Kaupunginhallitus, kokous 24.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 139 Vastaus valtuustoaloitteeseen Rovaniemi mukaan käyttötila-pilottiin

ROIDno-2022-3529

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Miikka Keränen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Suomessa kuoli vuonna 2020 huumemyrkytyksiin tai huumausaineiden pitkäaikaisesta käytöstä johtuviin syihin yhteensä 228 henkilöä. Huumausainekuolemat ovat olleet kasvussa koko 2000-luvun ajan, ja erityisesti kasvu näkyy nuorten, alle 25-vuotiaiden ryhmässä. Suomessa huumeisiin kuolee enemmän ihmisiä kuin tieliikenteessä.

Opioiden yliannostuksesta johtuvat kuolemat ovat yksi keskeisimmistä ehkäistävissä olevista ennenaikaisen kuoleman syistä aikuisväestön keskuudessa. Yhtenä ratkaisuna ongelmaan THL esittää turvallisemman pistämisen mahdollistavia käyttötiloja, joissa on läsnä osaavaa henkilökuntaa. Näytön perusteella käyttötilat tavoittavat marginalisoituneimpia suonensisäisesti huumeita käyttäviä, ja pitkittäistutkimuksen mukaan valvottujen käyttötilojen käyttäminen on yhteydessä huumeita pistävien henkilöiden matalampaan kokonaiskuolleisuuteen.

Huumeiden käyttötilat ovat valvottuja tiloja, joissa sallitaan käyttää huumausaineita puhtaissa ja valvotuissa olosuhteissa. Ne täydentävät muita huumehaittoja vähentäviä toimintoja, ja niillä voi olla myönteisiä vaikutuksia suonensisäisesti huumeita käyttävien terveyden ja turvallisuuden lisäksi yleiseen järjestykseen ja julkisten tilojen siisteyteen. 

Kansalaisaloite “Valvottu käyttötila huumeita käyttäville” keräsi yli 55 000 allekirjoitusta ja etenee eduskuntaan. Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) kannattaa kokeilua ja aikoi ehdottaa sote-ministerityöryhmälle jo elokuussa, että käyttöhuoneista aloitetaan selvitys. Selvitystä tarvitaan, jotta kartoitetaan, minkälaisia muutoksia lainsäädäntöön tarvitaan.

Myös Poliisihallituksen poliisitarkastaja Tuomas Pöyhösen mukaan “huolellisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa suunnitellut, käyttäjäryhmältään rajatut ja valvotut huumausaineen käyttöhuoneet voisivat olla perusteltu lisä nykyisiin sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpiteisiin, palveluihin ja muihin huumausaineiden käytöstä johtuvien haittojen ennaltaehkäisyyn.” 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Rovaniemen kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin osallistuakseen pilottiin valvotuista käyttötiloista huumeita käyttäville tai muuten edistääkseen käyttötilojen saamista Rovaniemelle. Rovaniemen kaupungin tulee tehdä asiassa tiiviisti yhteistyötä Lapin hyvinvointialueen ja vastuuministeriön kanssa."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Riina Koskiniemi, erityisasiantuntija, riina.koskiniemi@rovaniemi.fi
  • Jonna Leppiaho, erityisasiantuntija, jonna.leppiaho@rovaniemi.fi

Perustelut

Miikka Keränen ym. ovat jättäneet valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että  Rovaniemen kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin osallistuakseen pilottiin valvotuista käyttötiloista huumeita käyttäville tai muuten edistääkseen käyttötilojen saamista Rovaniemelle. Aloitteessa esitetään myös, että Rovaniemen kaupungin tulee tehdä asiassa tiiviisti yhteistyötä Lapin hyvinvointialueen ja vastuuministeriön kanssa.

Vastaus aloitteeseen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu Rovaniemellä siirtyi 1.1.2023 alkaen Lapin hyvinvointialueelle (laki sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä §8). Asiasisällöltään aloite koskee selkeästi päihde- ja riippuvuushoitoa ja palveluiden järjestämistä eli kuuluu siten Lapin hyvinvointialueen mielenterveyden ja riippuvuuksien hoidon vastuualueelle. Lain mukaan hyvinvointialueen on järjestettävä alueensa asukkaiden päihde- ja riippuvuushoito, johon kuuluu:
1) terveydenhuollon palveluihin sisältyvä ohjaus ja neuvonta, joka koskee päihteettömyyttä ja riippuvuuksilta suojaavia ja niitä vaarantavia tekijöitä sekä päihteisiin ja riippuvuuksiin liittyviä terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä; sekä
2) päihdehäiriöiden ja muiden riippuvuushäiriöiden ehkäiseminen, tutkimus, hoito ja kuntoutus monimuotoisina palveluina.” (Terveydenhuoltolaki 28§ toteaa palveluiden järjestämisvastuusta seuraavaa)

Aloite välitetään edelleen tiedoksi Lapin hyvinvointialueelle mielenterveyden ja riippuvuuksien hoidon johtajalle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus merkitsee saapuneen aloitteen tiedoksi ja hyväksyy edellä mainitun vastauksen aloitteeseen.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Aloitteentekijä, Lapin hyvinvointialueen kirjaamo,  Lapin hyvinvointialueelle mielenterveyden ja riippuvuuksien hoidon johtaja Antti Alaräisänen

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.