Kaupunginvaltuusto, kokous 19.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 70 Hallintosäännön muuttaminen

ROIDno-2022-3604

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jenni Saukkoriipi, hallintolakimies, jenni.saukkoriipi@rovaniemi.fi

Perustelut

Kunnan hallintosäännöstä säädetään kuntalain 90 §:ssä. Hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset, jotka koskevat hallinnon ja toiminnan järjestämistä, päätöksenteko- ja hallintomenettelyä sekä valtuuston toimintaa. Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline.

Kaupunginhallitus on 30.1.2023 § 34 päättänyt, että 16.8.2021 §:ssä 319 asetettu hallintosääntötyöryhmä jatkaa työskentelyään 31.5.2023 saakka. Kaupunginhallitus on asettanut hallintosääntömuutokselle seuraavat tavoitteet:

  1. tilahallinta/tilapalvelut organisoidaan hallittavaksi kokonaisuudeksi;
  2. toimielinten tehtävät hallittaviksi ja palvelujen järjestämisen näkökulmasta toimiviksi kokonaisuuksiksi:
  3. valtuuston rooli ja toimivalta;
  4. tarkistetaan luottamushenkiöiden taloudelliset etuudet - luku;
  5. tehdään muut tarvittavat muutokset, esim.lainsäädännöstä tulevat muutostarpeet, virheet, tekniset muutokset.

Hallintosääntötyöryhmä on linjannut valmistelun pohjaksi seuraavaa:

  1. Tilajaoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat kaupunginhallituksen jäseniä, muut jäsenet ovat valtuutettuja.
  2. Ehkäisevä päihdetyö ja kotouttamiseen liittyvä ohjelmatyö siirretään kaupunginhallituksen alaisuudesta hyvinvointilautakunnan alaisuuteen. Myös vaikuttamistoimielimet siirtyvät hyvinvointilautakunnan alaisuuteen.
  3. Palveluverkkoon liittyen valtuusto päättää peruskouluista, lukioista ja kirjastoista.
  4. Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet -luvusta poistetaan säännökset kokouspalkkiosta kahdesta tai useammasta toimielimen kokouksesta ja jokaisesta kokouksesta maksetaan oma palkkio.
  5. Lisäksi on tehty seuraavia pienempiä muutoksia ja teknisiä muutoksia:
  • kaupunginhallituksen tehtäviin ja toimivaltaan
  • kylien kehittämisjaoston tehtäviin ja toimivaltaan
  • hyvinvointilautakunnan tehtäviin ja toimivaltaan
  • konsernitalouspäällikön tehtäviin ja toimivaltaan
  • kaupunginhallituksen asiakirjahallinnon tehtäviin
  • toimivaltaan poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa
  • muutettu yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan nimi tekniseksi lautakunnaksi

Tämän lisäksi esityksenä on, että konsernijohdon tehtäviä ja toimivaltaa selkeytetään ja toimialamuutokset kirjataan yt-menettelyn mukaisesti. Lisäksi tilajaoston tehtäviin ja toimivaltaan esitetään muutosta.

Hallintosääntöluonnos on liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön siten, että uusi hallintosääntö astuu voimaan 1.9.2023 lukien.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että hallintosääntöön tulee korjata mahdolliset tekniset virheet, jotka aiheutuvat hallintosääntöön tehtävistä muutoksista (muun muassa muutokset pykälä- ja sivunumeroinnissa).

Kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta tässä kokouksessa.

Päätös

Henri Ramberg teki kokouksessa seuraavan muutosesityksen:

1) Esitän, että: Lisätään 28 §:än sivulle 23 seuraava (kohta 40 ja 41):

  • 40. 1-10 miljoonan euron rakennus- ja tilahankinnoista sekä pitkävaikutteisista tilamenoista talousarvion puitteissa. Yli 10 miljoonan pitkäaikaisista rakennus- ja tilahankinnoista sekä -menoista päättää valtuusto; ja
  • 41. tilainvestointien toteuttamistavasta.


2) Poistetaan kokonaan osio ”Tilajaosto päättää” sivulta 24 sekä alakohdat 1-6 ja lisätään seuraava kohta tilalle:

Tilajaosto:

1. päättää 1 miljoonaan euroon saakka rakennus- ja tilahankinnoista sekä pitkävaikutteisista tilamenoista ja näiden toteuttamistavasta; 

2. valmistelee yli 1 miljoonan euron rakennus- ja tilahankinnat kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston päätettäväksi;

3. valmistelee yli 1 miljoonan euron tilainvestointien toteuttamistavasta esityksen kaupunginhallitukselle;

4. päättää  tilapalvelukeskuksen työohjelmasta ja kustannusarviosta;

5. päättää hallinnassaan olevien rakennettujen kiinteistöjen sekä vuokramaalla olevien rakennusten ostamisesta, myymisestä ja muusta luovuttamisesta 300.000 euroon saakka;

6. käytöstä poistettujen rakennusten myymisestä 300.000 euroon saakka;

7. esittää kaupunginhallitukselle yli 300.000 euron arvoisten rakennusten ostamisesta, myymisestä ja muusta luovuttamisesta;

8. hallinnassaan olevien rakennettujen kiinteistöjen, rakennusten ja jälleen vuokrattavien toimitilahuoneistojen vuokrauksesta.
 

Henri Ramberg teki kokouksessa lisäksi seuraavan muutosesityksen:

Muutetaan sivulta 25 virke: “Palveluverkosta peruskoulujen, lukioiden ja kirjastojen osalta päättää kuitenkin valtuusto” muotoon “Palveluverkosta varhaiskasvatuksen, peruskoulujen, lukioiden ja kirjastojen osalta päättää valtuusto”.


Riku Tapio teki kokouksessa seuraavan muutosesityksen Timo Tolosen kannattamana:

Hallintosääntö 30 § Tilajaoston tehtävät ja tilapalvelukeskus

Kaupunginhallituksen tilajaosto:

6. vastaa yli 5 miljoonan euron rakennus- ja tilahankintojen valmistelusta.

Tilajaosto päättää:

1. kaupungin tilahankinnoista 5 miljoonaan euroon saakka sekä muista tehtäväalueensa pitkävaikutteisista menoista. Yli 5 miljoonan euron rakennus- ja tilahankinnoista tarvitaan talousarvion määrärahapäätöksen lisäksi valtuuston periaatepäätös ennen hankinnan varsinaista toteuttamista.


Puheenjohtaja totesi, että Rambergin esitykset raukeavat kannattamattomina. 

Koska oltiin tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys.

Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Tapion esityksen kannalla vastaavat EI.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 JAA -ääntä ja 6  EI -ääntä, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että Tapion esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Äänestystulokset

  • Kyllä 5 kpl 45%

    Elina Kuula, Kimmo Niukkanen, Terhi Heikkilä, Marko Ruohomäki, Miikka Keränen

  • Ei 6 kpl 55%

    Päivi Alanne-Kunnari, Riku Tapio, Susanna Junttila, Timo Tolonen, Jani Ylipahkala, Henri Ramberg

Valmistelija

  • Jenni Saukkoriipi, hallintolakimies, jenni.saukkoriipi@rovaniemi.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus 12.6.2023 § 213 esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön siten, että uusi hallintosääntö astuu voimaan 1.9.2023 lukien.

Päätös

Ryhmäpuheenvuoron käyttivät

  • Kaisu Huhtalo (Kesk.)
  • Päivi Alaoja (KOK)
  • Maria-Riitta Mällinen (SD)
  • Timo Tolonen (PS)
  • Tiina Outila (Vas.)
  • Kalervo Björkbacka (ROMU)

 

Päivi Alaoja teki seuraavan muutosesityksen Eemeli Kajulan kannattamana: 
“hallintosäännön sivulta 23 alkavan luvun 30 Tilajaoston tehtävät ja tilapalveluskeskus 

Sivulla 23 Kaupunginhallituksen tilajaosto …..kohta 6. poistetaan 

ja sivulla 24 Tilajaosto päättää Kohta1 muutetaan näin:

  1. Kaupungin tilahankinnoista 10 miljoonaan euroon saakka sekä muista tehtäväalueensa pitkävaikutteisista menoista. Yli 10 miljoonan euron rakennus- ja tilahankinnoista tarvitaan talousarvion määrärahapäätöksen lisäksi valtuuston periaatepäätös ennen hankinnan varsinaista toteuttamista”


Tiina Outila teki seuraavan muutosesityksen Miikka Keräsen ja Tuomas Koskiniemen kannattamana:
“Muutetaan sivulta 25 virke: “Palveluverkosta peruskoulujen, lukioiden ja kirjastojen osalta päättää kuitenkin valtuusto” muotoon “Palveluverkosta päiväkotien, peruskoulujen, lukioiden ja kirjastojen osalta päättää valtuusto”

Puheenjohtaja kutsui kokoukseen Markus Lohen tilalle varavaltuutettu Aarne Jänkälän kello 20.54 ja Seija Karvo poistui kokouksesta kello 20.54.

Koska oltiin tehty kaupunginvaltuuston päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat kaupunginhallituksen esityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Outilan esityksen kannalla vastaavat EI.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin  18 JAA -ääntä ja 33  EI -ääntä, 0  tyhjää, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että Outilan esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Koska oltiin tehty kaupunginvaltuuston päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat kaupunginhallituksen esityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Alaojan esityksen kannalla vastaavat EI.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 29 JAA -ääntä ja 21  EI -ääntä,  1 tyhjää,  0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen pohjaesitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi Outilan esittämällä muutosehdotuksella.

Äänestystulokset

  • Kyllä 18 kpl 35%

    Eemeli Kajula, Jaakko Raivio, Riku Tapio, Timo Tolonen, Heikki Luiro, Terhi Heikkilä, Kalervo Björkbacka, Meeri Vaarala, Aarne Jänkälä, Susanna Junttila, Vesa Ylinampa, Päivi Alanne-Kunnari, Raija Kerätär, Elina Korteniemi, Kaisu Huhtalo, Elina Holm, Rauno Rantaniemi, Matti Henttunen

  • Ei 33 kpl 65%

    Mari Ikonen, Jonna Parviainen, Tiina Outila, Kimmo Niukkanen, Joni Björkbacka, Riitta-Maija Hokkanen, Laura Tarvainen, Tuomas Koskiniemi, Maria-Riitta Mällinen, Sanna Konola, Miikka Keränen, Jouko Lampela, Ella Keski-Panula, Timo Lappalainen, Riitta Liinamaa, Matti Huutola, Vesa Puuronen, Heidi Alariesto, Pertti Lakkala, Jani Ylipahkala, Juhani Juuruspolvi, Harri Rapo, Petri Jaatinen, Petri Keihäskoski, Nafisa Yeasmin, Marko Ruohomäki, Reijo Jylhä, Hannu Ovaskainen, Sanna Luoma, Tanja Sotaniemi, Reetta Mustonen, Päivi Alaoja, Jukka Aula

  • Kyllä 29 kpl 57%

    Jonna Parviainen, Timo Tolonen, Susanna Junttila, Tiina Outila, Mari Ikonen, Riitta Liinamaa, Ella Keski-Panula, Aarne Jänkälä, Riku Tapio, Matti Huutola, Kalervo Björkbacka, Laura Tarvainen, Sanna Konola, Päivi Alanne-Kunnari, Rauno Rantaniemi, Kaisu Huhtalo, Raija Kerätär, Pertti Lakkala, Jani Ylipahkala, Jaakko Raivio, Heikki Luiro, Maria-Riitta Mällinen, Jukka Aula, Vesa Ylinampa, Elina Holm, Harri Rapo, Joni Björkbacka, Miikka Keränen, Elina Korteniemi

  • Ei 21 kpl 41%

    Eemeli Kajula, Juhani Juuruspolvi, Petri Jaatinen, Päivi Alaoja, Meeri Vaarala, Reetta Mustonen, Reijo Jylhä, Kimmo Niukkanen, Petri Keihäskoski, Jouko Lampela, Timo Lappalainen, Terhi Heikkilä, Riitta-Maija Hokkanen, Sanna Luoma, Tanja Sotaniemi, Heidi Alariesto, Marko Ruohomäki, Nafisa Yeasmin, Tuomas Koskiniemi, Hannu Ovaskainen, Matti Henttunen

  • Tyhjä 1 kpl 2%

    Vesa Puuronen


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen. 

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen. 

Valtuuston päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen. 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, 

  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai 

  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Hallinto-oikeus ei tutki yksinomaan vahingonkorvausperusteella tehtyä valitusta. Yksityisoikeudelliseen oikeussuhteeseen liittyvästä asiassa erimielisyys voidaan saattaa käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

 

Valitusviranomainen

Viranomainen, jolle kunnallisvalitus tehdään, on Pohjois-Suomen hallinto-oikeus                        

Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu                                             

Käyntiosoite: Torikatu 34-40, Oulu                                                     

Sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao(at)oikeus.fi

Faksinumero: 029 5642 841

Puhelinnumero: 029 5642 800 (vaihde)

Asiakaspalvelu avoinna: ma - pe kello 8.00 – 16.15

 

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

  3. vaatimusten perustelut;

  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 250 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään, mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmä kohtainen.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15.

 

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.