Perustelut
Rautiosaaren peruskoulun iltapäiväkerhon osallistujamäärä on alle toimintasuunnitelman edellyttämän rajan. Iltapäivätoimintaa ohjaa toimintasuunnitelma, josta päättää sivistyslautakunta. Toimintasuunnitelman mukaan iltapäivätoiminta voidaan järjestää, kun kerhoon ilmoittautuneita on vähintään seitsemän oppilasta.
Rautiosaaren peruskoulun iltapäivätoiminnassa on tällä hetkellä kolme oppilasta, jotka olivat kaikki paikalla marraskuun 2023 aikana kymmenenä päivänä. Joulukuussa toimintapäiviä on ollut yhteensä 15. Kahtena päivänä osallistujia on ollut kolme, muina päivinä kaksi oppilasta.
Kaikkien ilmoittautuneiden lasten kerhopaikkojen maksut on hoidettu ajallaan. Tuloja ip-maksuista on saatu 300 €/kk. Ip-ohjaajan palkkakustannukset Rautiosaaressa ovat 2273,89 €/kk. Ohjaaja on osa-aikainen (35 h/viikko).
Huoltajia on tiedotettu Wilmassa joulukuussa 2023 siitä, että ip-toiminnan jatkoa tullaan käsittelemään sivistyslautakunnassa tammikuussa, mikäli osallistujien määrä ei vastaa toimintasuunnitelman edellyttämää rajaa. Tässä yhteydessä on myös tiedotettu siitä, että ip-kerhon toiminnan mahdollisesti päättyessä huoltajille annetaan siirtymävaihe muutokseen valmistautumisessa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Risto Varis, hallintopäällikkö, risto.varis@rovaniemi.fi
Sivistyslautakunta päättää jatkaa Rautiosaaren ip-kerhoa helmikuun loppuun saakka, jonka jälkeen toimintaa ei järjestetä kevätlukukauden aikana. Lukuvuoden 2024-2025 toimintaa voidaan järjestää, mikäli ilmoittautuneita on vähintään seitsemän.
Päätös
Kate Suopajärvi poistui tämän asian käsittelyn aikana klo 12.15.
Laura Tarvainen esitti Vesa Puurosen kannattamana, että Iltapäivätoimintaa jatketaan lukukauden loppuun saakka.
Koska on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä.
Äänestyksen tulos:
Jaa: Pohjaesitys, 8 ääntä
Ei: Iltapäivätoimintaa jatketaan lukukauden loppuun saakka, 2 ääntä
Sivistyslautakunta päätti hallintopäällikön päätösehdotuksen mukaisesti jatkaa Rautiosaaren ip-kerhoa helmikuun loppuun saakka, jonka jälkeen toimintaa ei järjestetä kevätlukukauden aikana. Lukuvuoden 2024-2025 toimintaa voidaan järjestää, mikäli ilmoittautuneita on vähintään seitsemän.