Tekninen lautakunta, kokous 21.5.2024

§ 88 Valtuustoaloite: Kehitetään Kirkkolammen puistoa rovaniemeläisten olohuoneena

ROIDno-2022-4383

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Miikka Keränen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Kirkkolammen puisto on yksi Rovaniemen upeista puistoista. Puiston pinta-ala on 2.9 hehtaaria. Puistoalueella on aiempina vuosina istettu 253:a eri lajia, puita, pensaita ja perennoita. Puistoon on sijoitettu puutarhan lisäksi pieni lasten leikkipaikka sekä hiekka- ja nurmikenttä. Puistokäytäviä on 1,2 km, ja talvella puistossa kulkee hiihtolatu.

Kirkkolammen puisto on upea kokonaisuus, jonka täysi potentiaali ei kuitenkaan vielä täysin toteudu: puisto voisi kootaa nykyistä enemmän vapaa-ajan viettäjiä. Esimerkiksi puistopöydät sekä paloturvallinen alusta grillin ja retkikeittimen käyttöön palvelisi puistoa piknik-kohteena. Leikkipuiston läheisyyteen voisi sijoittua isompia lapsia palvelevia rakenteita, kuten kiipeilypyramidin, jolloin puisto soveltuisi monenlaisten perheiden kohteeksi.

Kirkkolammen puiston käytön kehittäminen on nyt ajankohtaista, kun Sairaalanniemen rakentaminen käynnistyy. Rakentamisesta voi syntyä esimerkiksi sellaista meluhaittaa, että Sairaalanniemen laavun käyttö vähenee.

Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunki selvittää mahdollisuuksia Kirkkolammen kehittämiseen."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Mirja Vääräniemi, kaupunginpuutarhuri, mirja.vaaraniemi@rovaniemi.fi
  • Janne Alkki, kaupungininsinööri, janne.alkki@rovaniemi.fi

Perustelut

Valtuutettu Miikka Keränen ja kymmenen (10) valtuutettua ovat jättäneet valtuustoaloitteen Kirkkolammenpuiston kehittämiseksi.

Yhdyskuntatekniikan yksikkö on tutkinut saadun aloitteen ja toteaa:

Kirkkolammenpuisto toimii Rovaniemen seudulla menestyvien piha- ja puistokasvien esittelypuistona. Puistoon on sijoitettu valtuustoaloitteessa mainittu leikkipaikka, kuntoilupiste ja pelikenttä, joka talvisin jäädytetään luistelukentäksi. Leikkipaikka on peruskorjattu vuonna 2020 alueleikkipaikkatasoiseksi. Samassa yhteydessä rakennettiin kuntoilupiste.

Puistossa pysähdytään ja viivytään kasviryhmiin tutustumalla, penkeillä istuen ja piknikretkellä. Puiston kaksi katosta on ahkerassa käytössä. Nämä puistokatokset tulee uusittavaksi lähivuosien aikana. Tuolloin tutkitaan niiden ympäristöä kehitettäväksi käytettävyydeltään monipuolisemmaksi. Puistossa järjestetään useita liikunta- ja taidetapahtumia. ”Kumma puutarha” ympäristötaidenäyttely on toiminut puistossa jo kolmena vuonna. Lisäksi kesäaikana puiston käyttäjiä palvelee jäätelökioski Yliopistonkadun ja Veitikantien kulmauksessa pysäköintialueen reunassa.  

Aloitteessa mainitun Sairaalanniemen asuinalueen asukkaat voivat käyttää sekä Kirkkolammenpuistoa että keskusleikkipaikkana toimivaa Konttisenpuistoa. Jyrhämänpuiston laavua käytetään runsaasti koko vuoden ajan. Sairaalanniemen rakentamisen aikataulu on vielä avoin, joten on vielä ennenaikaista arvioida Jyrhämänpuiston laavun käyttömahdollisuuksia tai käytön päättymistä.

Vesilinnut pesivät lammen rantaruovikossa ja saaressa. Ihmiset ruokkivat lintuja, joten lokkien jätökset aiheuttavat hygienia- ja maisemahaittaa puistoon, naapurikiinteistöjen piha-alueille ja -rakenteille sekä jäätelökioskin ympäristöön. Siten lintujen ruokintakieltotauluja on jouduttu asettamaan lammen ranta-alueille haittojen ehkäisemiseksi. Kirkkolammenpuiston leikkipaikan yöaikaisesta käytöstä on tullut palautetta naapurustoa häiritsevänä meluhaittana. Käytön estäminen olisi vaikeaa. Jyrhämänpuiston laavua on siirretty pari kertaa savuhaitan takia. Laavun ja grillien savuhaitat ja tuoksut ovat yksi huomioitava asia puiston kehittämisen osalta. Kirkkolammenpuiston kehittämistä tulisi tehdä harkiten siten, että puiston käyttö ja puistossa viihtyminen tuovat positiivisen kokemuksen käyttäjille mutta puiston käyttö ei vielä aiheuttaisi kohtuutonta haittaa naapurikiinteistöjen asumiselle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen saapuneen aloitteen sekä yhdyskuntatekniikan yksikön vastauksen.

Päätös

Tekninen lautakunta kuuli asiassa kaupungininsinööri Janne Alkkia.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Aloitteen allekirjoittaja, yhdyskuntatekniikka

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.