Tekninen lautakunta, kokous 24.10.2023

§ 30 Asemakaavamuutos kortteli 5816 ja katu- sekä maa- ja metsätalousalue, Pukinpolku 14

ROIDno-2023-361

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sipi Hintsanen, kaupunginarkkitehti, sipi.hintsanen@rovaniemi.fi
Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Perustelut

Arctice Oy omistaa Napapiirillä kiinteistön 698-409-9-156. Yhtiö on hakenut omistamalleen alueelle asemakaavan muutosta 7.12.2022. 

Maanomistaja esittää tavoitteenaan, että kiinteistölle mahdollistetaan vuonna 2022 laaditun arkkitehtiluonnoksen mukaisesti kolmen korkeatasoisen matkailurakennuksen toteuttaminen. Uudisrakennusten kerrosala on yhteensä noin 300 – 350 kem2.

Kiinteistölle on 13.8.2021 lainvoiman saaneessa asemakaavassa merkitty Matkailua palvelevien rakennusten korttelialue (RM), jolle on osoitettu rakennusoikeutta 800 kem2. Muu alue kiinteistöstä on Maa- ja metsätalousaluetta, jolla on ulkoilun ohjaustarvetta (MU-1). Alue varataan matkailua palvelevien ohjelmapalveluiden alueeksi. Alueelle saa osoittaa ensisijaisesti pororeittejä ja niiden tarvitsemia rakennuksia ja rakenteita. Rakennusten ja rakenteiden sijainti ja rakennusoikeus on osoitettu rakennusalalla. Alueelle saa sijoittaa muihin ohjelmapalveluihin liittyviä yhdysreittejä, joiden sijoittamisessa tulee varmistaa, että ne soveltuvat alueen pääkäyttöön. Yhdysreittejä saa osoittaa alueen läpikulkua ja lentokenttäyhteyttä varten

Voimassa olevan asemakaavan mukaiselle RM-alueelle, jonka pinta-ala on n. 1850 m2, on haettu rakennuslupa n. 358 kem2 suuruiselle majoitusrakennukselle sekä n. 30 m2 suuruiselle talousrakennukselle. Rakennusta ei ole otettu vielä käyttöön. RM-alueelle osoitettua kokonaisrakennusoikeutta voi käytännössä olla mahdoton toteuttaa osoitetulle rakennusalalle (n. 1100 m2) siten, että alueen pysäköinti, huolto, piha-alueet sekä sen viihtyvyys ja arkkitehtiluonnoksen mukainen ilme voisi toteutua.

Mahdollisessa kaavamuutoksessa tulee turvata nykyisen kaavan mukainen tarve ulkoilun ohjaukselle ja ohjelmapalveluiden reiteille ja sopia kyseiseen käyttötarkoitukseen jäävien alueiden luovutuksesta kaupungille.  

Paikkatieto- ja tonttipalvelut on valmistellut oheisen sopimusluonnoksen, jolla maanomistajan kanssa sovitaan kaavoituksen käynnistämisestä, kaavoituksesta aiheutuvista kustannuksista sekä esitetään tavoitteet ja lähtökohdat kaavoituksen käynnistämiselle. Sopijapuolet sitoutuvat tarvittaessa neuvottelemaan mahdollisen asemakaavan muutosluonnoksen/-ehdotuksen julkisesti nähtävillä olon jälkeen sopimusaluetta koskevan maankäyttösopimuksen Kaupungin maapoliittiseen ohjelmaan kirjattujen sopimusperiaatteiden mukaisesti.

Hallintosäännön mukaisesti yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää toimialansa suunnittelu- ja urakkasopimuksista ja muista sopimuksista.

Päätösehdotus

Esittelijä

Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää hyväksyä oheisen liitteen mukaisen sopimusluonnoksen kaavoituksen käynnistämisestä sekä valtuuttaa kaupungingeodeetin allekirjoittamaan sopimus siten, että sen varmentaa kaupungingeodeetin ohella toinen teknisten palveluiden viranhaltija.

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Tuomas Mäntylä, kaavasuunnittelija, tuomas.mantyla@rovaniemi.fi

Perustelut

Arctice Oy omistaa Napapiirillä kiinteistön 698-409-9-156. Yhtiö on hakenut omistamalleen alueelle asemakaavan muutosta 7.12.2022. Maanomistaja esittää tavoitteenaan, että kiinteistölle mahdollistetaan vuonna 2022 laaditun arkkitehtiluonnoksen mukaisesti kolmen korkeatasoisen matkailurakennuksen toteuttaminen. Uudisrakennusten kerrosala on yhteensä noin 300-350 k-m2. Kaavoituksen vireilletulosta on tehty viranhaltijapäätös 13.4.2023 § 4.

Asemakaavan muutos kuulutettiin vireille 9.6.2023 Lapin Kansassa. Aineisto on ollut nähtävillä 12.-26.6.2023. Vireilletulon nähtävilläolon aikana ei tullut mielipiteitä.

Valmisteluvaiheessa laadittiin kolme eri vaihtoehtoista kaavaluonnosta. Periaate kaikissa vaihtoehdoissa on pitkälti sama, vain korttelin laajeneminen on toteutettu eri tavalla. Valmistelun kuulemisen aineisto on ollut nähtävillä 16.-29.8.2023. Nähtävilläolon aikana saapui yksi mielipide ja yksi lausunto. Mielipiteessä toivottiin, että alueella voimassaolevaa katuvarausta sekä alikulkuyhteyttä ei toteutettaisi, sillä siitä olisi haittaa yrityksen toiminnalle. Asianosaisen kanssa asia on käsitelty eikä se aiheuta toimenpiteitä. ​Lausunnossa pyydettiin ottamaan huomioon alueella sijaitsevat kaapelit ja niiden vaikutus rakennusalaan. Kaavaan on lisätty johtorasite kaapeleiden kohdalle.

Kaavahanketta jatketaan vaihtoehdolla 1. Kyseinen kaavaluonnos aiheuttaa vähiten häiriötä ohjelmapalveluiden järjestelyihin sekä niiden säilyttämiseen. Kaavaluonnos on myös hakijan toiveiden kannalta todettu sopivimmaksi vaihtoehdoksi. Asemakaavan muutoksesta on laadittu kaavaluonnos, jossa korttelia 5816 laajennetaan lisärakentamisen mahdollistamiseksi. Kortteli on matkailurakentamisen aluetta (RM), kerrosluku II ja rakennusoikeus 800 k-m2 säilyvät ennallaan. Tontille osoitetaan johdolle varattu alue.

Kaavoitus esittää, että kaavaehdotuksen pohjaksi valitaan 7.8.2023 päivätty ja 21.9.2023 korjattu kaavaluonnos. Asemakaavamuutoksella matkailurakentamisen (RM) korttelia 5816 laajennetaan lisärakentamisen mahdollistamiseksi. Kerrosluku ja rakennusoikeus säilyvät ennallaan.

Asemakaavan muutoksen hyväksyy tekninen lautakunta (Hallinto- ja johtosääntö 34 §).

Kaavoituskustannuksina hakijalta peritään hyväksymisen jälkeen 3000 € ja kuulutuskustannuksina 300 €/ kuulutus.

Lisätietoja: 

kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi
016 322 8927, 040 578 9283
etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi

kaavasuunnittelija Tuomas Mäntylä
016 322 8764, 040 626 1189
etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta päättää, että 18.kaupunginosan korttelin 5816 asemakaavan muutos asetetaan ehdotusvaiheen kuulemista varten julkisesti nähtäville 7.8.2023 päivätyn ja 21.9.2023 korjatun kaavaluonnoksen VE1 mukaisesti.

Päätös

Tekninen lautakunta kuuli asiassa kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Asian päätöksenteon jälkeen tekninen lautakunta piti kokoustauon klo 15.30 - 15.41. Tauon jälkeen puheenjohtaja piti nimenhuudon ja läsnä olivat samat osallistujat kuin ennen taukoa.

Tiedoksi

Täytäntöönpano Kaavoitus