Kaupunginvaltuusto, kokous 19.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 72 Talousarvion 2023 osavuosikatsaus 1-4/2023 ja talousarvion muuttaminen

ROIDno-2022-2496

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Janne Sandgren, vt. konsernitalouspäällikkö, janne.sandgren@rovaniemi.fi
Erika Kauvosaari, talousarviopäällikkö, erika.kauvosaari@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginhallituksen hyväksymän talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan (19.12.2022 § 446) talousarvion osavuosikatsaus laaditaan kaksi kertaa vuodessa tammi-huhtikuulta sekä tammi-elokuulta ja viedään tiedoksi kaupunginvaltuustolle. Osavuosikatsauksessa esitetään talouden toteutumaennuste ja keskeiset muutokset toiminnassa mukaan lukien investoinnit. Osavuosikatsauksessa esitetään lisäksi kaupunginvaltuuston päättämien sitovien tavoitteiden toteutuminen, kaupunginhallituksen ja lautakuntien tuloskorttien tavoitteiden eteneminen sekä toimenpiteiden toteutuminen. Osavuosikatsauksessa esitetään mahdolliset määrärahamuutokset. Kaupunginhallituksen osavuosikatsaus sisältää lisäksi strategisesti tärkeiden konserniyhtiöiden talouden toteuman. Osavuosikatsauksen yhteydessä esitellään sijoitustoiminnan tuotot ja lainasalkun tilanne sekä sijoitustoiminnan riskit ja mahdolliset muutokset omana liitteenään.  

Liitteenä 1 olevalla osavuosikatsauksella on huomioitu kaupunginvaltuuston 27.2.2023 § 22 hyväksymät talousarviomuutokset sekä alla olevat määrärahamuutokset: 

4/2023 johdosta on tarpeen tehdä seuraavat määrärahamuutokset (käyttötalouden määrärahamuutokset ovat yhteensä 2 052 099 euroa): 

1. Tarkastuslautakunnan toimintakate on -230 000 euroa,

2. Kaupunginhallituksen toimintakate on -2 487 018,34 euroa,  

3.  Hyvinvointilautakunnan toimintakate on -20 674 912,03 euroa,

4. Sivistyslautakunnan toimintakate on -138 435 831,20 euroa,

Lisäksi investointiosaan tehdään seuraava päivitys; Sivistyslautakunnalle varattu investointimäärä 655 000 euroa siirretään päivitetyn hallintosäännön mukaisesti hyvinvointilautakunnan investointimäärärahaksi.  

Tarkastuslautakunnan toimintakate pienenee lähes 30 000 euroa. Kaupunginhallituksen lisämääräraha (179 334,40 euroa) johtuu vuotta 2022 tai sitä aiempia vuosia koskevista sosiaali- ja terveyspalveluiden menoista. Lisäksi kaupunginhallituksen lisämäärärahassa on huomioitu 150 000 euron määrärahan lisäys jo päätettyjä ja tulevia oikeudenkäyntejä varten. Vapaa-ajan palveluiden määrärahan lisäys (211 814 euroa) johtuu työehtosopimusmuutoksista (116 691 €), lisäyksistä yhteisölle annettaviin avustuksiin (40 000 euroa) ja esimerkiksi museon muuttokustannuksiin (noin 55 000 euroa). Varhaiskasvatuspalveluiden lisämäärärahasta (1 127 166 euroa) noin 280 000 euroa johtuu Pilkkeen siirtymisestä kaupungin omaksi toiminnaksi ja noin 170 000 euroa palvelusetelien arvon 3 % korotuksista. Koko koulutuspalveluiden lisämääräraha (563 119 euroa) ja loppuosa varhaiskasvatuksen lisämäärärahasta johtuu työehtosopimuksien mukaisista korotuksista, jotka sisältävät myös kesäkuun kertaerän sekä järjestelyerän edellyttämät muutokset. Tarkemmin määrärahamuutokset on avattu liitteessä 1 kohdassa 5.1. käyttötalousosa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2023 talousarvion osavuosikatsaus merkitään tiedoksi ja että vuoden 2023 talousarviota muutetaan liitteenä (liite 1) olevan osavuosikatsauksen mukaisesti seuraavasti: 

  1. Peruskaupungin käyttötalousosan toimintakate (pl. tilapalvelukeskus) on yhteensä -186 566 374,57 euroa ja vuoden 2023 tilikauden ylijäämä 1 487 241,19 euroa. 
  2. Koko kaupungin nettoinvestoinnit ovat 32 385 000 euroa. 
  3. Peruskaupungin talousarvion käyttötalousosa, tuloslaskelmaosa, investointiosa sekä rahoituslaskelmaosa vuodelle 2023 vahvistetaan liitteen 1 mukaiseksi.
  4. Peruskaupungin sijoitustoiminnan tuotot ja lainasalkun tilanne sekä sijoitustoiminnan riskit ja mahdolliset muutokset merkitään tiedoksi liitteen 2 mukaisesti.


Kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta tässä kokouksessa.

Päätös

Vt. konsernitalouspäällikkö Janne Sandgren ja talousarviopäällikkö Erika Kauvosaari esittelivät asiaa kaupunginhallitukselle.
 
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Janne Sandgren, vt. konsernitalouspäällikkö, janne.sandgren@rovaniemi.fi
  • Erika Kauvosaari, talousarviopäällikkö, erika.kauvosaari@rovaniemi.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus 12.6.2023 § 216 esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2023 talousarvion osavuosikatsaus merkitään tiedoksi ja että vuoden 2023 talousarviota muutetaan liitteenä (liite 1) olevan osavuosikatsauksen mukaisesti seuraavasti: 

  1. Peruskaupungin käyttötalousosan toimintakate (pl. tilapalvelukeskus) on yhteensä -186 566 374,57 euroa ja vuoden 2023 tilikauden ylijäämä 1 487 241,19 euroa. 
  2. Koko kaupungin nettoinvestoinnit ovat 32 385 000 euroa. 
  3. Peruskaupungin talousarvion käyttötalousosa, tuloslaskelmaosa, investointiosa sekä rahoituslaskelmaosa vuodelle 2023 vahvistetaan liitteen 1 mukaiseksi.
  4. Peruskaupungin sijoitustoiminnan tuotot ja lainasalkun tilanne sekä sijoitustoiminnan riskit ja mahdolliset muutokset merkitään tiedoksi liitteen 2 mukaisesti

Päätös

Ryhmäpuheenvuoron käyttivät

  • Eemeli Kajula (SD)


Joni Björkbacka saapui kokoukseen kello 21.11 tämän pykälän käsittelyn aikana.

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.

Kaupunginvaltuusto piti kokoustauon kello 21.22-21.35. Puheenjohtaja piti tauon jälkeen nimenhuudon ja totesi, että kaikki ennen taukoa paikalla olleet olivat edelleen paikalla.

Tiedoksi

Lautakunnat, talous- ja rahoituspalvelut

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen. 

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen. 

Valtuuston päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen. 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, 

  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai 

  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Hallinto-oikeus ei tutki yksinomaan vahingonkorvausperusteella tehtyä valitusta. Yksityisoikeudelliseen oikeussuhteeseen liittyvästä asiassa erimielisyys voidaan saattaa käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

 

Valitusviranomainen

Viranomainen, jolle kunnallisvalitus tehdään, on Pohjois-Suomen hallinto-oikeus                        

Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu                                             

Käyntiosoite: Torikatu 34-40, Oulu                                                     

Sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao(at)oikeus.fi

Faksinumero: 029 5642 841

Puhelinnumero: 029 5642 800 (vaihde)

Asiakaspalvelu avoinna: ma - pe kello 8.00 – 16.15

 

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

  3. vaatimusten perustelut;

  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 250 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään, mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmä kohtainen.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15.

 

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.