Kaupunginhallitus, kokous 25.5.2026

§ 159 Rovaniemen kaupungin osallistuva budjetointi 2026-2027

ROIDno-2022-1490

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katja Mäntylä, vs. hallintopäällikkö, katja.mantyla@rovaniemi.fi

Perustelut

Perustelut
Vuoden 2022 aikana Rovaniemellä kokeiltiin kaupunginhallituksen päätöksen (24.5.2022 § 151) mukaisesti osallistuvan budjetoinnin toimintamallia. Kokeilun aikana siihen osallistuneilta kerättiin palautetta ja tehtiin haastatteluja. 

Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä kaupunkilaisten ja muiden sidosryhmien vaikutusmahdollisuuksia omaan elinympäristöönsä ja arkeensa. Lisäksi edistetään kaupungin ja sen sidosryhmien välistä vuoropuhelua ja parannetaan asukkaiden hyvinvointia. Osallistuva budjetointi on myös tehokas keino vahvistaa kuntalaisosallisuuden vaikuttavuutta ja edesauttaa asukkaiden sitoutumista kaupungin kehittämiseen.

Osallistuva budjetointi toteutuu neljässä vaiheessa: 1) ideointi, 2) yhteiskehittäminen, 3) äänestäminen ja 4) toteutus. Vuoden 2022 aikana toteutettiin vaiheet 1-3 ja vuosi 2023 on varattu tekojen toteuttamiseen. Kaupunginvaltuusto vahvisti talousarviokäsittelyn yhteydessä vuonna 2023 toteutettaviksi teoiksi frisbeegolfradan Mäntyvaaraan ja toiminnallisen puiston Korkalovaaraan. Näiden tekojen suunnittelu on aloitettu yhteistyössä kaupungin toimijoiden ja asukkaiden kanssa kevään 2023 aikana.

Ehdotus kaksivuotisesta toimintamallista
Kokeilusta tähän mennessä kerätyn palautteen perusteella kaupunginhallitukselle ehdotetaan, että seuraava ideointivaihe käynnistetään keväällä 2024. Näin osallistuva budjetointi voitaisiin jatkossa toteuttaa kaksivuotisena toimintamallina, jossa ensimmäinen vuosi varataan ideoinnille, yhteiskehittämiselle ja äänestämiselle ja toinen vuosi valittujen tekojen toteuttamiselle.

Haastatteluiden perusteella osallistuvan budjetoinnin jatkon kannalta on tärkeintä, että prosessista saadaan aikaan konkreettisia tuloksia sovitussa aikataulussa. Valittujen tekojen toteuttamisessa on tarkoitus painottaa vahvaa yhteistoimijuutta kaupungin henkilöstön ja kuntalaisten välillä. Tämä edellyttää riittävää vuorovaikutteisuutta eri toimijoiden välillä. Kaksivuotinen toimintamalli takaisi riittävän valmistelu- ja toimeenpanoajan osallistuvan budjetoinnin eri vaiheille. Kaksivuotinen toimintamalli myös lisäisi sitoutumista ja luottamusta prosessiin kaikkien siihen osallistuvien näkökulmasta. 

On tärkeää, että osallistuvasta budjetoinnista jää hyvä kokemus niin prosessiin osallistuville kuntalaisille kuin kaupungin työntekijöille. Yhtenä osallistuvan budjetoinnin kokeilun hyvänä puolena on tähän asti pidetty sitä, että prosessi on hyvin ajateltu ja selkeä. Tämä on mahdollista kun prosessin toteuttamiseen on varattu riittävästi aikaa. Kaksivuotinen toteutus takaisi valittujen tekojen toimeenpanon sovitussa ajassa ja lisäisi siten osallistuvan budjetoinnin vaikuttavuutta. 

Ehdotus vuodelle 2023 varatun määrärahan käyttämisestä
Kaupunginvaltuusto vahvisti vuoden 2023 talousarvioon osallistuvan budjetoinnin määrärahaksi yhteensä 60 000 euroa. Vuonna 2022 toteutetun ideoinnin, yhteiskehittämisen ja äänestyksen perusteella määrärahalla toteutettaviksi teoiksi valittiin frisbeegolfradan rakentaminen Mäntyvaaraan sekä toiminnallisen puiston rakentaminen Korkalovaaraan. Äänestystuloksessa painotettiin lasten ja nuorten sekä Korkalovaaran asukkaiden antamia ääniä.

Molempien tekojen käytännön toteutuksen suunnittelu on aloitettu kevään 2023 aikana ja niiden tarkemmasta kustannusarviosta on keskusteltu kaupungin asiantuntijoiden kanssa. Keskustelujen pohjalta kaupunginhallitukselle ehdotetaan, että frisbeegolfradan rakentamiseen käytetään osallistuvan budjetoinnin määrärahasta 20 000 euroa ja toiminnallisen puiston rakentamiseen 40 000 euroa. Näin saadaan varmistettua lopputuloksen laadukkuus ja lisätään niiden tuomaa lisäarvoa kuntalaisille.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus 

  1. Hyväksyy osallistuvan budjetoinnin kaksivuotisen toimintamallin, jossa ensimmäinen vuosi käytetään ideointiin, yhteiskehittämiseen sekä äänestämiseen ja toinen vuosi valittujen tekojen toteuttamiseen.
  2. Hyväksyy esityksen vuodelle 2023 varatun osallistuvan määrärahan käytöstä, jonka mukaan Mäntyvaaran frisbeegolfradan budjetti on 20 000 euroa ja Korkalovaaran toiminnallisen puiston budjetti 40 000 euroa.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Riitu Pirkkalainen, osallisuuden ja vaikuttamisen erityisasiantuntija, riitu.pirkkalainen@rovaniemi.fi

Perustelut

Tausta

Rovaniemen kaupunginhallitus (KH 22.4.2023 § 128) on sitoutunut kaksivuotiseen osallistuvan budjetoinnin toimintamalliin. Sen mukaan ensimmäinen vuosi käytetään ideoiden keräämiseen ja äänestykseen ja toinen vuosi voittaneiden ideoiden toteuttamiseen. Osallistuvan budjetoinnin teema määrittyy hyvinvoinnin teemavuoden mukaisesti. Kaupunginvaltuusto päättää vuosien 2026–2027 hyvinvoinnin teeman osana hyvinvointiohjelman hyväksymistä 18.5.2026 (KV 18.5.2026 § 55).
 
Alueellinen kohdennus vahvistaa vaikuttavuutta ja osallisuutta

Vuosien 2026–2027 osallistuvan budjetoinnin määrärahasta puolet (50 %) esitetään kohdennettavaksi Syväsenvaaran alueelle. Syväsenvaaraan kohdistuu eriytymisselvityksen (KH 18.3.2024 §2024) mukaan kehittämistarpeita, joihin voi osin vastata osallistuvan budjetoinnin keinoin. Alueellinen kohdennus toteuttaa myös osaltaan kaupunkistrategiaan kirjattuja tavoitteita siitä, että rakennamme viihtyisää kaupunkia yhdessä asukkaiden ja paikallisyhteisöjen kanssa (KV 16.2.2026 §5).

Osallistuvan budjetoinnin alueellinen kohdennus on keino vahvistaa asukkaiden osallisuutta oman alueensa kehittämiseen ja osallistumisen vaikuttavuutta. Se toimii keinona tavoittaa vaikuttavammin myös sellaisia rovaniemeläisiä, jotka eivät entuudestaan osallistu aktiivisesti kaupungin kehittämiseen. Heikommassa asemassa olevien asukkaiden osallistuminen on yksi osallistuvan budjetoinnin keskeisimmistä haasteista ja samalla tärkein edellytys onnistumiselle (Sinervo et al. 2023, 327, 335).
 
Osallistuvan budjetoinnin käytännön toteutus vuosina 2026–2027
Käytännön toteutuksen esitetään etenevän seuraavasti:

  1. kuntalaisille avoin ideointi kesällä 2026
  2. annettujen ideoiden sisäinen arviointi, elokuu 2026
  3. kuntalaisille avoin äänestys ideoista, syksy 2026
  4. äänestyksen voittaneiden ideoiden suunnittelu ja toteutus, vuonna 2027.


Ideoita kerätään verkkokyselyllä, paperisilla lomakkeilla ja jalkautuvalla, alueellisella työllä. Koordinoinnista vastaavat kaupungin osallisuuspalvelut.
 
Määrärahat
Kaupunginhallituksen osallistuvan budjetoinnin suuruus on 60 000 euroa. Osallistuvaan budjetointiin varattavat määrärahat vahvistetaan lopullisesti vuoden 2027 talousarviossa.
 
Kylien kehittämisjaosto päättää sen alaisen määrärahan suuruudesta ja kohdentamisesta kokouksessaan 21.5.2026.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. Vahvistaa osallistuvan budjetoinnin teemaksi hyvinvoinnin teeman, jonka kaupunginvaltuusto päättää 18.5.2026
  2. Alueelliseksi kohdennukseksi Syväsenvaaran alueen, jonne kohdistetaan 50 % varattavista määrärahoista
  3. Varata tarvittavat määrärahat vuoden 2027 talousarvioon