Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta, kokous 21.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 26 Valtuustoaloite Venepaikoista

ROIDno-2022-4109

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Tuomas Koskiniemi ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Rovaniemellä on rajallinen määrä venepaikkoja, joihin on jatkuva jono. Laituripaikat ovat kortilla ja niiden maksutkin ovat kohtuudella hintavia. Meillä on kahden joen risteys tuossa ihan vieressä. Venepaikkoja olisi hyvä lisätä reilusti ja ehdotankin, että venepaikkoja lisätään kysyntää vastaavaksi ja katsotaan olemassa olevasta datasta, minkä kokoista venepaikkaa pitäisi lisätä. Selvitetään myös veneille pysäköinti laitureita. Rovaniemi kun on myös keskustaltaan sellainen, että töihin keskustaan voi kulkea myös veneellä. Pitkällä aikavälillä venepaikka maksaa itsensä takaisin ja mitä modernimpi paikka on, sitä enemmän se voi tuottaa. Tämä palvelisi Rovaniemen lisäksi myös matkailua ja lisäisi kiinnostusta jokiosuuksiin."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Kari Lukkarinen, metsätalousinsinööri, kari.lukkarinen@rovaniemi.fi

Perustelut

Valtuutettu Tuomas Koskiniemi ym. ovat jättäneet valtuustoaloitteen, missä esitetään venepaikkojen lisäämistä kysyntää vastaavaksi, venepaikkojen mittojen selvittämistä suurempia veneitä varten ja tilapäiseen käyttöön tarkoitettujen venepaikkojen (ns. vierasvenepaikka) määrän lisäämistä.

 

Yhdyskuntatekniikan yksikkö on tutkinut aloitetta ja toteaa seuraavaa:

Venepaikkojen vuokrarekisterin perusteella Rovaniemen kaupungissa on tällä hetkellä 429 veneen vuokrapaikkaa. Tästä määrästä on vuokrattavia ranta-alueella sijaitsevia, ns. rantapaalupaikkoja 142 kpl ja puolestaan tästä määrästä on vapaana 6 venepaikkaa ja vuokrattuna 136 paikkaa. Venelaituripaikkoja on 287 kappaletta. Tästä määrästä on vuokrattuna 253 venepaikkaa ja vapaana on 34 venepaikkaa. Tämän hetkisen tiedon perusteella on ns. varasijalla tai odottamassa vuokrattavaa venepaikkaa 54 veneilijää.

Joka vuosi vapautuu 6-10 kpl vuokrattavia laituripaikkoja laituripaikasta luopumisen johdosta. Syitä luopumiseen ovat olleet mm. seuraavia: paikkakunnalta poismuutto, innostuksen ja mielenkiinnon loppuminen veneilyyn, terveydentila ja etenkin viime vuonna kohonneet polttoainekustannukset.

Vapautuneet venepaikat on pyritty laittamaan välittömästi uudelleen kiertoon ja jakamalla niitä järjestyksessä ns. varasijapaikalla oleville veneilijöille.

Kaupungin keskusta-alueelle on tulossa vuoden 2023 aikana uusia venelaituripaikkoja, jos Lainaanrannan yleissuunnitelman mukainen venesataman laajennus toteutuu. Toteutuessaan venesatamaan tulisi 24-28 venepaikkaa lisää. Paikkamäärä tulee täsmentymään, kun varsinaista rakennussuunnitelmaa päästää käsittelemään. Suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon myös esteettömien venepaikkojen toteuttaminen ja niiden edellyttämät veneilyrakenteet.

Tällä venepaikkamäärän lisäyksellä ja vapaana olevilla vuokrattavilla venepaikoilla pystytään vastaamaan Rovaniemen kaupungin venepaikkojen kokonaiskysyntään hyvin. Lisäksi täytyy huomioida, että on olemassa runsaasti veneilijöitä, jotka haluavat säilyttää veneensä jollain muualla tavalla.

Venelaitureiden suunnittelussa on pyritty systemaattisesti huomioimaan veneiden kokoluokan kasvaminen Rovaniemellä vuodesta 2010 lähtien. Kaikissa tuon jälkeen rakennetuissa laitureissa on ns. leveitä venepaikkoja. Mainittua vuotta aikaisemmin rakennetuissa laitureissa ei ole mahdollista jälkikäteen leventää venepaikkojen leveyttä.

Vierasvenepaikat tai lyhyen pysähdyksen venepaikat otetaan huomioon myös, kun aloitetaan Jätkänkynttilän sillan ja Ounaskosken-sillan välisen niin sanotun Koskenraranta-alueen suunnittelu. Tälle osuudelle pyritään sijoittamaan myös veneilyä editäviä rakenteita ja ratkaisuja.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, kaupungingeodeetti, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnitelun lautakunta merkitsee tiedokseen saapuneen aloitteen ja yhdyskuntatekniikan yksikön vastauksen siihen.

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta kuuli asiassa vt. kaupungininsinööri Janne Alkkia.

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Aloitteen tekijä, yhdyskuntatekniikan yksikkö