Perustelut
Tarkastuslautakunta päätti 19.9.2023 § 96 toimielinseurannan toteuttamisesta vuoden 2023 osalta arvioinnin työohjelman hyväksynnän yhteydesä. Lautakunta päätti toteuttaa toimielinseurannan seuraavasti:
- toimielinseuranta toteutetaan siten, että tarkastuslautakunta perehtyy kerrallaan yhden toimielimen toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumiseen,
- tarkastuslautakunta kutsuu kunkin toimielimen esittelijän kuultavaksi ja antamaan selvityksen niistä päätöksistä ja toimenpiteistä, joita toimelimessä on kuulemiseen mennessä tehty tavoitteiden toteutumiseksi,
Lisäksi toimielinseurannan kuulemisessa huomioidaan tarkastuslautakunnan talousarviossa sekä vuosittaisessa työsuunnitelmassa asetetut arviointiteemat. Tarkastuslautakunnan alaiset viranhaltijat ovat etukäteen valmistelleet ja lähettäneet kuultavaksi kutsutuille viranhaltijoille kysymyksiä, joihin kuulemisessa toivotaan vastattavan.
Seuraavana vuorossa toimielinseurannassa on tekninen lautakunta. Tekninen lautakunta vastaa mm. maankäytön suunnittelu-, kaupunkisuunnittelu-, yhdyskunta- ja tonttipalveluista. Lautakunnan alaiseen toimintaan kuuluu teknisten palveluiden lisäksi jätehuoltojaosto. Vuoden 2023 talousarvion tuloskortin mukaan teknisen lautakunnan painopisteenä ovat ympäristöön ja omaisuudenhallintaan liittyvien toimintojen kehittäminen. Elinvoimapalveluiden toimiala jakaantui 1.9.2023 alkaen elinvoimatoimialaksi ja teknisten palveluiden toimialaksi kaupunginvaltuuston päätöksellä (19.7.2023 § 70). Samalla yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan nimi muuttui tekniseksi lautakunnaksi. Teknisten palveluiden toimilaan kuuluu teknisen lautakunnan lisäksi ympäristölautakunnan palvelut.
Tarkastuslautakunta kuulee teknisen lautakunnan esittelijää toimialajohtaja Pertti Onkaloa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi
Tarkastuslautakunta kuulee toimialajohtaja Pertti Onkaloa teknisen lautakunnan talousarviotavoitteiden toteutumisesta sekä toimielimen toiminnasta. Lautakunta merkitsee kuulemisen tiedoksi, sekä huomioi sen antaessaan arviointikertomusta vuodelta 2023.
Päätös
Merkittiin pöytäkirjaan, että kuultavaksi kutsuttu toimialajohtaja Pertti Onkalo osallistui kokoukseen etäyhteyden välityksellä tämän asian käsittelyn ajan kello 17:04 -17:28
Merkittiin pöytäkirjaan, että jäsen Petri Keihäskoski poistui kokouksesta klo 17:28 ja että varajäsen Reetta Mustonen liittyi kokoukseen etäyhteyden välityksellä kello 17:29.
Tarkastuslautakunta kuuli toimialajohtaja Onkaloa ja merkitsi kuulemisen tiedoksi sekä liitti esityksen pöytäkirjan liitteeksi 1. Tarkastuslautakunta huomioi esityksen antaessaan arviointikertomusta vuodelta 2023.