Perustelut
Rovaniemen elinvoimapalveluissa on valmisteltu yhteistyössä Yhdyskuntatekniikan yksikön kanssa "Kaupunkikonsernin hallinnoimien kausipaikkojen ja alueiden tilapäinen luovutus periaatteet" asiakirja.
Rovaniemellä matkailun kasvu on ollut nopeaa ja matkailun kokoluokan aiheuttamat ilmiöt vaikuttavat kaupunkilaisten päivittäiseen elämään. Rovaniemen kaupunkistrategian ja kasvuohjelman myötä on tunnistettu tarpeita ja edellytetty toimenpiteitä. Valmisteilla olevan matkailuohjelman myötä tavoitteet ja toimenpiteet tarkentuvat entisestään. Suunta on kuitenkin selvä: kaupungilta edellytetään matkailun kestävään kehittymiseen tarttumista.
Rovaniemen kaupungin itsensä vaikutus matkailuun on suuri ja moniulotteinen. Kaupunki mm. tukee matkailuyhtiötä ja panostaa matkailun laatuun ja ympärivuotisuuteen. Kestävä matkailu ja sosiaalinen hyväksyntä ovat avainteemoja. Matkailutonttien ja ohjelmapalvelutonttien osalta on jo jonkin aikaa käytetty avointa hakumenettelyä, jossa kriteeristö huomioi kaupungin omat tavoitteet ja tämän ansiosta on voitu valita avoimeen hakuun osallistuneista parhaat toimijat Pajakylään, Olleronvaaraan, Ounasvaaralle ja Venetielle.
Toisaalla kaupunkikonserni luovuttaa sekä kaupunkilaisten että matkailuyritysten kannalta keskeisiä alueita yritysten käyttöön ilman selkeää, avointa kilpailutusta tai kriteeristöä. Kriteeristön tulisi huomioida matkailun vastuullisuus, laatu ja aitous taloudellisten edellisten lisäksi. Toimintatavalla arvioidaan olevan merkittävä vaikuttavuus matkailun laatuun, asiakaskokemuksen parantamiseen, kaupungin imagon parantumisen matkailukohteena, negatiivisten lieveilmiöiden ja epäterveen kilpailun suitsimiseen sekä matkailun sosiaaliseen hyväksyttävyyteen.
Suunnitellun hakumenettelyn periaatteet ja kriteeristö tukevat tänä vuonna vahvistettujen Rovaniemen kaupungin kaupunkistrategian sekä Rovaniemen kasvuohjelman 2026-2030 kärkitoimenpiteitä.
Tavoitteena on pilotoida kausipaikkojen ja alueiden tilapäistä luvitusta talvikausille 2026–2028 Koskipuiston alueella. Alueella toimi talvikaudella 2025–2026 valotapahtumapuisto, jossa oli muun muassa lumiveistoksia, lumilinna ja liukurata. Vastaavanlaisen toiminnan toteuttaminen on mahdollista myös seuraavien kahden talvikauden ajan, minkä jälkeen alueen käyttö tulee arvioida uudelleen. Koskipuiston alue sisältyy liitteenä olevaan "Kaupunkikonsernin hallinnoimien kausipaikkojen ja alueiden tilapäinen luovutus periaatteet" asiakirjan Luokkaan 1 kuuluvaksi alueeksi, johon kuuluvat Keskustan ja Pajakylän alueella sijaitsevat keskeiset, laajat, asukasnäkökulmasta sekä alueen matkailun turvallisuuden näkökulmasta katsottuna keskeiset alueet. Periaatteet on muodostettu laadullisten ja taloudellisten kriteerien pohjalta. Yksityiskohtaisempi kriteeristö on liitteenä. Asiakirjaa päivitetään erityisesti luokkien 2 ja 3 osalta myöhemmin pilotoinnin kokemuksia hyödyntäen.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi
Tekninen lautakunta hyväksyy Kaupunkikonsernin hallinnoimien kausipaikkojen ja alueiden tilapäinen luovutus - periaatteiden pilotoinnin Koskipuiston alueelle talvisesongille 2026-2028. Tekninen lautakunta hyväksyy tekniset/elinkeinopalvelut tekemään teknisluonteiset korjaukset dokumenttiin.