Valmistelija
Sipi Hintsanen, kaupunginarkkitehti, sipi.hintsanen@rovaniemi.fi
Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi
Perustelut
Arctice Oy omistaa Napapiirillä kiinteistön 698-409-9-156. Yhtiö on hakenut omistamalleen alueelle asemakaavan muutosta 7.12.2022.
Maanomistaja esittää tavoitteenaan, että kiinteistölle mahdollistetaan vuonna 2022 laaditun arkkitehtiluonnoksen mukaisesti kolmen korkeatasoisen matkailurakennuksen toteuttaminen. Uudisrakennusten kerrosala on yhteensä noin 300 – 350 kem2.
Kiinteistölle on 13.8.2021 lainvoiman saaneessa asemakaavassa merkitty Matkailua palvelevien rakennusten korttelialue (RM), jolle on osoitettu rakennusoikeutta 800 kem2. Muu alue kiinteistöstä on Maa- ja metsätalousaluetta, jolla on ulkoilun ohjaustarvetta (MU-1). Alue varataan matkailua palvelevien ohjelmapalveluiden alueeksi. Alueelle saa osoittaa ensisijaisesti pororeittejä ja niiden tarvitsemia rakennuksia ja rakenteita. Rakennusten ja rakenteiden sijainti ja rakennusoikeus on osoitettu rakennusalalla. Alueelle saa sijoittaa muihin ohjelmapalveluihin liittyviä yhdysreittejä, joiden sijoittamisessa tulee varmistaa, että ne soveltuvat alueen pääkäyttöön. Yhdysreittejä saa osoittaa alueen läpikulkua ja lentokenttäyhteyttä varten
Voimassa olevan asemakaavan mukaiselle RM-alueelle, jonka pinta-ala on n. 1850 m2, on haettu rakennuslupa n. 358 kem2 suuruiselle majoitusrakennukselle sekä n. 30 m2 suuruiselle talousrakennukselle. Rakennusta ei ole otettu vielä käyttöön. RM-alueelle osoitettua kokonaisrakennusoikeutta voi käytännössä olla mahdoton toteuttaa osoitetulle rakennusalalle (n. 1100 m2) siten, että alueen pysäköinti, huolto, piha-alueet sekä sen viihtyvyys ja arkkitehtiluonnoksen mukainen ilme voisi toteutua.
Mahdollisessa kaavamuutoksessa tulee turvata nykyisen kaavan mukainen tarve ulkoilun ohjaukselle ja ohjelmapalveluiden reiteille ja sopia kyseiseen käyttötarkoitukseen jäävien alueiden luovutuksesta kaupungille.
Paikkatieto- ja tonttipalvelut on valmistellut oheisen sopimusluonnoksen, jolla maanomistajan kanssa sovitaan kaavoituksen käynnistämisestä, kaavoituksesta aiheutuvista kustannuksista sekä esitetään tavoitteet ja lähtökohdat kaavoituksen käynnistämiselle. Sopijapuolet sitoutuvat tarvittaessa neuvottelemaan mahdollisen asemakaavan muutosluonnoksen/-ehdotuksen julkisesti nähtävillä olon jälkeen sopimusaluetta koskevan maankäyttösopimuksen Kaupungin maapoliittiseen ohjelmaan kirjattujen sopimusperiaatteiden mukaisesti.
Hallintosäännön mukaisesti yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää toimialansa suunnittelu- ja urakkasopimuksista ja muista sopimuksista.
Päätösehdotus
Esittelijä
Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi
Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää hyväksyä oheisen liitteen mukaisen sopimusluonnoksen kaavoituksen käynnistämisestä sekä valtuuttaa kaupungingeodeetin allekirjoittamaan sopimus siten, että sen varmentaa kaupungingeodeetin ohella toinen teknisten palveluiden viranhaltija.
Päätös
Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.