Kaupunginhallitus, kokous 30.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 343 Henkilöstö- ja talouskatsaus 1.1.-30.9.2023

ROIDno-2022-2496

Valmistelija

  • Paavo Aarnio, palvelussuhdepäällikkö, paavo.aarnio@rovaniemi.fi
  • Erika Kauvosaari, talousarviopäällikkö, erika.kauvosaari@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen peruskaupungin ja kaupunginhallituksen henkilöstö- ja talouskatsaus on laadittu vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti (KH 19.12.2022 § 446). Lautakuntakohtaiset henkilöstö- ja talouskatsaukset löytyvät lautakuntien pöytäkirjan liitteistä. Syyskuun talousluvuissa on mukana vuoden 2023 valtuuston jo päättämät määärärahamuutokset sekä 1.9.2023 voimaan astunut hallintosääntö. 

Kaupungin viranhaltijaorganisaatio on muuttunut 1.9.2023 siten, että tekniset palvelut ja ympäristöpalvelut ovat eriytyneet omaksi toimialakseen elinvoimapalveluiden toimialasta. Lisäksi ruoka- ja puhtauspalvelut ovat siirtyneet elinvoimapalveluiden toimialalta sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialalle. Henkilöstökatsaukseen ei ole ollut vielä saatavilla tunnuslukuja uuden organisaation mukaisesti. Luvut on esitetty siten, että tekniset palvelut, ympäristöpalvelut ja ruoka- ja puhtauspalvelut sisältyvät elinvoimapalveluiden toimialan lukuihin.

Henkilötyövuosien määrä 2022 2023 Muutos
Elinvoimapalvelut 163,6 159,2 −4,4
Konsernihallinto 96,0 100,2 4,2
Sivistys- ja hyvinvointi 2058,7 1277,6 −781,1
Yhteensä 2318,3 1537,0 −781,3
       
Sairauspoissaolot 2022 2023 Muutos
Elinvoimapalvelut 3148 2708 −440
Konsernihallinto 1338 1822 484
Sivistys- ja hyvinvointi 48579 20176 −28403
Yhteensä 53065 19477 −33588
       
Sairauspoissaolokalenteripäivät/htv 2022 2023 Muutos
Elinvoimapalvelut 19,2 17,0 −11,5%
Konsernihallinto 13,9 18,2 30,9%
Sivistys- ja hyvinvointi 23,6 15,8 −33,1%
Yhteensä 22,9 16,1 −29,7%


Henkilötyövuodet ovat elinvoimapalveluissa laskeneet sekä konsernihallinnossa nousseet vertailukauteen nähden. Sivistys- ja hyvinvointipalveluiden osalta tulee huomioida, että syyskuun 2023 luvussa ei ole enää mukana hyvinvointialueelle liikkeenluovutuksella siirtynyttä henkilöstöä. Hyvinvointialueelle siirtyneiden palveluiden osuus henkilötyövuosien muutoksesta on noin 870,1, eli toimialan muiden palveluiden yhteenlaskettu henkilötyövuosimäärä on noussut noin 89 henkilötyövuotta.

Sairauspoissaolot kalenteripäivinä laskettuna ovat vähentyneet vertailukaudella muualla paitsi konserninhallinnossa. Siellä ne ovat nousseet 484 kalenteripäivää. Nousu johtuu Tilapalvelukeskuksen muutamista pitkistä poissaoloista, muissa konsernihallinnon palveluissa sairauspoissaolot ovat laskeneet. Koko kaupungin tasolla sairaspoissaolot ovat laskeneet 4256 kalenteripäivää. Sairauspoissaolopäiviä per henkilötyövuosi on 7,8 päivää vähemmän, mikä on 33,1% vähemmän viime vuoden tilanteeseen nähden. Alkaneita sairauspoissaolojaksoja per työntekijä on eli 1,4 jaksoa/tt eli määrässä on laskua kuin samalla ajanjaksolla v. 2022 (2,0 jaksoa/tt). Sairauspoissaolojen keskipituudet ovat laskeneet myös hieman ed. vuodesta vertailukaudella. Koko organisaatiota tarkasteltaessa eniten poissaoloja on pituusluokassa 4-14 vrk. Toiseksi eniten pituusluokassa 90+ vrk ja kolmantena pituusluokassa 30-89 vrk. 1273 työntekijällä ei ollut tammi-syyskuu 2023 yhtään sairaspoissaolojaksoa. Sairauspoissaolojen laskuun vaikuttaa mm. viime syksyn ja alkukevääseen verrattuna rauhoittunut infektiokausi, mikä vähentää erityisesti lyhyitä poissaoloja. Sosiaali- ja terveysalan palveluissa sairauspoissaoloja oli vuonna 2022 verrattain enemmän kuin muualla kaupungilla (n. 28 päivää / htv), joten näiden palveluiden siirtyminen hyvinvointialueelle vähentää merkittävästi sairauspoissaolokuormitusta koko kaupungin tasolla. Lisäksi yhteistyön ja vuorovaikutuksen tiivistäminen palvelualueiden esihenkilöiden ja asiantuntijoiden, henkilöstön, sekä työterveyden kanssa on todennäköisesti vaikuttanut poissaolojen määrän laskuun positiivisesti. Diagnooseissa mielenterveyden häiriöt ovat nousseet suurimmaksi poissaoloja aiheuttavaksi diagnoosiluokaksi ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat nyt toisella sijalla diagnostisessa poissaolotilastossa. Mielenterveyshäiriöistä johtuneiden poissaolojen kasvuun ollaan lähdetty KEVAn kehittämisrahan tuella yhdessä palvelualueiden kanssa, etsimään keinoja, millä voitaisiin jo ennakoivasti havannoida ja puuttua ko. haasteisiin ennen kuinsairaspoissaolo pitkittyy.

Kaupunginhallituksen alaisessa toiminnassa poikkeamaa talouden toteutumiseen aiheuttaa toimielimen osalta myynti- ja korvaustulojen lisäksi hyvinvointialueelta laskutettavat kulut ja saatavat tuotot. Syyskuun loppuun mennessä kaupunginhallituksen alaisessa toiminnassa hyvinvointialueelle siirtyneen entisen hyvinvointilautakunnan alaisen toiminnan kustannukset ovat 537 891,45 euroa, joka sisältää noin 13 000 euroa hyvinvointialueelta laskutettavia kustannuksia. Kaupunginhallitukselle budjetointi maan myynti- ja korvaustulot ovat toteutuneet ennusteen mukaisesti. Kaupunginhallituksen käyttötalouden määrärahat ovat yhteensä 1 742 977,57 euroa (toteutuma-% 79,1 %). Suuri toteutuma johtuu kirjanpidossa näkyvissä olevista koko loppuvuodelle laskutetusta maanvuokratuloista. Kaupunginhallituksen toteutumassa näkyy hyvinvointialueelle siirtyneen toiminnan kustannukset. Kaupunginhallituksen toteuneet investointimäärärahat (ilman tilapalvelukeskusta) ovat -2 215 317,84 euroa (toteutuma-% 81,7 %).

Henkilöstö- ja talouskatsauksen mukaisesti peruskaupungin käyttötalouden toteutuneet määrärahat ovat yhteensä -128 480 705,41 euroa (toteutuma-%  72 %). Peruskaupungin investointimäärärahat (sis. tilapalvelukeskuksen) ovat -17,174 miljoonaa euroa (toteuma-% 48,3 %). Syyskuun lopun tilanteessa peruskaupungin verotulot ovat toteutuneet huomattavasti ennakoitua paremmin ollen 135 856 019,91 euroa (toteutuma-% 83,2 %). Valtionosuudet puolestaan ovat toteutuneet hieman alle budjetoidun tasaisen toteutuman mukaisen summan, ollen 13 222 830 euroa (toteutuma-% 73,2%). Verotuloissa ennakoitua parempi toteutuma johtuu aiemmilta vuosilta saaduista "verohännistä". 

Tilapalvelukeskuksen tulos syyskuun lopussa on yhteensä -1 676 481,21 euroa (toteutuma-% 209,6 %). Tilapalvelukeskuksen toteutuneet investoinnit yhteensä -7 530 114,47 euroa ja toteutumaprosentti 39,5 %. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus merkitsee henkilöstö- ja talouskatsauksen 1.1-30.9.2023 tiedoksi.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Talousarviopäällikkö, toimialajohtajat, toimialojen talouspäälliköt, tilapalvelukeskus, konsernihallinnon vastuualuepäälliköt 

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Rovaniemen kaupunginhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.