Perustelut
Paikkatieto- ja tonttipalvelut on tehnyt aloitteen käytöstä poistettujen teollisuusraidealueiden (LRT) aluevarausten tarpeellisuuden tutkimisesta 9.kaupunginosassa. Tavoitteena on tutkia alueiden tarpeellisuus ja mahdollinen lisäalueiden liittäminen ympäröiviin kiinteistöihin, samalla päivitetään tarvittaessa korttelialueiden käyttötarkoitus, rakennusoikeudet ja muut asemakaavamääräykset. Kaavoituksen käynnistämisestä on tehty viranhaltijapäätös 5.6.2023 § 12.
Korttelin 9049 alueella on voimassa ympäristöministeriön 27.04.1983 vahvistama asemakaava, jossa korttelin käyttötarkoitus on teollisuusrakennusten korttelialuetta (T), kerrosluku II ja tehokkuus e=0.25. Teollisuusraidealueen (LRT) pohjoisosassa on voimassa ympäristöministeriön 2.9.1998 vahvistama asemakaava. Asemakaavan muutos kuulutettiin vireille ja valmistelun kuulemiseen 5.7.2023 Lapin Kansassa. Aineisto on ollut nähtävillä 6.-31.7.2023. Vireilletulon nähtävilläolon ja valmistelun kuulemisen tuli yksi mielipide. ELY:n mielipiteessä todettiin, että valmistelun kuuleminen pitää tehdä uudelleen, sillä kyseessä ei ole vähäinen kaavamuutos. ELY-keskus halusi myös jättää myöhemmin lausunnon kaavasta.
Valmistelun kuulemisen aineisto on ollut nähtävillä 16.-29.8.2023. Nähtävilläolon aikana saapui kaksi lausuntoa. ELY-keskuksen lausunnossa pyydettiin avaamaan valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita sekä tutkimaan saa-merkinnän tarpeellisuutta kaavassa. Kaavaselostuksessa on kerrottu lisää alueidenkäyttötavoitteista sekä saa-merkinnän lisääminen on aiempiin maaperätutkimuksiin vedoten poistettu tarpeettomana. Väyläviraston lausunnossa pyydettiin ottamaan huomioon mahdolliset rakentamiseen vaikuttavat melu- ja tärinähaitat. Melu- ja tärinäriskit otetaan huomioon rakentamisen yhteydessä. Kaavaan on lisätty rata- ja tieliikenteestä johtuvaan meluun ja tärinään liittyvä kaavamääräys.
Kaavahanketta jatketaan vaihtoehdolla 1. Kyseinen kaavaluonnos perustuu tahtotilaan, jossa alueelle on haettu ratkaisua, joka mahdollistaa muuttaa tarpeettoman raidealueen hyödyllisempään käyttöön ja mahdollistaa lisärakentamisen tonteille. Muutos soveltuu ratkaisunsa ansiosta hyvin olemassa olevaan aluerakenteeseen.
Kaavoitus esittää, että kaavaehdotuksen pohjaksi valitaan 10.8.2023 päivätty ja 18.9.2023 korjattu kaavaluonnos. Asemakaavamuutoksella teollisuusrakentamisen (T) korttelin 9049 tontit 1-3 sekä suojaviheralue laajenevat teollisuusraidealue-merkinnän poistuessa. Samalla tonttien 1-3 käyttötarkoitus T tarkentuu T-1 -merkinnäksi. Kerrosluku ja tehokkuusluku säilyvät ennallaan.
Asemakaavan ja tonttijaon muutoksen hyväksyy tekninen lautakunta (Hallinto- ja johtosääntö 34 §).
Lisätietoja:
kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi
016 322 8927, 040 578 9283
etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi
kaavasuunnittelija Tuomas Mäntylä
016 322 8764, 040 626 1189
etunimi.sukunimi@rovaniemi.fi
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi
Tekninen lautakunta päättää, että 9.kaupunginosan korttelin 9049 asemakaavan muutos asetetaan ehdotusvaiheen kuulemista varten julkisesti nähtäville 10.8.2023 päivätyn ja 18.9.2023 korjatun kaavakartan mukaisesti.
Päätös
Tekninen lautakunta kuuli asiassa kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä.
Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.