Perustelut
Aloiteoikeus perustuu kuntalain 23 §:ään. Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.
Kaikki kunnassa vireille tulleet aloitteet käsitellään toimivaltaisessa kunnan viranomaisessa ilman aiheetonta viivytystä. Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.
Kuntalaisaloite on suoran vaikuttamisen väline. Sen avulla kuntalainen voi nostaa esiin jonkin ajankohtaisen asian tai ongelman, sekä herätellä päättäjiä kiinnittämään siihen huomiota. Suomen kuntalaisilla on ollut aloiteoikeus jo vuodesta 1977 alkaen. Aloiteoikeus on kirjattu kuntalakiin ja se on voimassa kaikissa Suomen kunnissa. Kuntalaisen aloiteoikeus tarjoaa käytännössä myös yksittäisille kuntalaisille mahdollisuuden saattaa tärkeinä pitämiään asioita suoraan päätöksenteon piiriin.
Yhdyskutantekniikan yksikössä käsitellään sinne kohdistuneet kuntalaisaloitteet. Asianhallintajärjestelmään ei välttämättä ole kirjattu vastauksia mitä aloitteisiin vastatattu ja millaisiin toimenpiteitsiin niiden johdosta on ryhdytty. Liitteenä olevassa asiakirjasta on asianhallintajärjestelmään kirjaamatta jääneet vuosien 2019-2025 kuntalaisaloitteet ja niiden vastaukset ja toimenpiteet.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi
Tekninen lautakuntakunta merkitsee tiedoksi Yhdyskuntatekniikan yksikön saamat kuntalaisaloitteet ja niiden laaditut vastaukset.