Kaupunginhallitus, kokous 20.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 378 Vanhusneuvoston toimintasäännön päivitys

ROIDno-2021-639

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jonna Leppiaho, erityisasiantuntija, jonna.leppiaho@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin hallintosääntö on uudistunut 1.9.2023 alkaen. Osana muutosta vammais- ja vanhusneuvostot vastuutettiin konsernihallinnosta sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialalle. Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialalle sijoittuu myös uutena perustettava vaikuttamistoimielin, lapsi- ja lapsiperheneuvosto.

Vanhus- ja vammaisneuvostojen toimintaa on tarkasteltu tässä yhteydessä, jotta toiminta saadaan järjestettyä kestävällä ja vaikuttavalla tavalla kunnallisen päätöksenteon kannalta. Tavoitteena on toiminnan yhtenäistäminen ja kehittäminen sekä vuoropuhelun vahvistaminen vaikuttamistoimielimien, palveluiden ja kunnallisen päätöksenteon välillä. Lisäksi esimerkiksi valmisteluvastuu vammais- ja vanhusneuvostojen osalta jakautuu jatkossa toimialoilta ja konsernihallinnosta nimetylle valmistelutyöryhmälle yksittäisen valmistelijan sijaan. 

Hallinnollisten ja toimintaympäristöön liittyvien muutosten myötä syntyy tarve päivittää neuvoston toimintasääntöä (liite). Neuvoston toimintasäännön hyväksyy kaupunginhallitus (hallintosääntö 1.9.23, 28 §). 

Toimintasääntöön esitetyt keskeiset muutokset

3 § muuttuu muotoon: “Vanhusneuvostoon kuuluu lisäksi neljä (4) edustajaa, joilla on neuvostossa läsnäolo- ja puheoikeus. Myös heille nimetään henkilökohtaiset varajäsenet. Kaupunginhallitus nimeää yhden edustajan. Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, tekninen toimiala ja konsernihallinto nimeävät kukin yhden edustajan.

5 § päivitetään työvaliokunnan tehtävät suhteessa neuvostolle uutena perustettavaan valmistelutyöryhmään: “Työvaliokunnan tehtävänä on kerätä ja koostaa valmistelutyöryhmälle kunnallista päätöksentekoa koskevia vanhusneuvoston käsiteltäväksi tulevia asioita sekä vammaisneuvoston lausuntoja ja kannanottoja ja huolehtia vanhusneuvoston antamista tehtävistä. Työvaliokunta lähettää kokousaineiston edelleen valmistelutyöryhmän valmisteltavaksi. Valmistelutyöryhmän muodostavat 3§ kaupungin toimialojen ja konsernihallinnon nimeämät edustajat.


7 § päivitetään muotoon: Sihteerinä ja toiminnan koordinoijana toimii sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialalta nimetty työntekijä. Sihteeri nimetään konsernihallinnon sijaan jatkossa sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialalta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jonna Leppiaho, erityisasiantuntija, jonna.leppiaho@rovaniemi.fi

Vanhusneuvosto hyväksyy liitteenä olevan toimintasäännön ja lähettää sen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Päätös

Miikka Keränen ja Irene Tikka liittyivät kokoukseen kello 12.52 tämän pykälän käsittelyn aikana.

Sannu Keränen liittyi kokoukseen kello 13.00 tämän pykälän käsittelyn aikana.

Vanhusneuvosto hyväksyi liitteenä olevan toimintasäännön ja lähettää sen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Valmistelija

  • Jonna Leppiaho, erityisasiantuntija, jonna.leppiaho@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin hallintosääntö on uudistunut 1.9.2023 alkaen. Osana muutosta vammais- ja vanhusneuvostot vastuutettiin konsernihallinnosta sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialalle. Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialalle sijoittuu myös uutena perustettava vaikuttamistoimielin, lapsi- ja lapsiperheneuvosto.

Vanhus- ja vammaisneuvostojen toimintaa on tarkasteltu tässä yhteydessä, jotta toiminta saadaan järjestettyä kestävällä ja vaikuttavalla tavalla kunnallisen päätöksenteon kannalta. Tavoitteena on toiminnan yhtenäistäminen ja kehittäminen sekä vuoropuhelun vahvistaminen vaikuttamistoimielimien, palveluiden ja kunnallisen päätöksenteon välillä. Lisäksi esimerkiksi valmisteluvastuu vammais- ja vanhusneuvostojen jakautuu jatkossa toimialoilta ja konsernihallinnosta nimetylle valmistelutyöryhmälle yksittäisen valmistelijan sijaan.

Hallinnollisten ja toimintaympäristöön liittyvien muutosten myötä syntyy tarve päivittää neuvoston toimintasääntöä (liite). Neuvoston toimintasäännön hyväksyy kaupunginhallitus (hallintosääntö 1.9.23, 28 §).

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää:

  • muuttaa 3 § muotoon: “Vanhusneuvostoon kuuluu lisäksi neljä (4) edustajaa, joilla on neuvostossa läsnäolo- ja puheoikeus. Myös heille nimetään henkilökohtaiset varajäsenet. Kaupunginhallitus nimeää yhden edustajan. Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, tekninen toimiala ja konsernihallinto nimeävät kukin yhden edustajan.
  • päivittää 5 § työvaliokunnan tehtävät suhteessa neuvostolle uutena perustettavaan valmistelutyöryhmään: “Työvaliokunnan tehtävänä on kerätä ja koostaa valmistelutyöryhmälle kunnallista päätöksentekoa koskevia vanhusneuvoston käsiteltäväksi tulevia asioita sekä vanhusneuvoston lausuntoja ja kannanottoja ja huolehtia vanhusneuvoston antamista tehtävistä. Työvaliokunta lähettää kokousaineiston edelleen valmistelutyöryhmän valmisteltavaksi. Valmistelutyöryhmän muodostavat 3 § kaupungin toimialojen ja konsernihallinnon nimeämät edustajat.
  • päivittää 6 § hallintosäännön mukaiseksi muotoon: “Vanhusneuvoston jäsenten kokouspalkkiot, ansionmenetykset ja kustannusten korvaukset maksetaan hallintosäännön 173 § 1 momentin ja 179 §:n mukaisesti.”
  • päivittää 7 § muotoon: Sihteerinä ja toiminnan koordinoijana toimii sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialalta nimetty työntekijä.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Vanhusneuvosto

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Rovaniemen kaupunginhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.