Tekninen lautakunta, kokous 23.1.2024

§ 17 Kaavoituksen käynnistämissopimus, asemakaava ja asemakaavan muutos Ounasvaaran lakialue

ROIDno-2020-3524

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Pyhäjärvi, kaavoituspäällikkö, markku.pyhajarvi@rovaniemi.fi

Perustelut

Kiinteiston 698-401-47-42 omistajat ovat hakeneet kaupungilta omistuksessaan olevalle kiinteistölle asemakaavan laatimista liitekartan mukaiselle alueelle. Alueella on voimassa yleiskaava, jossa alue on osoitettu RM (Matkailupalvelujen alue, jolla rakennusten korkaus ei saa ylittää puuston korkeutta. Alueelle saa sijoittaa kytkettyjä tai erillisiä lomarakennuksia. Yksittäisen rakennuksen eninmäiskoko on 250 k-m²) sekä VR (virkistysalue) merkinnällä.  

Paikkatieto- ja tonttipalvelut on valmistellut oheisen sopimusluonnoksen, jolla Maanomistajan kanssa sovitaan kaavoituksen käynnistämisestä, kaavoituksesta aiheutuvista kustannuksista sekä esitetään tavoitteet ja lähtökohdat kaavoituksen käynnistämiselle.

Kaavaluonnoksen tai -ehdotuksen nähtävilläolon jälkeen maanomistajan tulee sitoutua neuvottelemaan ja laatimaan sopimusaluetta koskeva maankäyttösopimus kaupungin maapoliittisen ohjelman ja kaupungin yleisesti käyttämien sopimusperiaatteiden mukaisesti.  

Hallintosäännön mukaisesti elinvoimalautakunta päättää toimialansa suunnittelu- ja urakkasopimuksista ja muista sopimuksista.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jaakko Rantsi, toimialajohtaja, jaakko.rantsi@rovaniemi.fi

Elinvoimalautakunta hyväksyy oheisen luonnoksen mukaisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen.

Päätös

Elinvoimalautakunta kuuli asiassa kaupungingeodeetti Pertti Onkaloa.

Sanna Konola esitti seuraavaa:
Ote sopimusluonnoksesta: 
Kaupunki voi kaavoittajana muun muassa asettaa maankäyttö- ja rakennuslaissa taikka siinä tai
rakennuslaissa säädetyn nojalla annettujen säännösten ja määräysten vaatimuksiin nähden
tarpeellisiksi katsomiansa Sopimusaluetta koskevia maankäytöllisiä, toiminnallisia,
kaupunkikuvallisia ynnä muita reunaehtoja. 

Vaikka tavoitteet eivät miltään osin sido kuntaa tai muita osapuolia asemakaavaa laadittaessa ja hyväksyttäessä, mielestäni olisi tärkeä ilmaista kaupungin tahtotilaa tässä yhteydessä. 

Maanomistajaosapuolen tavoitteet ovat mahdollisimman vähän ohjaava kaavoitus. Ounasvaara on kuitenkin Rovaniemelle strateginen kohde ja sen kehittämistä tulisi tarkastella ja tehdä erittäin huolellisesti. Ounasvaara on jo tällä hetkellä käytetty ja kulunut ja siellä on lisäksi luonnon monimuotoisuuden kannalta erittäis tärkeitä alueita joko itse RM-alueen sisällä tai heti sen vieressä. Huolimaton kaavoitus ja rakentaminen voivat viedä alueen vetovoimaa peruuttamattomasti ja kuluttaa luontoa entisestään. 

Sopimusalue onneksi väistää yleiskaavaankin merkityt luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät alueet (luo, luo-2 ja luo-3)- 
Yleiskaavan selostuksessa todetaan mm. seuraavaa:
- Rakentamaton kuusivyöhyke alue kaava-alueen eteläosassa tulisi pyrkiä säilyttämään mahdollisimman leveänä toimivien viheryhteyksiä säilyttämiseksi. Nykyisen mökkikylän ja urheiluopiston välinen vihervyöhyke on jo nyt varsin kapea. 
- Rovaniemen maisemakuvaan näillä Ounasvaaran rinteen metsillä on merkittävä vaikutus. 
- Alueella on myös yhtenäinen rinnemetsävyöhyke ja linnustollisesti arvokas alue. 

Maisemaselvityksen sivulla 35 annetaan suosituksia rakentamisen suunnasta seuraavasti:
- Selvitysalueelle sijoittuvalla mahdollisella rakennettavalla alueella tulee mahdollisimman paljolti pyrkiä säilyttämään olevaa puustoa.
- Erityistä merkitystä kaukomaiseman kannalta on rinteen suuntaisilla puustovyöhykkeillä. Rakentamisen massoittelussa suositellaan kookkaiden suorien rakennusmassojen sijaan käytettävän joko polveilevia massoja tai pienempiä rakennusyksiköitä, jolloin puuston säilyttäminen/istuttaminen rakennusmassaa katkaisemaan tai ”pehmentämään” on mahdollista.

Ehdotus: Kaavoituksen käynnistämissopimusluonnons palautetaan takaisin valmisteluun ja elinvoimalautakunta pyytää valmistelijaa ottamaan edellä mainitut kohdat huomioon ja lisää sopimukseen Rovaniemen kaupungin osalta tarkempia tavoitteita, sekä kestävän kehityksen, että uudistuvan maankäyttö- ja rakennuslain hengessä. Tämä tarkoittaa muun muassa tavoitteita rakentamisen ilmastovaikutusten ja kaupunkikuvan suhteen, sekä tavoitteita luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilymisen suhteen. 

Puheenjohtaja totesi, että Sanna Konolan esitys asian palauttamisesta takaisin valmisteluun kannattamattomana raukeaa.

Elinvoimalautakunta päätti toimialajohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

Markku Pyhäjärvi, kaavoituspäällikkö, markku.pyhajarvi@rovaniemi.fi
Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Perustelut

Kiinteiston 698-401-47-32 omistajat ovat hakeneet kaupungilta omistuksessaan olevalle kiinteistölle asemakaavan laatimista liitekartan mukaiselle alueelle. Alueella on voimassa yleiskaava, jossa alue on osoitettu RM (Matkailupalvelujen alue, jolla rakennusten korkaus ei saa ylittää puuston korkeutta. Alueelle saa sijoittaa kytkettyjä tai erillisiä lomarakennuksia. Yksittäisen rakennuksen eninmäiskoko on 250 k-m²) sekä VR (virkistysalue) merkinnällä.

Paikkatieto- ja tonttipalvelut on valmistellut oheisen sopimusluonnoksen, jolla Maanomistajan kanssa sovitaan kaavoituksen käynnistämisestä, kaavoituksesta aiheutuvista kustannuksista sekä esitetään tavoitteet ja lähtökohdat kaavoituksen käynnistämiselle.

Kaavaluonnoksen tai -ehdotuksen nähtävilläolon jälkeen maanomistajan tulee sitoutua neuvottelemaan ja laatimaan sopimusaluetta koskeva maankäyttösopimus kaupungin maapoliittisen ohjelman ja kaupungin yleisesti käyttämien sopimusperiaatteiden mukaisesti.  

Hallintosäännön mukaisesti elinvoimalautakunta päättää toimialansa suunnittelu- ja urakkasopimuksista ja muista sopimuksista.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jaakko Rantsi, toimialajohtaja, jaakko.rantsi@rovaniemi.fi

Elinvoimalautakunta hyväksyy oheisen luonnoksen mukaisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen

Päätös

Varajäsen Aarne Jänkälä saapui kokoukseen klo 17.47. 

Elinvoimalautakunta kuuli asiassa kaupungingeodeetti Pertti Onkaloa.

Sanna Konola esitti seuraavaa:
Ote sopimusluonnoksesta: 
Kaupunki voi kaavoittajana muun muassa asettaa maankäyttö- ja rakennuslaissa taikka siinä tai
rakennuslaissa säädetyn nojalla annettujen säännösten ja määräysten vaatimuksiin nähden
tarpeellisiksi katsomiansa Sopimusaluetta koskevia maankäytöllisiä, toiminnallisia,
kaupunkikuvallisia ynnä muita reunaehtoja. 

Vaikka tavoitteet eivät miltään osin sido kuntaa tai muita osapuolia asemakaavaa laadittaessa ja hyväksyttäessä, mielestäni olisi tärkeä ilmaista kaupungin tahtotilaa tässä yhteydessä. 

Maanomistajaosapuolen tavoitteet ovat mahdollisimman vähän ohjaava kaavoitus. Ounasvaara on kuitenkin Rovaniemelle strateginen kohde ja sen kehittämistä tulisi tarkastella ja tehdä erittäin huolellisesti. Ounasvaara on jo tällä hetkellä käytetty ja kulunut ja siellä on lisäksi luonnon monimuotoisuuden kannalta erittäis tärkeitä alueita joko itse RM-alueen sisällä tai heti sen vieressä. Huolimaton kaavoitus ja rakentaminen voivat viedä alueen vetovoimaa peruuttamattomasti ja kuluttaa luontoa entisestään. 

Sopimusalue onneksi väistää yleiskaavaankin merkityt luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät alueet (luo, luo-2 ja luo-3)- 
Yleiskaavan selostuksessa todetaan mm. seuraavaa:
- Rakentamaton kuusivyöhyke alue kaava-alueen eteläosassa tulisi pyrkiä säilyttämään mahdollisimman leveänä toimivien viheryhteyksiä säilyttämiseksi. Nykyisen mökkikylän ja urheiluopiston välinen vihervyöhyke on jo nyt varsin kapea. 
- Rovaniemen maisemakuvaan näillä Ounasvaaran rinteen metsillä on merkittävä vaikutus. 
- Alueella on myös yhtenäinen rinnemetsävyöhyke ja linnustollisesti arvokas alue. 

Maisemaselvityksen sivulla 35 annetaan suosituksia rakentamisen suunnasta seuraavasti:
- Selvitysalueelle sijoittuvalla mahdollisella rakennettavalla alueella tulee mahdollisimman paljolti pyrkiä säilyttämään olevaa puustoa.
- Erityistä merkitystä kaukomaiseman kannalta on rinteen suuntaisilla puustovyöhykkeillä. Rakentamisen massoittelussa suositellaan kookkaiden suorien rakennusmassojen sijaan käytettävän joko polveilevia massoja tai pienempiä rakennusyksiköitä, jolloin puuston säilyttäminen/istuttaminen rakennusmassaa katkaisemaan tai ”pehmentämään” on mahdollista.

Ehdotus: Kaavoituksen käynnistämissopimusluonnons palautetaan takaisin valmisteluun ja elinvoimalautakunta pyytää valmistelijaa ottamaan edellä mainitut kohdat huomioon ja lisää sopimukseen Rovaniemen kaupungin osalta tarkempia tavoitteita, sekä kestävän kehityksen, että uudistuvan maankäyttö- ja rakennuslain hengessä. Tämä tarkoittaa muun muassa tavoitteita rakentamisen ilmastovaikutusten ja kaupunkikuvan suhteen, sekä tavoitteita luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilymisen suhteen. 


Puheenjohtaja totesi, että Sanna Konolan esitys asian palauttamisesta takaisin valmisteluun kannattamattomana raukeaa.

Elinvoimalautakunta päätti toimialajohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

Markku Pyhäjärvi, kaavoituspäällikkö, markku.pyhajarvi@rovaniemi.fi
Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Perustelut

Kiinteistö Oy Sky Ounasvaaralle on kaupunginhallituksen päätöksellä vuokrattu lyhytaikaisella vuokrasopimuksella ajalle 1.2.2016 - 1.2.2021 karttaliitteen mukainen n. 4,21 ha:n suuruinen alue tilasta 698-401-139-0. Sopimuksen tarkoitus on ollut antaa vuokralaiselle varaus alueeseen, jolle laaditaan asemakaava. Aluetta koskeva yleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014 § 122.

Yleiskaavassa alueen käyttötarkoitus on osoitettu matkailupalvelujen alueeksi (RM). Alueella rakennusten korkeus ei saa ylittää puuston korkeutta. Alueelle saa sijoittaa kytkettyjä tai erillisiä lomarakennuksia ja yksittäisen rakennuksen eninmäiskoko on 250 k-m².

Alueen asemakaavoitusta ei ole käynnistetty ja KOy Sky Ounasvaara on hakenut vuokrasopimuksen jatkamista. Yleiskaavan mukaisella RM-alueella yksityiset maanomistajat ovat myös hakeneet alueen asemakaavoitusta ja maanomistajien kanssa on valmisteltu kaavoituksen käynnistämissopimukset, jotka on hyväksytty elinvoimalautakunnan kokouksessa 28.9.2021. Sopimuksilla sovitaan kaavoituksen käynnistämisestä, kustannusten kohdistamisesta sekä asetetaan tavoitteet ja lähtökohdat asemakaavan laatimiselle. 

KOy Sky Ounasvaaran kanssa tulee lyhytaikaisen maanvuokrasopimuksen sijaan laatia sopimus alueen varaamisesta ja kaavoituksen käynnistämisestä. Alueen luovuttamisesta tulee tehdä erillinen päätös asemakaavan saatua lainvoiman. 

Maapoliittisen ohjelman mukaisesti kaupungin omistamalle maa-alueelle voidaan kaavoittaa yhteistyössä hankkeen toteuttajan kanssa, kun toteuttaja sitoutuu maksamaan hankkeeseen liittyvät kaavoituksen kustannukset. Paikkatieto- ja tonttipalvelut esittää, että lyhytaikaista maanvuokrasopimusta ei jatketa, mutta KOy Sky Ounasvaaralle myönnetään suunnitteluvaraus liitteenä olevan sopimusluonnoksen mukaisesti alueeseen kunnes Sopimusaluetta koskeva asemakaava on saanut lainvoiman tai viimeistään 31.12.2023 saakka elleivät osapuolet erikseen muutoin sovi sopimuksen jatkamisesta. 

KOy Sky Ounasvaara maksaa sopimusalueen varausmaksuna 7500 euroa, joka on 20 % Sopimusalueen arvioidusta vuosivuokrasta. Varausmaksu hyvitetään aluetta koskevan mahdollisen maanvuokrasopimuksen tai kiinteistökaupan yhteydessä. Mikäli kaavoituksen lopputulos oleellisesti poikkeaa sopimuksessa asetetuista tavoitteista, on KOy Sky Ounasvaaralla oikeus vetäytyä sopimuksesta ja varausmaksu palautetaan. Mikäli KOy Sky Ounasvaara muutoin päättää vetäytyä sopimuksesta kaavoituksen aikana, varausmaksua ei palauteta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimusluonnoksen suunnitteluvarauksesta ja asemakaavan käynnistämisestä KOy Sky Ounasvaaran kanssa.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Jukka Björkbacka, maanmittausasiantuntija, jukka.bjorkbacka@rovaniemi.fi

Perustelut

Edellä otsikossa mainittu asemakaavan muutos on käynnistetty kaavoituspäällikön päätöksellä 13.11.2020 § 17. Vireilletulo on kuulutettu 11.12.2023. Vireilletulovaiheen kuulemisen aikana 12.- 25.10.2023, Ounasvaaran hiihtoseura ry jätti hakemuksen kaava-alueen laajentamisesta omistamansa kiinteistön 698-401-47-18 alueelle.

Maanomistaja esittää tavoitteenaan alueen kaavoittamisen matkailupalvelujen alueeksi (RM) 8.12.2014 hyväksytyn voimassa olevan osayleiskaavan mukaisesti. 

Kiinteistön alue on 13.11.1990 hyväksytyssä asemakaavassa osoitettu urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi (VU).

Paikkatieto- ja tonttipalvelut on valmistellut oheisen sopimusluonnoksen, jolla maanomistajan kanssa sovitaan kaavoituksen käynnistämisestä, kaavoituksesta aiheutuvista kustannuksista sekä esitetään tavoitteet ja lähtökohdat kaava-alueen laajentamiselle. Sopijapuolet sitoutuvat tarvittaessa neuvottelemaan mahdollisen asemakaavan muutosluonnoksen/-ehdotuksen julkisesti nähtävillä olon jälkeen sopimusaluetta koskevan maankäyttösopimuksen Kaupungin maapoliittiseen ohjelmaan kirjattujen sopimusperiaatteiden mukaisesti.

Hallintosäännön mukaisesti tekninen lautakunta päättää toimialansa suunnittelu- ja urakkasopimuksista ja muista sopimuksista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä oheisen liitteen mukaisen sopimusluonnoksen kaavoituksen käynnistämisestä Ounasvaaran hiihtoseura ry:n kanssa. 

Päätös

Kaupunginhallituksen edustaja Harri Rapo poistui kokouksesta klo 16.21 asian keskustelun aikana.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Ounasvaaran hiihtoseura ry, Kaavoitus / Pyhäjärvi, Paikkatieto- ja tonttipalvelut / Björkbacka

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Tekninen lautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.