistelukuun 1913.

Lisätiedot: toimialajohtaja Martti Anttila, puh. 040 541 3645 ja kaupungingeodeetti Taina Lehtinen, puh. 040 522 9184.

Päätösehdotus

Esittelijä

Esko Lotvonen, kaupunginjohtaja, esko.lotvonen@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen kiinteistöjen vaihtokaupasta.

Päätös

Kaupunginhallitus kuuli asiassa kaupungingeodeetti Taina Lehtistä ja kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Jukka Björkbacka, maanmittausasiantuntija, jukka.bjorkbacka@rovaniemi.fi

Perustelut

Kukanniemen asemakaavan muutos on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 11.12.2017. Asemakaavan muutoksella muodostunut sitovan tonttijaon mukainen tontti 698-11-362-1 kuuluu asemakaavamerkinnältään matkailua palvelevien rakennusten korttelialueeseen (RM).  Asemakaavan muutokseen liittyvä maankäyttösopimus ja kiinteistökaupan esisisopimus on hyväksytty kaupunginhallituksessa 4.12.2017 § 596. Maankäyttösopimuksessa on sovittu korvausten maksamisesta sekä alueen toteuttamisesta seuraavasti:

  • Maanomistaja maksaa kaupungille 44.500 € maankäyttösopimuskorvauksena. Korvaus maksetaan kahdessa erässä.
  • Kaupunki toteuttaa alueen katu/lähivirkistysalueet sekä vastaa niiden suunnittelusta ja kunnossapidosta. Maanomistaja sitoutuu sopimaan tontin kunnallistekniikan rakentamisesta asianomaisten yhtiöiden kanssa.
  • Maanomistaja sitoutuu rakentamaan tontin asemakaavan mukaisesti viiden vuoden kuluessa asemakaavan lainvoimaiseksi tulosta siten, että rakennusten käytetty rakennusoikeus on vähintään 740 kem2. (rakentamisvelvoite n. 38 % kaavan mukaisesta rakennusoikeudesta).
  • Mikäli Maanomistaja ei ole rakentanut rakentamisvelvoitteen mukaista rakennusta viiden vuoden kuluessa asemakaavan lainvoimaisuudesta, Maanomistaja maksaa sopimussakkoa kaupungille 12.000 euroa kertakorvauksena.
     

Korvauksen 1. erä on maksettu sopimuksen mukaisesti. Tontin muodostamisen edellytyksenä oleva kiinteistökaupan esisopimuksen mukainen maa-alueiden vaihto on tehty 15.5.2018.

Asemakaavan muutoksen tullessa voimaan 31.1.2018, vesihuollon toiminta-aluetta ei ole päivitetty koskemaan asemakaavassa rakennettavaksi osoitettua aluetta Vesihuoltolain 7 § mukaisesti. Tontilla rakentamisen edellytykset eivät ole täyttyneet asemakaavan mukaisesti, joten rakentamisvelvoitteen toteuttaminen voidaan katsoa olevan kohtuuton maanomistajan osalta.

Maanomistajan, kaupungin ja Napapiirin Veden edustajien kanssa käydyssä neuvottelussa on todettu toimenpiteet asemakaavan mukaisen tontin rakentamisen edellytyksille seuraavasti:

Napapiirin Vesi laittaa vireille aluetta koskevan vesihuollon toiminta-alueen muutoksen asemakaavan mukaisesti. Vesiliittymien rakentaminen edellyttää toiminta-alueen hyväksymisen lisäksi hyväksytyn rakennusluvan sekä liittymissopimuksen. Toiminta-alueen laajennuksen jälkeen vesi- ja viemäriverkoston liittymät tuodaan kiinteistön rajalle. Maanomistaja voi myös hakea poikkeamista vesihuoltoverkostoon liittymisestä ympäristöviranomaiselta.

Esitän maankäyttösopimuksen muutosta kaupunginhallituksen päätettäväksi seuraavasti:

Sopimuksen kohdan 5 mukaista rakentamisvelvoitetta muutetaan siten, että Maanomistaja sitoutuu rakentamaan RM-tontille 698-11-362-1 vähintään 740 kem2 asemakaavan mukaisesta rakennusoikeudesta viiden vuoden kuluessa siitä kun tontti on rakentamiskelpoinen, siihen valmiusasteeseen, että rakennusvalvontaviranomainen voi suorittaa hyväksyttävän maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen loppukatselmuksen. Tontti katsotaan rakentamiskelpoiseksi, kun päätös tontin alueen liittämisestä vesihuollon toiminta-alueeseen on lainvoimainen.

Sopimuksen kohta 6. Muut korvaukset, Maankäyttösopimuksen mukainen jäljellä oleva toinen maksuerä, 22.250 euroa, maksetaan viimeistään kolmen vuoden kuluessa siitä kun RM-tontin alue on rakentamiskelpoinen. Maksuerälle suoritetetaan 2% korko siitä lukien kun tontti on rakentamiskelpoinen.

Sopimuksen kohta 8 Sopimussakko, Mikäli maanomistaja ei ole toteuttanut sopimuksessa tarkoitettua kohdan 5 mukaista rakentamisvelvoitetta määräajassa, Maanomistaja maksaa Kaupungille sopimussakkona 12.000 euroa, joka on kertakorvaus. Erääntyneille suorituksille lasketaan viivästyskorko korkolain mukaisesti sekä lisäksi perimiskulut.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä 20.11.2017 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen muutoksen liitteenä olevan sopimusluonnoksen mukaisesti.

Maankäyttösopimuksen muutos on allekirjoitettava 30.4.2024 mennessä.

Päätös

Kaupunginhallitus kuuli asiassa toimialajohtaja Pertti Onkaloa.

Maria-Riitta Mällinen poistui kokouksesta ja Terhi Heikkilä liittyi kokoukseen etäyhteydellä kello 13.18.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Maanomistaja, Paikkatieto- ja tonttipalvelut/Onkalo, Björkbacka

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Rovaniemen kaupunginhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.