Elinvoimalautakunta, kokous 29.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 155 Valtuustoaloite joulunavaus, jossa ukrainalaisemme huomioitaisiin erityisesti

ROIDno-2022-2834

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Matti Henttunen jätti valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Joulupukin kotikaupunki on moni tavoin pyrkinyt tukemaan sotaa käyvää Ukrainaa sekä auttamaan Rovaniemen ukrainalaisten pakolaisten yhteisöä.

Rovaniemellä pidetään Joulupukin pajakylässä joka vuosi marraskuun puolessa välissä Joulukauden avaus, joka saa myös kansainvälistä huomiota internetin ja median kautta.

Rovaniemen kaupunki lahjoittaa joka vuosi tapahtuman puitteissa UNICEF:ille lahjoituksen.

Nyt voitaisiin myös pohtia, että kaupunki yhdessä Joulupukin pajakylän yrittäjien kanssa tekisi tapahtuman puitteissa ylimääräisen voimakkaasti symboolisen lahjoituksen hätää kärsivälle Ukrainalle (meidän firma esim. on heti valmis lahjoittamaan pari sataa euroa).

Tapahtuman puitteissa lavalla voisi myös nousta ukrainalaisten lapsikuoro (se koottaisiin vapaaehtoisista Rovaniemen ukrainalaispakolaisista), joka laulaisi Joulupukille ja maailmalle ukrainalaisen joululaulun.

Kuoro voisi kenties tulla lavalle tapahtuman lopussa (sen jälkeen kun pukki on jo tullut lavalle ja julistanut joulurauha): tärkeää olisi että saataisiin yhteiskuva Joulupukista ja sinikeltaisiin väreihin pukeutuneesta pakolaislapsien ryhmästä.

Näin ukrainalaiset saisivat moraalista ja taloudellista tukea, ja näkisivät myös tällä tavalla, että maailma ei ole unohtanut hätää kärsivää Ukrainaa. Uskon, että Joulupukin kotikaupungilla joulun alla olisi tärkeä symbolinen merkitys ukrainalaisille ympäri maailmaa, jota he eivät myöskään myöhemmin unohtaisi (tapahtumasta lähettäisiin tietysti Ukrainainaan ukrainankielinen lehdistötiedote)."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Tuula Rintala-Gardin, kansainvälisten asioiden päällikkö, tuula.rintala-gardin@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu Matti Henttunen on jättänyt 20.6.2022 valtuustoaloitteen ukrainalaisten ja erityisesti ukrainalaisten lasten huomioimisesta Rovaniemen perinteisen jouluavauksen yhteydessä.

Rovaniemen kaupunki oli vuonna 2010 Unicefin kaupunkikumppani ja yhteistyö UNICEFin kanssa on jatkuu edelleen  Suomen UNICEF on myöntänyt Rovaniemelle vuodesta 2013  Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Edelliset tunnustukset myönnettiin vuosina 2015 ja 2017. Vuonna 2022 myönnetty kolmas tunnustus on voimassa seuraavat neljä vuotta.  Rovaniemen kaupungilla on sopimus UNICEFin kanssa Rovaniemen kaupungin vuosittain annettavasta hyväntekeväisyyslahjoituksesta, joka on 10 snt/asukas.  Lisäksi Visit Rovaniemen joulupukkibrändiä hyödyntävät osakasyritykset antavat oman lahjoituksensa.

Rovaniemen kaupungin joulunavaus pidettiin Joulupukin Pajakylässä 19.11.2022.  Osana joulunavausta oli perinteisen hyväntekeväisyyslahjoituksen antaminen UNICEFille ja lahjoituksen suuruus oli 9519,40 euroa.  Lahjoitusshekin ojensi Rovaniemen kaupunginjohtaja ja vastaanottajana oli Suomen Unicefin pääsihteeri.  Tavallisesti lahjoitus osoitetaan UNICEFin yleiseen hätäapurahastoon, mutta tänä vuonna raha ohjattiin puoleksi yleiseen hätäapurahastoon ja toinen puoli kohdennetusti Ukrainan hätäapurahastoon. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jaakko Rantsi, toimialajohtaja, jaakko.rantsi@rovaniemi.fi

Elinvoimalautakunta merkitsee tiedokseen saapuneen aloitteen sekä elinkeinot- ja työllisyys palvelualueen vastauksen.

 

Päätös

Lautakunta kuuli asiassa palvelualuepäällikkö Tuula-Rintala-Gardinia.

Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti toimialajohtajan esityksen mukaisesti.