Kaupunginhallitus, kokous 30.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 Palkka-asiantuntijoiden tointen perustaminen

ROIDno-2022-3291

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi
Hanna Haurinen, henkilöstölakimies, hanna.haurinen@rovaniemi.fi
Janne Sandgren, vt. konsernitalouspäällikkö, janne.sandgren@rovaniemi.fi
Anu Kulmala, hankinta-asiantuntija, anu.kulmala@rovaniemi.fi
Harri Ihalainen, tietohallintojohtaja, harri.ihalainen@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti 29.8.2022 § 297 käynnistää valmistelun kaupungin ja Sarastian palvelusopimuksen irtisanomiseksi ja palkkahallinnon palvelujen ottamiseksi kaupungin omaksi toiminnaksi vuoden 2023 aikana. Päätöksen perusteena olivat Sarastian palveluissa ilmenneet jopa työnantajamaineeseen vaikuttavat puutteet ja se, että kaupunki pystyy tuottamaan palkkahallinnon palvelut omana toimintana taloudellisesti ja toiminnallisesti edullisemmin. Alustavasti ennakoitu säästö vuodelle 2024 Sarastian palveluihin verrattuna on noin 300 000 euroa.

Palvelusopimuksen irtisanomista valmisteltaessa on arvioitu muutoksen vaikutuksia henkilöstöpalvelujen, laki- ja hankintapalvelujen, tietohallinnon ja talouspalvelujen toimesta. Sopimus on irtisanottavissa vuoden irtisanomisajalla, eikä tehdyn arvion mukaan kyseessä ole liikkeenluovutus, joten sopimuksen irtisanomisen yhteydessä kaupungille ei siirtyisi Sarastialta henkilöstöä. HR-järjestelmän osalta on tarkoitus jatkaa nykyisen järjestelmän Personec FK:n käyttöä, jolloin vältetään järjestelmän vaihtamiseen liittyvät merkittävät riskit. Sopimuksen irtisanominen vaikuttaa tietojärjestelmiin kuitenkin siten, että osa Personec FK:n liittymistä muihin järjestelmiin on uudistettava, joista aiheutuu järjestelmäntoimittaja Visman mukaan yhden työpäivän verran työtä yhtä liittymää kohti. HR-järjestelmään liittyen on suunniteltu tehtäväksi suorahankintailmoitus jolla varmistetaan, että järjestelmäpalvelu voidaan hankkia suorahankintana.

Sopimuksen irtisanominen on suunniteltu toteutettavaksi siten, että kaupungin ja Sarastian välinen sopimus irtisanottaisiin päättymään 30.10.2023. Näin ollen oma palvelutuotanto alkaisi 1.11.2023. Sarastialta edelleen hankittavien taloushallinnon palvelujen osalta laadittaisiin irtisanomisaikana uusi sopimus.

Muutoksen merkittävimmät riskit liittyvät siihen, onnistuuko hr-järjestelmän hankinta suorahankintana vai joudutaanko käyttämään monimutkaisempia hankintamenettelyitä sekä siihen, onnistutaanko osaavan henkilöstön rekrytoinnissa ja kouluttamisessa ja palvelutuotannon käynnistymisvaiheeseen, jolloin todennäköisesti esiintyy uuden toiminnan käynnistämiseen liittyviä ennakoimattomia ongelmia ja palvelun laadun vaihtelua. Ennakkoon arvioiden riskit ovat kuitenkin hallittavissa. On otettava huomioon myös se, että nykyisen palvelutuotantomallin osalta on toteutunut merkittäviä palvelun laatuun liittyviä riskejä ja myös taloudellisia riskejä.

Palkkahallinnon palvelujen tuottamiseen omana toimintana on suunniteltu varattavaksi vuoden 2023 talousarvioon noin 290 000 euron määräraha. Vastaavasti marras-joulukuulta 2023 Sarastian palveluostoista säästyy 116 500 euroa. HR-järjestelmäpalvelun kaupungille siirtämiseen, liittymien rakentamiseen, järjestelmäpalvelun käytön ja järjestelmätoimittajan henkilöstön kouluttamisen määrärahojen osuus tästä kokonaisuudesta olisi alustavasti 120 000 euroa. 

Käytännössä oman palvelutuotannon käynnistyminen tapahtuisi siten, että rekrytoitavat palkka-asiantuntijat aloittaisivat työssään 1.8.2023. Järjestelmätoimittaja Visma ja kaupungin omat asiantuntijat kouluttaisivat palkka-asiantuntijat työhönsä palvelutuotannon alkamista edeltävien kolmen kuukauden aikana.

Muutoksen merkittävimmät riskit liittyvät siihen, onnistuuko hr-järjestelmän hankinta suorahankintana vai joudutaanko käyttämään monimutkaisempia hankintamenettelyitä sekä siihen, onnistutaanko osaavan henkilöstön rekrytoinnissa ja kouluttamisessa ja palvelutuotannon käynnistymisvaiheeseen, jolloin todennäköisesti esiintyy uuden toiminnan käynnistämiseen liittyviä ennakoimattomia ongelmia ja palvelun laadun vaihtelua. Ennakkoon arvioiden riskit ovat kuitenkin hallittavissa. On otettava huomioon myös se, että nykyisen palvelutuotantomallin osalta on toteutunut merkittäviä palvelun laatuun liittyviä riskejä ja myös taloudellisia riskejä. 

Esityslistan ei vielä julkisena liitteenä on omistajien yhtiölle lähettämä kirje.

Päätösehdotus

Esittelijä

Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää irtisanoa kaupungin ja Sarastian välisen palvelusopimuksen päättymään 31.10.2023 esittelytekstissä todetuilla perusteilla.

Päätös

Kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio (Hallintolaki 28 §, 1 momentti, 5. kohta, Sarastia Oy:n hallituksen jäsen) ja Henri Ramberg (Hallintolaki 28 §, 1 momentti, 3. kohta) poistuivat kokouksesta esteellisinä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Henkilöstö- ja hallintojohtaja Antti Määttä osallistui kokoukseen ja toimi esittelijänä tämän pykälän ajan.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan sijaisen esityksen mukaisesti.

Esteellisyys

Henri Ramberg

Valmistelija

  • Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on päättänyt 10.10.2022 § 361 irtisanoa kaupungin ja Sarastian välisen palvelusopimuksen päättymään 31.10.2023. Vuoden 2023 talousarviossa on varauduttu palkkahallinnon palvelujen ottamiseen kaupungin omaksi toiminnaksi siten, että palvelujen tuottamista varten voidaan rekrytoida viisi palkka-asiantuntijaa ja lisäksi hankkia kaupungin käyttöön palkanlaskentajärjestelmä.

Rekrytointien toteuttamista varten on tarpeen perustaa konsernihallintoon viisi palkka-asiantuntijan tointa, joiden kelpoisuusehdoksi voidaan vahvistaa yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalta suoritettu toisen asteen ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto ja suomen kielen erinomainen kirjallinen ja suullinen taito.

Hallintosäännön 52 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää muiden kaupunginhallituksen alaisten virkojen sekä toimialajohtajan viran perustamisesta ja lakkauttamisesta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää perustaa konsernihallintoon viisi palkka-asiantuntijan tointa esittelytekstissä kuvatun mukaisesti. Tointen kelpoisuusehdoksi vahvistetaan yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalta suoritettu toisen asteen ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto ja suomen kielen erinomainen kirjallinen ja suullinen taito.

Päätös

Kaupunginhallitus piti kokoustauon kello 13.25-13.29. Puheenjohtaja piti nimenhuudon ja kaikki olivat edelleen paikalla.  

Henri Ramberg poistui kokouksesta esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi ennen taukoa (HallintoL 28.1 §, kohta 7). Matti Huutola osallistui kokoukseen asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

Kaupunginjohtajan sijainen teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:

"Kaupunginhallitus päättää perustaa konsernihallintoon viisi palkka-asiantuntijan tointa esittelytekstissä kuvatun mukaisesti. Tointen kelpoisuusehdoksi vahvistetaan yhteiskuntatieteiden, liiketalouden tai hallinnon alalta suoritettu toisen asteen ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto ja suomen kielen erinomainen kirjallinen ja suullinen taito."

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan sijaisen muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

Esteellisyys

  • Henri Ramberg

Tiedoksi

Antti Määttä, Mervi Laukkanen

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Rovaniemen kaupunginhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.