Kaupunginhallitus, kokous 19.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 441 Maanvuokrasopimuksen purkaminen kiinteistöillä 18-7020-7 ja 18-7020-8, Winter Wonderland Oy

ROIDno-2022-3660

Valmistelija

  • Pertti Onkalo, kaupungingeodeetti, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Perustelut

Winter Wonderland Oy Ltd:lle on vuokrattu maanvuokrasopimuksella kaksi asemakaavan mukaista tonttia, 698-18-7020-7, Tietopolku 2 ja 698-7020-8, Tietopolku 4. Tontteja koskevat maanvuokrasopimuksen on allekirjoitettu 27.7.2020. Sopimukset päättyvät 26.7.2050.

Winter Wonderland Oy Ltd:n tarkoituksena on ollut kehittää alueelle matkailutoimintaa ja yhtiölle on myönnetty poikkeamislupa matkailuun soveltuvaan rakentamiseen. 

Yhtiölle on syntynyt merkittäviä kustannuksia hankkeen suunnittelusta sekä mm. tonttien varausmaksuista. Varausmaksu on kattanut maanvuokran 1.10.2020 saakka. Yritys on saanut kaupungilta maanvuokrien osalta vapautuksen vuoden 2020 maanvuokrista, mutta vapautuksessa ei huomioitu maksettuja varausmaksuja, joten vapautus on koskenut vain kahta kuukautta. Vuoden 2021 osalta on tehty maksujärjestely, sillä perusteella ettei yritys ole voinut aloittaa toimintaansa koronaepidemian aiheuttamien muutosten vuoksi. Kasvaneiden rakentamiskustannusten sekä kiristyneiden rahoitusvaatimusten vuoksi hankkeen omavaraisuusastetta tulisi nyt nostaa merkittävästi mutta investointien kannalta epäselvässä maailmantilanteessa hankkeen sijoittajilla ei ole mahdollisuutta kasvattaa sijoitusosuuksia vaaditulle tasolle. 

Winter Wonderland Oy Ltd on on esittänyt 10.8.2022 kaupungille maanvuokrasopimusten purkamista hankkeen keskeyttämisen vuoksi eikä se siten pysty vastaamaan vuokrasopimuksen mukaisista velvoitteista.  

Rovaniemen kaupunginhallitus on kokouksessaan 8.4.2013 § 156 tehnyt periaatepäätöksen rakentamattomien liike- ja teollisuustonttien sopimusrikkomusten korjaamiseksi. Periaate on sisällytetty 27.6.2022 hyväksytyyn Maapoliittisen ohjelman liitteksi. Maapoliittisen ohjelman ja 8.4.2013 § 156 päätöksen perusteella sopimuksen vapaaehtoiseen purkamiseen ei ole estettä. Vapautunut tontti siirretään jatkuvaan tonttihakuun päätöksenteon jälkeen

Tontteja koskevat vuokraoikeuden kirjaukset on kirjattu kiinteistötietojärjestelmään. Vuokralaisen kanssa laaditaan maanvuokrasopimuksen purkusopimus, jonka perusteella kaupunki voi hakea vuokraoikeuden kirjaamisen poistamista. Hakija velvoitetaan palauttamaan maanvuokrasopimukset sekä tontille tekemänsä rakentamiseen liittyvät pohja- ym. tutkimukset ja suunnitelmat korvauksetta kaupungille.

Paikkatieto- ja tonttipalvelut esittää, että vuokralaiselta ei peritä vuodelta 2021 ja 2022 maksamattomia maanvuokria sillä perusteella, että yritys ei ole voinut aloittaa toimintaansa koronaepidemian aiheuttaminen rahoitukseen liittyvien muutosten vuoksi. Vuoden 2020 maanvuokrista vapauttamisen osalta varausmaksu ajalta 1.1.2020 - 31.10.2020 kattaapääosin vuoden 2021 maksamattomat vuokrat. Vuokralainen vastaa vuokraoikeuden kirjauksen poistamisen sekä muista kaupungille vuokrasopimuksen purkamisesta aiheutuneista kustannuksista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää, että Rovaniemen kaupungin ja Winter Wonderland Oy Ltd:n välillä 27.7.2020 allekirjoitetut tonttia 698-18-7020-7, Tietopolku 2 ja tonttia 698-18-7020-8, Tietopolku 4 koskevat vuokrasopimukset puretaan seuraavin ehdoin:

  1. Vuokrasopimus päätetään 31.12.2022. Vuokralaisen tulee allekirjoittaa sopimuksen purkamista koskeva sopimus 30.1.2023 mennessä. 
  2. Kaupunki ei peri vuokralaiselta maksamattomia maanvuokria ajalta 1.1.2021 - 10.8.2022.
  3. Vuokralaiselta peritään vuokrasopimuksen purkamista koskeva päätösmaksu 200 euroa (sis. alv. 24%). Vuokralainen vastaa lisäksi vuokraoikeuden kirjauksen poistamisesta aiheutuneista kustannuksista sekä muista kaupungille aiheutuvista kusatnnuksista. 
  4. Vuokralainen luovuttaa tontille teettämänsä rakentamiseen liittyvät pohja- ym. muut tutkimukset ja selvitykset korvauksetta kaupungille. Hakijan tulee palauttaa vuokrasopimus kaupungille. 
  5. Vuokralainen vastaa siitä, että vuokra-alue ei vuokralaisen toimesta eikä muutoinkaan ole vuokra-aikana pilaantunut. Mikäli vuokra-alue tai osa siitä on kuitenkin vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on velvollinen huolehtimaan alueen puhdistamisesta kustannuksellaan. Mikäli vuokralainen laiminlyö tässä tarkoitetun velvollisuutensa, vuokranantajalla on oikeus toteuttaa puhdistaminen vuokralaisen lukuun ja periä toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset vuokralaiselta.

Päätös

Kaupungingeodeetti Pertti Onkalo esitteli asian kaupunginhallitukselle.

Timo Tolonen teki kokouksessa muutosehdotuksen, että pohjaehdotuksen kohta "2. Kaupunki ei peri vuokralaiselta maksamattomia maanvuokria ajalta 1.1.2021 - 10.8.2022." muutetaan muotoon "2. Kaupunki perii vuokralaiselta maksamattomia maanvuokria ajalta 1.1.2021 - 10.8.2022.".

Timo Tolosen esitys raukesi kannattamattomana. 
Kaupunginhallitus päätti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Winter Wonderland Oy Ltd, Paikkatieto- ja tonttipalvelut/Martikainen, Manninen, Onkalo

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Rovaniemen kaupunginhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.