Hyvinvointilautakunta, kokous 31.8.2023

§ 85 Erityisasiantuntijan viran perustaminen

ROIDno-2023-2774

Valmistelija

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Perustelut

Yleisen kulttuuripalveluiden erityisasiantuntijan viran perustaminen

Kulttuuripalveluiden toimintaympäristö on muuttunut viimeisen viiden vuoden sisällä. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta tuli voimaan 2019. Sen mukaan kuntien tulee muun muassa edistää kaikkien väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja osallistumista kulttuuriin, taiteeseen ja sivistykseen sekä vahvistaa väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen keinoin. Uuden lain myötä yleisten kulttuuripalveluiden tehtävät laajenivat ja monipuolistuivat. Lakimuutoksen ohella sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät vuoden 2023 alussa hyvinvointialueille ja Rovaniemen kaupunkiin perustettiin hyvinvointilautakunta.  

Toimintaympäristön muutokset ovat vaikuttaneet yleisten kulttuuripalveluiden toimintaan ja tarpeisiin. Yksikön henkilöstömäärä on kasvanut ja projektitoiminta laajentunut. Kulttuuritoimisto tuotti vuonna 2022 yli 500 tapahtumaa joihin osallistui noin 41 000 henkilöä. Yksikössä on lisääntynyt tarve lähiesimiestyölle sekä erityisosaamiselle koskien muuan muassa kulttuurihyvinvointia, päätösten valmistelua ja yhdyspintatyötä Lapin hyvinvointialueen kanssa. Tehtävän tarvetta ja suunniteltua ratkaisua on käsitelty kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistoimintalain (449/2007) mukaisesti henkilöstön edustajien kanssa, eikä heillä ole ollut suunnitelmasta huomautettavaa.

Vapaa-ajan palveluiden hallinnon sekä yleisten kulttuuripalvelujen lähiesihenkilönä toimii palvelualuepäällikkö Merja Tervo. Vapaa-ajan palveluiden hallinossa on jäänyt avoimeksi suunnittelijan vakanssi (numero 36444001) sekä hallintosihteerin vakanssi. Hallinnossa on tällä hetkellä kaksi henkilötyövuotta. Yleisten kulttuuripalveluiden vakinaiseen henkilöstöön kuuluu viisi kulttuurituottajaa. Lisäksi yksikössä työskentelee määräaikaista projektihenkilöstöä, harjoittelijoita ja työllistämistuella palkattuja työntekijöitä. Edellä esiteltyjen muutosten perusteella on arvioitu, että vapaa-ajan palveluiden hallinnon sekä yleisten kulttuuripalvelujen yksikkö tarvitsee nykytilanteessaan lähiesihenkilöviran, jonka virkanimikkeenä on erityisasiantuntija. Esitetyn ratkaisun myötä yksikön lähiesihenkilö vaihtuu palvelualuepäälliköstä erityisasiantuntijaksi, joka toimii palvelualuepäällikön alaisuudessa.

Valmisteltu erityisasiantuntijan tehtävä on hyvin merkittävä, erityisesti viitaten lakimuutoksiin ja muihin toimintaympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin..Yleisten kulttuuripalveluiden keskeisenä tehtävänä on edistää kulttuuria ja taidetta osana asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä paikallista ja alueellista elinvoimaa. Erityisasiantuntija vaikuttaa omalla työllään olennaisesti palveluiden kehittämiseen, monipuoliseen tarjontaan, saatavuuteen ja saavutettavuuteen. Työ edistää kuntalaisten aktiivisuutta, hyvinvointia ja terveyttä ja vahvistaa osallisuutta. Toiminnalla on vaikutusta kaupungin imagoon ja asukkaiden viihtyvyyteen.

Erityisasiantuntijan keskeisenä tehtävänä on johtaa yleisten kulttuuripalveluiden yksikköä, jonka toiminta pohjautuu lakiin kuntien kulttuuritoiminnasta 166/2019. Hän vastaa  yleisten kulttuuripalvelujen palvelujen toiminnasta,  taloudesta ja toiminnan kehittämisestä sekä sidosryhmäyhteistyöstä. Operatiivisen toiminnan johtamisen lisäksi erityisasiantuntija toimii yleisten kulttuuripalvelujen ja hallinnon henkilöstön esihenkilönä, vastaten yksikön henkilöstön kehittämisestä sekä työhyvinvoinnista. Lisäksi tehtäviin kuuluu valmistella vapaa-ajan palvelujen asioita hyvinvointilautakunnan päätöksentekoa varten sekä  vastata osaltaan päätösten toimeenpanosta ja seurannasta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta perustaa erityisasiantuntijan viran 1.9.2023 alkaen.

Päätös

Hyvinvointilautakunta päätti palvelualuepäällikön päätösehdotuksen mukaisesti.