Perustelut
Rovaniemen kaupunkiin esitetään perustettavaksi monialainen palvelutarpeen ennakoinnin ohjausryhmä, jotta palvelutarpeen ennakoinnissa tulee huomioiduksi mahdollisimman laajasti erilaiset palvelutuotantoon vaikuttavat tekijät ja jotta myös valmisteluun liittyvä poliittinen ohjaus toteutuu. Ryhmä ohjaa palvelutarpeen arviointia, ennakointia ja kuntalaisten osallistamista. Ohjausryhmässä tulee olla laaja poliittinen edustus. Palvelutarpeen ennakoinnin ohjausryhmän valmistelijoina ja esittelijänä toimivat viranhaltijat. Palvelutarpeen ennakoinnin ohjausryhmän puheenjohtajana toimii lautakunnan puheenjohtaja. Ohjausryhmä voi kutsua kokouksiinsa eri sidosryhmiä.
Palvelutarpeen muutokset kytkeytyvät väestörakenteeseen, kaavoitukseen, yhdyskuntarakenteen kehittämiseen, syntyvyyteen sekä kaupungin ja sen eri alueiden väestömäärään muutoksiin. Palvelutarvetta arvioitaessa on huomioitava nykytilan ja lähitulevaisuuden lisäksi kaupungin keskipitkän aikavälin kehittyminen ja muutokset. Kaupunki voi vaikuttaa palvelutarpeen kehittymiseen omilla kehittämistoimillaan, joiden onnistuminen edellyttää monialaista suunnittelua ja yhteistyötä.
Palvelutarpeen ennakoinnilla on mahdollista vaikuttaa myös palveluverkkoratkaisuihin siten, että ratkaisuilla voidaan edistää mm. kaupungin vetovoimaisuutta kaupungin eri alueilla sekä vaikuttaa yhdyskuntarakenteeseen sekä kaupungin kehittämiseen. Palvelutarpeen ennakoinnilla voidaan vaikuttaa myös eri palvelujen kehittämiseen, palvelujen laatuun samoin kuin palvelujen yhdenvertaiseen saatavuuteen.
Palvelutarpeen muutoksiin liittyen kaupungilla on velvollisuus käydä riittävää vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa. Vuorovaikutus toteutetaan usein erilaisilla osallistamisen menetelmillä, joissa kuntalaisten mielipiteet ja näkemykset otetaan osaksi valmistelu- ja päätösprosessia. Kuntalaisten osallistaminen jo palvelutarvetta arvioitaessa on tärkeää päätöksenteon avoimuuden ja ennakoitavuuden kannalta.
Palveluja koskevassa päätöksenteossa tulee huomioida myös eri palveluiden integraatiovaatimukset ja asiakaslähtöisyys. Palveluiden vaikuttavuuden, laadun ja taloudellisuuden vaatimusten vuoksi eri palveluiden yhteistyötä tulee mahdollisuuksien mukaan lisätä ja yhteistyön mahdollisuus tulee huomioida eri palveluissa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi
Sivistyslautakunta perustaa palvelutarpeen ennakoinnin ohjausryhmän. Ohjausryhmään valitaan kolme lautakunnan edustajaa, puheenjohtaja ja kaksi edustajaa. Lisäksi ohjausryhmään kutsutaan jäseniksi kaupunginhallituksen edustaja, hyvinvointilautakunnan, yhdyskuntateknisen lautakunnan ja elinvoimalautakunnan edustaja, valtuustoryhmien puheenjohtajat sekä kaupunginjohtaja. Ohjausryhmän toimikausi on kaksi vuotta, jonka jälkeen ohjausryhmän toimikautta voidaan jatkaa erikseen.
Ohjausryhmän esittelijänä toimii toimialajohtaja ja valmistelijoina toimivat palvelupäälliköt. Ohjausryhmän kokouksiin voidaan kutsua myös elinvoimatoimialan toimialajohtaja, kaavoituspäällikkö sekä kaupungininsinööri.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen ja nimesi ohjausryhmään puheenjohtajaksi Mari Jolangin ja edustajiksi Jaakko Raivion ja Riitta-Maija Hokkasen.