Perustelut
Tuomas Koskenniemen ym allekirjoittamassa aloitteessa kouluruoasta ehdotetaan, että koulussa ja varhaiskasvatuksessa kasvisruoka- ja puuropäivistä luovutaan välittömästi. Lisäksi toivotaan, että Rovaniemi käy koulujen ja varhaiskasvatuksen ruokalistat sekä kasvisruokalistat läpi ulkopuolisen ammattilaisen kanssa ja niihin tehdään tarvittavat muutokset, jotta varhaiskasvatuksen ja koulujen ruokailut ovat parempia/ monipuolisempia kuin laki vaatii. Aloitteessa edellytetään, että esitetyt toimet otetaan käyttöön välittömästi.
Kevään 2023 aikana saimme paljon palautetta kouluruoasta, sen maittavuudesta ja ravitsemuksellisuudesta erityisesti proteiinin osalta. Myös kasvisruokapäivä herätti paljon keskustelua. Keskustelusta välittyi voimakkaasti oletus, että kaupungin ruokapalvelut eivät kuuntele käyttäjien toiveita. Näin ei kuitenkaan ole, vaan otamme mielellämme vastaan palautetta. On kuitenkin todettava, että huomasimme kevään aikana joutuneemme kadoksiin monilta koululaisilta. He eivät tienneet miten ruokapalveluihin saisi yhteyden. Meiltä jäi myös huomioimatta nuorisovaltuuston vaihtuminen, jolloin uusilla valtuutetuilla ei ollut tietoa, jota olisivat voineet jakaa lähipiireissään. Edellisen nuorisohallituksen kokoukseen kaupungin ja Redun ruokapalvelujen edustajat kutsuttiin kertomaan koulujen ruokapalvelujen toteuttamisesta ja pohdimme yhdessä pajatyöskentelyn keinoin valtuutettujen esille nostamia kouluruokailun sen hetkisiä ongelmakohtia.
Keväällä 2023 otimme käyttöön kaupungin palautepalvelun, siihen tehtiin helposti käytettävä Q-koodi, joka on kaikkien koulujen ruokasaleissa nähtävillä. Sitä on käytetty kiitettävästi.
Järjestimme huhtikuussa 2023 yhdessä osallisuuspalvelujen kanssa keskustelutilaisuuden kaikkien koulujen lapsille ja nuorille. Tilaisuus oli osallistujien mukaan onnistunut ja sellaisia toivottiin tulevaisuudessa lisää.
Kasvisruokapäivä on ollut Rovaniemen kaupungin kouluissa käytössä vuodesta 2013 valtuustoaloitteesta tulleesta päätöksestä. Me ruokapalvelussa emme voi sitä poistaa, vaan asian mahdolliseen eteenpäin vientiin tarvitaan yhteinen poliittinen tahtotila.
Kaupungin yläasteilla on ollut kasvisruoka joka päivä tarjolla toisena lounasvaihtoehtona jo vuodesta 1995 alkaen. Se on ollut hyvä vaihtoehto, koska pakko ei ole normaalioloissa paras vaihtoehto viedä mitään asiaa eteenpäin. Toki vuosien varrella kasvisruoan suosio ei ole kasvanut odotetulla tavalla, vaikka kasvisruokailijat ovat suurimmasta osasta ruokalajeja pitäneet. Tämä toinen lounasvaihtoehto poistui loppuvuodesta 2023 yleisestä tarjoilusta hävikin vähentämisen ja kaupungin sopeutustoimien tuloksena. Kasvisruoka on silti joka päivä saatavilla kaikille sitä haluaville, mutta tällä hetkellä erityisruokavaliona.
Kuitenkin kasvisruoan menekin kasvattamisella ja liharuoan vähentämisellä on suuri merkitys tämän yhteisen maapallon kantokyvyn kestävyydessä. Toivottavasti voimme tarjota kasvisvaihtoehdon taas jossain vaiheessa kaikille vapaasti valittavaksi.
Koulujen ja varhaiskasvatuksen ruokalistojen uudistusprosessi on pitkä ja monivaiheinen, siinä tulee huomioida lainsäädäntö, opetussunnitelmat, ravitsemussuositukset, kausivaihtelut, ruokakasvatus ja -kulttuuri, keittiöiden laite- ja tilakapasiteetti, lasten ja nuorten toiveet, päättäjien tekemät päätökset, eurot, elintarvikkeiden saantimahdollisuudet jne. Sen eteen tehdään aina myös reseptiikan kehitystyötä ja mahdollisia uusia tai uudistettuja ruokalajeja maistatetaan eri asiakaskunnille. Syksyllä 2022 uudistetun ruokalistan osalta kouluruokakysely toteutettiin 2023 keväällä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Vastaajia oli 1439, joista innokkaimpia olivat ala-asteen oppilaat. Tuloksista paistoi jo kevään muun keskustelun myötä selvinnyt tietämättömyys kouluruokailun tarkoituksesta, merkityksestä, mahdollisuuksista ja kasvatuksellisesta näkökulmasta niin lapsilla ja nuorilla kuin myös kasvatushenkilöstöllä.
Mieliruoat kyselyn perusteella olivat makaronilaatikko, lihapyörykät, uunimakkara, kinkkukiusaus, tonnikalakastike ja puuro. Ei niin mieluisia taas olivat kaali-kookoskeitto, bataattijuurespihvi, haukikeitto, järvikalalaatikko ja nyhtöhernepata. Kyselyssä selvisi myös. että jokainen ruokalistalla oleva ruokalaji oli kuitenkin joidenkin mieliruokaa.
Koulu- ja päiväkotiruokailun ravitsemuksellisen toteutumisen tarkastelun kevään 2023 aikana toteutti ravitsemusterapeutti Noora Rajamäki. Ruokalistoissa huomatut korjausta vaativat asiat ja asiakaskyselyissä esiin voimakkaasti nousseet toiveet toteutettiin kesän ja alkusyksyn 2023 aikana. Noora Rajamäki piti myös kaksi ravitsemukseen liittyvää koulutustilaisuutta ruokapalvelun henkilöstölle.Toisessa käytiin läpi ruokalistojen huomiot ja toinen keskittyi kasvisproteiinien ja suolan ja sitä runsaasti sisältävien lisäkkeiden käyttömääriin. Keväällä 2023 keittiöhenkilöstön ruokaryhmä perustettiin uudelleen korona-vuosien jälkeen. Lisäksi ruokapalvelun toimintaa on esitelty lautakunnissa, lehdistötiedotteissa, haastatteluissa ja asiakkaiden keittiövierailujen yhteydessä.
Koulupalvelussa on otettu tavoitteeksi hakea kaupungin kaikkiin kouluihin yhdessä ruokapalvelujen kanssa kouluruokadiplomi vuoden 2024 aikana. Diplomi on tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän ruokailun edistämisestä. Sen hakeminen on oiva tapa osallistaa lapset ja nuoret yhdessä aikuisten kanssa tutustumaan koulu- ja päiväkotiruokailun kansallisiin tavoitteisiin ja sitä kautta yhdessä pohtimaan ja ymmärtämään ruokailun tarkoitus sekä mahdollisesti myös kehittämään oman kaupungin koulujen ja päiväkotien ruokailua. Se lisää samalla koulu- ja päiväkotiruoan merkityksen oivaltamista, pysähdyttää myös ruokailuajan ja ruokailutilanteen /-paikan viihtyisyyden miettimiseen. Ymmärrys kokonaisuudesta tuo myös arvostusta keittiöhenkilöstön työtä kohtaan. (https://www.ruokadiplomit.fi/)
Tällä hetkellä voimassa olevat diplomit ovat seuraavissa kouluissa ja päiväkodeissa: Meltauksen, Nivavaaran ja Viirinkankaan kouluissa, Ounasjoen peruskoulussa sekä Meltauksen päiväkoti Lintukodossa, Ounasjoen päiväkodissa ja päiväkoti Väinämöisessä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi
Sivistyslautakunta merkitsee saapuneen aloitteen tiedoksi ja antaa valtuustoaloitteeseen oheisen vastauksen.
Päätös
Sivistyslautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.