Tarkastuslautakunta, kokous 13.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Toimielinseuranta, sivistyslautakunta

ROIDno-2023-2757

Valmistelija

  • Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi
  • Maiju Pyörälä, kaupunkitarkastaja, maiju.pyorala@rovaniemi.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunta päätti 19.9.2023 § 96 toimielinseurannan toteuttamisesta vuoden 2023 osalta arvioinnin työohjelman hyväksynnän yhteydesä. Lautakunta päätti toteuttaa toimielinseurannan siten, että:

- toimielinseuranta toteutetaan siten, että tarkastuslautakunta perehtyy kerrallaan yhden toimielimen toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumiseen,

- tarkastuslautakunta kutsuu kunkin toimielimen esittelijän kuultavaksi ja antamaan selvityksen niistä päätöksistä ja toimenpiteistä, joita toimelimessä on kuulemiseen mennessä tehty tavoitteiden toteutumiseksi,

Lisäksi toimielinseurannan kuulemisessa huomioidaan tarkastuslautakunnan talousarviossa sekä vuosittaisessa työsuunnitelmassa asetetut arviointiteemat. Tarkastuslautakunnan alaiset viranhaltijat ovat etukäteen valmistelleet ja lähettäneet kuultavaksi kutsutuille viranhaltijoille kysymyksiä, joihin kuulemisessa toivotaan vastattavan. 

Seuraavana vuorossa toimielinseurannassa on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnan alaiseen toimintaan kuuluvat koulutuspalvelut sekä varhaiskasvatuspalvelut. Lautakunta vastaa mm. varhaiskasvatus-, perusopetus- ja lukiopalveluista sekä oppilas- ja opiskelijahuoltopalveluista. Vuoden 2023 talousarvion tuloskortin mukaan toimielimen yhdeksi painopisteeksi on valittu palvelualueiden keskinäisen sekä palvelualueiden ja hyvinvointialueen välisen yhteistyön kehittäminen. Kaupunginvaltuuston 12.12.2022 hyväksymän hallintosääntömuutoksen myötä vapaa-ajan palveluiden järjestämisen vastuu siirrettiin sivistyslautakunnan alaisuudesta hyvinvointilautakunnan alaisuuteen. 

Tarkastuslautakunta kuulee sivistyslautakunnan esittelijää toimialajohtaja Antti Lassilaa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Tarkastuslautakunta kuulee toimialajohtaja Antti Lassilaa sivistyslautakunnan talousarviotavoitteiden toteutumisesta sekä toimielimen toiminnasta. Lautakunta merkitsee kuulemisen tiedoksi, sekä huomioi sen antaessaan arviointikertomusta vuodelta 2023.

Päätös

Merkittiin pöytäkirjaan, että kuultavaksi kutsuttu toimialajohtaja Antti Lassila osallistui kokoukseen tämän asian käsittelyn ajan kello 16:39 - 17:02 kokoushuoneesta käsin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että jäsen Jarmo Huhtala liittyi kokoukseen etäyhteyden välityksellä tämän asian käsittelyn aikana kello 16:41.

Tarkastuslautakunta kuuli toimialajohtaja Lassilaa ja merkitsi kuulemisen tiedoksi sekä liitti esityksen pöytäkirjan liitteeksi 1. Tarkastuslautakunta huomioi esityksen antaessaan arviointikertomusta vuodelta 2023.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.