Perustelut
Tarkastuslautakunta päätti 19.9.2023 § 96 toimielinseurannan toteuttamisesta vuoden 2023 osalta arvioinnin työohjelman hyväksynnän yhteydesä. Lautakunta päätti toteuttaa toimielinseurannan seuraavasti:
- toimielinseuranta toteutetaan siten, että tarkastuslautakunta perehtyy kerrallaan yhden toimielimen toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumiseen,
- tarkastuslautakunta kutsuu kunkin toimielimen esittelijän kuultavaksi ja antamaan selvityksen niistä päätöksistä ja toimenpiteistä, joita toimelimessä on kuulemiseen mennessä tehty tavoitteiden toteutumiseksi,
Lisäksi toimielinseurannan kuulemisessa huomioidaan tarkastuslautakunnan talousarviossa sekä vuosittaisessa työsuunnitelmassa asetetut arviointiteemat. Tarkastuslautakunnan alaiset viranhaltijat ovat etukäteen valmistelleet ja lähettäneet kuultavaksi kutsutuille viranhaltijoille kysymyksiä, joihin kuulemisessa toivotaan vastattavan.
Seuraavana vuorossa toimielinseurannassa on hyvinvointilautakunta. Kaupunginvaltuuston 12.12.2022 hyväksymän hallintosääntömuutoksen myötä vapaa-ajan palveluiden järjestämisen vastuu siirrettiin sivistyslautakunnan alaisuudesta hyvinvointilautakunnan alaisuuteen. Hyvinvointilautakunta vastaa vapaa-ajan palveluiden järjestämisestä kuten mm. yleisistä kulttuuripalveluista, kirjastopalveluista, museopalveluista, orkesteripalveluista, liikuntapalveluista sekä nuorisotyönpalveluista. Lautakunnan alaisuudessa toimii sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimiala. Vuoden 2023 talousarvion tuloskortin mukaan toimielimen yhdeksi painopisteeksi on valittu palvelualueiden keskinäisen sekä palvelualueiden ja hyvinvointialueen välisen yhteistyön kehittäminen.
Tarkastuslautakunta kuulee hyvinvointilautakunnan esittelijää palvelualuepäällikkö Merja Tervoa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi
Tarkastuslautakunta kuulee palvelualuepäällikkö Merja Tervoa hyvinvointilautakunnan talousarviotavoitteiden toteutumisesta sekä toimielimen toiminnasta. Lautakunta merkitsee kuulemisen tiedoksi, sekä huomioi sen antaessaan arviointikertomusta vuodelta 2023.
Päätös
Merkittiin pöytäkirjaan, että kuultavaksi kutsuttu palvelualuepäällikkö Merja Tervo osallistui kokoukseen tämän asian käsittelyn ajan kello 17:30-18:00 kokoushuoneesta käsin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että 1. varapuheenjohtaja Markus Lohi poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana kello 17:45. Lisäksi merkittiin pöytäkirjaan, että jäsen Vesa Ylinampa poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana kello 17:45 ja Ari Paldan liittyi kokoukseen etäyhteyden välityksellä kello 17:46.
Tarkastuslautakunta kuuli palvelualuepäällikkö Tervoa ja merkitsi kuulemisen tiedoksi sekä liitti esityksen pöytäkirjan liitteeksi 1. Tarkastuslautakunta huomioi esityksen antaessaan arviointikertomusta vuodelta 2023.