Kaupunginhallitus, kokous 8.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 154 KAS asunnot Oy lainatakaus 05/2023

ROIDno-2023-457

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Janne Sandgren, vt. konsernitalouspäällikkö, janne.sandgren@rovaniemi.fi

Perustelut

KAS asunnot Oy on valtakunnallinen 40 kunnan omistama vuokrataloyhtiö, joka on perustettu vuonna 2001. Rovanimen kaupunki on KAS asunnot Oy:n perustajaosakas ja suurin osakkeenomistaja. KAS asunnoilla on yhteensä 8 300 vuokra-asuntoa ja 405 asumisoikeusasuntoa. Rovaniemen kaupungissa KAS asunnoilla on 2 373 vuokra-asuntoa. Suurin osa KAS asuntojen omistamista asunnoista on rakennettu sosiaaliseen asumiseen ja niihin kohdistuu käyttö- ja luovutusrajoitukset. Asuntojen vuokra perustuu omakustannusperiaatteeseen. Asukkaat valitaan noudattaen arava- ja korkotukisuntojen asukasvalintaperusteita. 

Rovaniemen kaupunki on taannut arava/korkotukilainaehtojen mukaisia tertiäärilainoja. Lainat on otettu 10 vuodeksi vuonna 2012. Nyt lainat ovat erääntymässä, mutta niiden pääomia on vielä jäljellä ja lainoja neuvotellaan jatkettavaksi. Vuoden 2012 lopussa takausvastuiden yhteismäärä on ollut noin 19,4 miljoonaa euroa. Vuoden 2022 lopussa takausvastuu on 8,3 miljoonaa euroa. Tertiäärilainojen osuus on noin 6,1 miljoonaa euroa ja muiden takausvastuiden 2,2 miljoonaa euroa. 

KAS asunnot Oy on esittänyt että Rovaniemen kaupunki antaa nyt erääntyvien lainojen uusimiseksi omavelkaiset takaukset KAS asunnot Oy:n yleishyödylliseksi tytäryhtiölle KAS kodit Oy:lle lainamäärille 4 844 518,00 euroa ja 1 282 114,00 euroa kymmenen (10) vuoden laina-ajalle. 

Takaukset kohdistuvat Rovaniemellä sijaitsevien ARA-rajoitusten alaisten vuokratalojen tertiäärilainoihin ja takauksen kohteena olevan yhtiön toiminta on ARA-sääntelyn alaista. Kaupungin takaus voidaan lukea kunnan myöntämäksi SGEI-tueksi (tuki yleistä taloudellista etua koskevien palveluiden tuottamiseksi, services of general economic interest). SGEI-tuesta on säädelty EU:n komission päätöksessä 2012/21/EU. Tieto takauksesta tulee antaa ARA:lle raportointia varten.

KAS asunnot Oy:n, sekä sen kokonaan omistaman KAS kodit Oy:n taloudellinen asema on vahva, eikä takauksen antaminen aiheuta Rovaniemen kaupungille merkittävää taloudellista riskiä tai vaaranna kunnan kykyä vastata laissa kunnalle säädetyistä tehtävistä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että omavelkaiset lainatakaukset myönnetään KAS kodit Oy:lle seuraavasti: 

  1. Lainamäärä: 4 844 518,00 euroa, laina-aika: 10 vuotta,
  2. Lainamäärä: 1 282 114,00 euroa, laina-aika: 10 vuotta,

takausprovisio 0,5%.

Takauksille on asetettava riittävät vastavakuudet.

Päätös

Eemeli Kajula poistui kokouksesta esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HallintoL 28.1 §, 5 kohta,  KAS.n hallituksen jäsen).

Vt. konsernitalouspäällikkö esitteli asiaa kaupunginhallitukselle.

Kaupunginjohtaja teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että omavelkaiset lainatakaukset myönnetään KAS kodit Oy:lle seuraavasti: 

  1. Lainamäärä: 4 844 518,00 euroa, laina-aika: 10 vuotta,
  2. Lainamäärä: 1 282 114,00 euroa, laina-aika: 10 vuotta,

takausprovisio 0,5%.

Takauksille on asetettava riittävät vastavakuudet. Asetetut vastavakuudet tuodaan tiedoksi kaupunginhallitukselle.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

Kaupunginhallitus piti tauon asian käsittelyn jälkeen. Puheenjohtaja piti nimenhuudon tauon jälkeen ja totesi,  että kaikki olivat edelleen paikalla.

Valmistelija

Janne Sandgren, vt. konsernitalouspäällikkö, janne.sandgren@rovaniemi.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus 20.2.2023 § 62 esittää kaupunginvaltuustolle, että omavelkaiset lainatakaukset myönnetään KAS kodit Oy:lle seuraavasti: 

  1. Lainamäärä: 4 844 518,00 euroa, laina-aika: 10 vuotta,
  2. Lainamäärä: 1 282 114,00 euroa, laina-aika: 10 vuotta,

takausprovisio 0,5%.

Takauksille on asetettava riittävät vastavakuudet. 

Päätös

Eemeli Kajula poistui kokouksesta esteellinä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (Kuntalaki 97 §, KAS hallituksen jäsen). Elina Holm osallistui kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

Ryhmäpuheenvuorot käyttivät:

  • Tuomas Koskiniemi (PS)
     

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.

Tämän asian käsittelyn aikana kokoukseen saapuivat Riitta-Maija Hokkanen ja Sanna Luoma kello 16.14  sekä Vesa Ylinampa kello 16.26.

Valmistelija

  • Janne Sandgren, vt. konsernitalouspäällikkö, janne.sandgren@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupunginvaltuusto 27.2.2023 § 21 päätti että "KAS-asunnot Oy:lle annetaan lainatakaukset seuraavasti:

  1. Lainamäärä: 4 844 518,00 euroa, laina-aika: 10 vuotta,
  2. Lainamäärä: 1 282 114,00 euroa, laina-aika: 10 vuotta,

takausprovisio 0,5%.

Takauksille on asetettava riittävät vastavakuudet."

KAS kodit Oy on kilpailuttanut takauspäätöksen kohteena olevat lainat rahoituslaitoksilla. Yksiselitteisesti parhaan lainatarjouksen antoi Kuntarahoitus. 

Kuntarahoitus edellyttää kaupunginvaltuuston päätöksen täydentämistä ja täsmentämistä seuraavasti:

  • Kaupunginvaltuusto myöntää KAS kodit Oy:lle 100 % omavelkaisen takauksen Kuntarahoitus Oyj:ltä otetuille 4 844 518,00 euron ja 1 282 114,00 euron lainoille.
  • Takaus kattaa lainan pääoman, korot, viivästyskorot sekä muut velkakirjaan tai yleisiin ehtoihin perustuvat kulut ja maksut sekä mahdolliset perimiskulut.
  • Takaus on täysimääräisenä voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksenmukaiset velallisen vastuut on lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle takaisin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle että 27.2.2023 § 21 päätöstä täydennetään rahoittajan vaatimuksen perusteella seuraavilla kohdilla:

  • Kaupunginvaltuusto myöntää KAS kodit Oy:lle 100 % omavelkaisen takauksen Kuntarahoitus Oyj:ltä otetuille 4 844 518,00 euron ja 1 282 114,00 euron lainoille.
  • Takaus kattaa lainan pääoman, korot, viivästyskorot sekä muut velkakirjaan tai yleisiin ehtoihin perustuvat kulut ja maksut sekä mahdolliset perimiskulut.
  • Takaus on täysimääräisenä voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksenmukaiset velallisen vastuut on lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle takaisin.

Takausprovisiota ja vastavakuuksia koskevat kohdat jäävät ennalleen:

"takausprovisio 0,5%.

Takauksille on asetettava riittävät vastavakuudet."

Päätös

Eemeli Kajula poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. (HallintoL 28.1 §, kohta 5, hallituksen jäsen).

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan sijaisen esityksen mukaisesti.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

Tiedoksi

KAS-asunnot/ Jarmo Kuosa

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.