Tarkastuslautakunta, kokous 10.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Valmistelija

  • Juuso Kataja, vt. tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Perustelut

Kuntalain 98§:ssä määrätään päätöksentekotavoista. Toimielimelle kuuluvista asioista voidaan päättää varsinaisessa kokouksessa, sähköisessä toimintaympäristössä tapahtuvassa kokouksessa (sähköinen kokous) tai sähköisesti ennen kokousta (sähköinen päätöksentekomenettely).

Kuntalain 99 § mahdollistaa sähköisen kokouksen osalta kokousmenettelyn, jossa kokous järjestetään täysin sähköisesti. Mahdollista on järjestää sähköinen kokous myös niin, että osa osallistujista osallistuu kokoukseen kokouskutsussa ilmoitetusta kokouspaikasta ja osa sähköisesti teknisen tiedonvälitystavan avulla valitsemastaan paikasta.

Kokouksen päätösvaltaisuuden osalta todetaan kuntalain 103 §:n määräys, jonka mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

Valtuusto on kuntalain 90 §:n nojalla määrännyt hallintosäännön 15. luvussa toimielinten kokousmenettelystä. Toimielintä sitovat määräykset koskevat mm. kokouksen koollekutsua sekä kokouksesta ilmoittamista ja esityslistan julkaisua.

Hallintosäännön 149 §:n mukaisesti kokouksen puheenjohtaja toteaa onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juuso Kataja, vt. tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Puheenjohtaja toteaa tarkastuslautakunnan kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

Päätös

Puheenjohtaja totesi kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.