Tekninen lautakunta, kokous 21.5.2024

§ 85 Valtuustoaloite arkkitehtiopiskelijan työllistymismahdollisuus opiskelunsa aikana

ROIDno-2021-1993

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuutettu Matti Henttunen jätti puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Rovaniemen merkitys kasvukeskuksena on kiistaton. Rovaniemi, Lapin pääkaupunkina kasvaa. Kaupunkimme merkitys Lapin rakentamisessa etenkin asuntorakentamisessa on merkittävä. Kaupungin veto- ja pitovoimaa lisää viihtyisä kaupunkirakentaminen ja monipuolinen asuntotarjonta. Rovaniemi on merkittävin Lapin arkkitehtuurikaupunki, joka kiinnostaa myös kansainvälisesti.

Osaajia tarvitaan Rovaniemellä. Myös edullisen vuokra-asumisen edellytykset on alueellamme turvatta. Oulussa ja Tampereella mm. palkitaan arkkitehtiopiskelijoita 6-12 kk työsuhteiseen opintojensa aikana. Rovaniemellä voisimme harkita samanlaista käytäntöä, joka tukisi niukkojen resurssien hyödyntämistä kaavoituksessa, maankäytössä ja suunnittelussa.

Edellä esitetyn perusteella, Rovaniemen PS:n valtuustoryhmä pyytää, että kaupungin kaavoituksen, maankäytön ja suunnittelun niukkoja resursseja vahvistettaisiin Oulun ja Tampereen mallin mukaisesti."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Markku Pyhäjärvi, kaavoituspäällikkö, markku.pyhajarvi@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen perussuomalaisten valtuustoryhmä on jättänyt valtuustoaloitteen arkkitehtiopiskelijan työllistymismahdollisuudesta opiskelunsa aikana.
Valtuustoaloitteessa on esitetty, että "Rovaniemen merkitys kasvukeskuksena on kiistaton. Rovaniemi, Lapin pääkaupunkina kasvaa. Kaupunkimme merkitys Lapin rakentamisessa eteenkin asuntorakentamisessa on merkittävä. Kaupungin veto- ja pitovoimaa lisää viihtyisä kaupunkirakentaminen ja monipuolinen asuntotarjonta. Rovaniemi on merkittävin Lapin arkkitehtuurikaupunki, joka kiinnostaa myös kansainvälisesti. Osaajia tarvitaan Rovaniemellä. Myös edullisen vuokra-asumisen edellytykset on alueellamme turvattava. Oulussa ja Tampereella mm. palkataan arkkitehtiopiskelijoita 6-12 kk työsuhteiseen opintojensa aikana. Rovaniemellä voisimme harkita samanlaista käytäntöä joka tukisi niukkojen resurssien hyödyntämistä kaavoituksessa, maankäytössä ja suunnittelussa.
Edellä esitetyn perusteella, Rovaniemen PS:n valtuustoryhmä pyytää että kaupungin kaavoituksen, maankäytön ja suunnittelun niukkoja resursseja vahvistettaisiin Oulun ja Tampereen mallin mukaisesti."

Vastauksena valtuustoaloitteeseen kaavoitusyksikkö toteaa, että arkkitehtiopiskelijan työresurssia käytetään mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaan talousarviossa annettujen henkilöstömäärärahojen puitteissa. Rovaniemen kaupungin kaavoituksessa on 10.5.2023 lähtien ollut kaavoituksen resursseja täydentämässä arkkitehtiopiskelija määräaikaisilla työsopimuksilla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen saapuneen aloitteen ja antaa edellä esitetyn vastauksen aloitteeseen.

Päätös

Tekninen lautakunta kuuli asiassa kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Aloitteen tekijä

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.