Tekninen lautakunta, kokous 23.1.2024

§ 18 Kioskialueen vuokraaminen / Vanhatori

ROIDno-2024-144

Valmistelija

  • Jukka Björkbacka, maanmittausasiantuntija, jukka.bjorkbacka@rovaniemi.fi

Perustelut

Ounasvaaran Areena-Palvelut Oy on ostanut Vanhantorin alueella sijaitseva kioskirakennuksen aiemmalta omistajalta. Kohteen maanvuokrasopimus on päättynyt. Yhtiö on pyytänyt kaupungilta karttaliitteen mukaisen alueen vuokraamista kioskitoimintaan. Toimintaan liittyy myös välinevuokrausta Vanhantorin luistelukentälle. 

Alue kuuluu asemakaavamerkinnältään leikkipuistoon (VK), jolle merkitylle rakennusalalle on osoitettu rakennusoikeutta 60 krs-m2. Yleiselle alueelle merkitylle rakennusoikeudelle ei ole vahvistettu kaupunginhallituksen vahvistamia luovutusehtoja. Vuokran määrityksen perusteeksi soveltuu pienten liiketonttien (KL), eli ns. kioskitonttien luovutusehdot.

Kaupunginhallitus on päätöksellään 25.9.2017 § 448 vahvistanut Rantavitikalla sijaitsevalle kioskitontille 698-5-512-14 luovutusehdot, jonka vuosivuokraksi muodostuu vuoden 2023 hintatasolla 824,19 euroa (indeksi 2161). Tontin rakennusoikeus on sama (60 krs-m2) kuin vuokrattavaksi haetulla alueella. Vanhantorin kioskipaikka sijaitsee vertailutonttia paremmalla paikalla keskustan välittömässä läheisyydessä. Vuokrattavan alueen vuosivuokraksi esitetään 1000 euroa sidottuna elinkustannusindeksin pistelukuun 2161.

Teknisen lautakunnan toimivaltaan kuuluu hallintosäännön mukaisesti alueen vuokraaminen enintään kymmeneksi vuodeksi, jos alueelle ei ole voimassa olevia kaupunginhallituksen vahvistamia luovutusehtoja.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta päättää vuokrata Ounasvaaran Areena-Palvelut Oy:lle karttaliitteen mukaisen, noin 62 m2 alueen rekisteröidystä yleisestä alueesta 698-1-9903-0 seuraavin ehdoin:

  • Vuokra-aika on 10 vuotta.
  • Vuosivuokra on 1000 euroa sidottuna elinkustannusindeksin pistelukuun 2161.
  • Maanvuokrasopimus on allekirjoitettava 29.2.2024 mennessä.
  • Muut ehdot ovat liitteenä olevan maanvuokrasopimusmallin mukaiset.

Päätös

Tekninen lautakunta kuuli asiassa kaupungininsinööri Janne Alkkia.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Ounasvaaran Areena-Palvelut Oy. Paikkatieto- ja tonttipalvelut Martikainen ja Björkbacka

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Tekninen lautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.