Perustelut
Napapiirin Kuljetus Oy on hakenut maa-aineslupaa Ylitornion kunnan Närkin Palovaarasta tilalla Sorapalo RN:o 976-409-5-56 (Palovaaran sora-alue). Samalla on haettu lupaa aloittaa toiminta ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tuloa. Luvan hakija omistaa hakemuksen mukaisen alueen. Toiminta-alueen koordinaatit ovat P 7368950 ja I 363220 (ETRS TM-35). Vanha ottamisalue sijaitsee Ylitornion kunnan keskustasta noin 14 km lounaaseen. Kulkuyhteys alueelle tapahtuu Raanujärventien ja Palovaaran monttutien kautta. Alueen läheisyydessä ei ole asutusta. Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 1,5 km etäisyydellä kaakossa ja lähin loma-asunto 1,5 km etäisyydellä kaakossa. Hakemuksen mukainen toiminta-alue sijoittuu osittain E-luokan pohjavesialueelle. Toiminta-alueelta noin 135-145 m etäisyydellä pohjoisessa sijaitsee lähteitä. Alueella on tehty havaintoja törmäpääskystä. Alueen läheisyydessä ole suojelualueita tai muinaismuistolain mukaisia kohteita. Lähimmät vesistöt ovat Tengeliöjoki noin 2,4 km etäisyydellä kaakossa ja Portimojärvi noin 2,9 km etäisyydellä etelälounaassa. Alueella ei ole kuntatason kaavoja. Länsi-Lapin maakuntakaavassa alue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Rovaniemen kaupungin ympäristölautakunta on myöntänyt alueelle maa-ainesluvan 27.8.2014 § 97 (97§/2014 NOTTO 36109). Maa-aineslupa on päättynyt 30.6.2024.
Maa-aineslupaa haetaan kymmenen (10) vuoden aikana toteutettavalle yhteensä 200 000 m3 suuruiselle soran ja hiekan otolle. Hakemuksen mukaisen toiminta-alueen pinta-ala on yhteensä noin 8,51 ha ja varastoalueen pinta-ala noin 1,9 ha. Hakemuksen mukaan alin suunniteltu ottamistaso on +134.00 (N2000) ja maa-ainesten ottamissyvyys 0-10 m. Alueelta otettava maa-aines käytetään lähialueiden rakentamistarpeisiin.
Hakija on perustellut toiminnan aloittamislupaa tarpeella maa-ainesten ottamiselle ja toimittamiselle lähialueen rakennuskohteisiin. Lisäksi hakija haluaa tuoda esille sen, että vuonna 2024 jätetty lupahakemus on ollut jostain syystä erittäin hidasta ja lupahakemus on saatu kuulutukselle vasta hiljattain, vaikka hakijan käsityksen mukaan lupahakemus olisi hyvinkin ollut kuulutettavissa viimeistään syksyllä 2024.
Lupahakemus on kuulutettu Ylitornion kunnan julkisella ilmoitustaululla 30.3.-7.5.2026.
Hakemuksesta ei jätetty muistutuksia tai esitetty mielipiteitä.
Lupahakemuksesta on pyydetty Lupa- ja valvontaviraston lausunto. LVV on lausunnossaan ottanut kantaa mm. pohjaveden tarkkailuun, suojeltaviin lajeihin sekä ottamisalueen maisemointiin. Luvan hakija on antanut vastineensa lausuntoon.
Annettu lausunto on otettu huomioon luparatkaisussa ja lupamääräyksissä.
Päätöksen peruste
Ottamistoiminta ei aiheuta kauniin maisemankuvan turmeltumista eikä luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista. Alue on vanhaa maa-ainesten ottamisaluetta. Maa-ainestenotto ei aiheuta huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa.
Alueelle tai sen läheisyyteen ei sijoitu valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita eikä valtakunnallisesti merkittäviä rakennettua kulttuuriympäristöä eikä alueella tai sen läheisyydessä ole inventoitu arvokkaita perinnemaisemakohteita.
Palovaaran alueella on tehty havaintoja törmäpääskyistä ja läheisellä suolla lähteiden läheisyydessä lapinleinikkiä. Alueella tai sen läheisyydessä ei havaittu muita luonnonsuojelulain, uhanalaisten lajien eikä luontodirektiivin eläin- ja kasvilajien havaintopaikkoja.
Alueella ei ole kuntatason kaavoja. Länsi-Lapin maakuntakaavassa alue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M) sekä maa-ainesten ottamisalueeksi (EO).
Lupa-alue sijaitsee osittain E-luokan pohjavesialueella. Lupapäätöksessä on annettu määräykset pohjaveden tarkkailusta. Päätöksessä on velvoitettu jättämään pohjaveteen riittävä suojakerros. Polttoaineiden varastoinnista ja käsittelystä on päätöksessä annettu määräykset. Toiminnasta ei siten aiheudu pohjaveden laadun tai antoisuuden vaarantumista.
Alue ei sijoitu rantavyöhykkeelle.
Kun toiminnassa noudatetaan ottamissuunnitelmassa esitettyä ja lupamääräyksissä vaadittuja suojaustoimia, ei ottamistoiminta aiheuta vaaraa asukkaille tai ympäristölle.
Asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä maa-ainesten ottaminen ole ristiriidassa maa-aineslain 6 §:ssä säädettyjen luvan myöntämisen edellytysten kanssa.
Annettu lausunto on otettu huomioon luparatkaisussa ja lupamääräyksissä.
Lupa toiminnan aloittamiselle myönnetään. Lupaviranomainen katsoo, ettei aloitusluvan myöntäminen tee muutoksenhakua hyödyttömäksi. Hakemuksen mukainen alue ei ole luonnontilaista ja alueelta otettavalle maa-ainekselle on lähialueen rakennuskohteissa tarvetta.
Ympäristötarkastajan ehdotus:
Ympäristölautakunta myöntää Napapiirin Kuljetus Oy:lle maa-ainesluvan liitteen 1 mukaisesti. Samalla myönnetään lupa aloittaa toiminta päätöksessä määrättyä vakuutta vastaan mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Kun Napapiirin Kuljetus Oy on toimittanut päätöksen mukaisen vakuuden, alueelle aiemmin myönnetyn maa-ainesluvan Ylitornio97§/2014 vakuus palautetaan Napapiirin Kuljetus Oy:lle.
Päätöksentekoon osallistuvat kunnat: Ylitornio ja Rovaniemi