Perustelut
Kunnan tehtävät kotoutumisen edistämisessä
Kotoutumislain tarkoituksena on tukea ja edistää kotoutumista ja maahanmuuttajan mahdollisuutta osallistua aktiivisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintaan Laissa kotoutumisen edistämisestä (30.12.2010/1386) 30§:ssä säädetään kunnan tehtävistä kotouttamisessa:
Kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla.
Kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille. Lisäksi kunnan on huolehdittava siitä, että maahanmuuttajille tässä laissa tarkoitetut toimenpiteet ja palvelut järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.
Kunnan on huolehdittava oman henkilöstönsä osaamisen kehittämisestä kotouttamisessa.
Maahanmuuttajille tarkoitettuja toimenpiteitä ja palveluja voidaan järjestää myös kuntien välisenä yhteistyönä.
Kotoutumispalveluiden sijoittuminen vuonna 2023
Rovaniemen kaupungissa kotoutumispalveluita on hoidettu osana sosiaalipalveluja. Hyvinvointialueen käynnistymisen myötä sosiaalipalvelut siirtyvät hyvinvointialueelle ja kaupungissa tulee uudelleen organisoida kotoutumispalvelut. Rovaniemen kaupungin muutettavana olevassa hallintosääntöluonnoksessa on esitetty, että kunnalle jäävät kotoutumispalvelut sijoittuisivat jatkossa osaksi elinvoimatoimialan työllisyysyksikköä. Osa aiemmin tehtävää hoitavista työntekijöistä jää kuntaan, osa siirtyy hyvinvointialueelle.
Kotoutumispalveluiden koordinaattorin viran perustaminen
Asiaa valmistelleen työryhmän ja valmistelijoiden esityksen mukaan tehtävän hoitamiseksi on tarpeen perustaa kotoutumispalveluiden koordinaattorin virka.
Kotoutumispalveluiden koordinaattorin tehtävänä olisi organisoida ja toimeenpanna kunnan vastuulle kuuluvia kotoutumisen tehtäviä sekä kotoutumisen poikkihallinnollisen yhteistyön koordinointi ja kehittäminen kaupungin sisällä ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Kotoutumispalveluiden koordinaattori toimisi myös asiantuntijana kotoutumiseen liittyvien asioiden valmistelussa ja esittelyssä päättäjille ja sidosryhmille.
Kotoutumispalveluiden koordinaattori vastaisi kotoutumiseen liittyvän verkostoyhteistyön ylläpidosta ja kehittämisestä. Keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat mm. ELY-keskus, SPR, TE-toimisto, työllisyyspalvelut, DVV, hyvinvointialue, poliisi, koulutoimi, varhaiskasvatus ja muut sidosryhmät.
Kotoutumispalveluiden koordinaattorin tehtävään kuuluisi myös erilaiset valmistelevat tehtävät kiintiöpakolaisten maahantuloon liittyen sekä erilaisten korvausten haku ja seuranta.
Kotoutumispalveluiden koordinaattorin viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jaakko Rantsi, toimialajohtaja, jaakko.rantsi@rovaniemi.fi
Elinvoimalautakunta päättää perustaa kotoutumispalveluiden koordinaattorin viran työllisyyspalveluihin 1.1.2023 alkaen. Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Päätös
Lautakunta kuuli asiassa työllisyyspäällikkö Sanna Mäensivua.
Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti toimialajohtajan esityksen mukaisesti.