Hyvinvointilautakunta, kokous 31.8.2023

§ 86 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Kulttuurin kummilapset- toiminta Rovaniemelle

ROIDno-2023-2490

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Laura Tarvainen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Helsingissä jokainen vuonna 2020 tai sen jälkeen syntynyt vauva on saanut oman kulttuurikummin. Vuonna 2023 kummina toimii esimerkiksi Suomen kansallismuseo ja vuonna 2022 Tanssin talo.  Mukana toiminnassa on yli 30 taide-ja kulttuuritoimijaa. Jokainen lapsi kutsutaan kummin toimesta vuosittain vähintään kahteen maksuttomaan tapahtumaan. Tapahtumat suunnitellaan lapsen kehitysvaiheelle sopiviksi ja ne tukevat koko perheen hyvinvointia. Kummius jatkuu, kunnes lapsi aloittaa koulun.

Kulttuurikummiuden avulla lapsi ja hänen perheensä saavat henkilökohtaisen kosketuksen kulttuuriin. Toimintaan kuuluvien tapahtumien tehtävänä on tukea lapsen kehitysvaihetta ja perheen hyvinvointia. Moni vanhempi kokee esimerkiksi yksinäisyyttä pikkulapsivaiheessa, jolloin kaikenlaiset tapahtumat, joissa kohdata muita samassa elämäntilanteessa olevia, ovat henkisesti hyvin tärkeitä. Kulttuuri kuuluu kaikille ja se tutkitusti luo hyvinvointia. Kulttuurikummitoiminta edistäisi yhdenvertaisuutta ja lisäisi hyvinvointia. Kulttuurikummitoiminta tukisi Rovaniemellä myös kulttuuriohjelman toimintalupausta  siitä, että kaupunki edistää kulttuuripalveluiden tuottamista, saatavuutta ja saavutettavuutta kaikille kohderyhmille. 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Rovaniemellä tulee selvittää, kehittää ja sen pohjalta ottaa käyttöön Helsingin kummitoimintaan pohjautuva oma Rovaniemen kulttuurin kummilapset- malli."

 

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. 

Valmistelija

  • Nina Sipola, kirjastonjohtaja, nina.sipola@rovaniemi.fi

Perustelut

Kiitos aloitteen tekijälle ja allekirjoittajille aktiivisesta panoksestanne kulttuurin edistämiseksi Rovaniemen kaupungissa ja kiinnostuksestanne tuoda Helsingin kulttuurikummitoiminta soveltuvin osin käyttöön myös Rovaniemellä. Kulttuurikummitoiminta on erinomainen tapa tuoda lapset, nuoret  ja perheet lähelle kulttuuria ja taidetta sekä edistää heidän hyvinvointiaan.

Rovaniemen kaupungilla on voimassa oleva kulttuuriohjelma, jonka sisällöt sopivat hyvin myös kulttuurikummiuden periaatteisiin. Kulttuurikummius lisää kulttuurin saavutettavuutta ja tarjoaa lapsille ja heidän perheilleen henkilökohtaisen kosketuksen kulttuuriin. Kulttuurikummitoiminnan tarjoamat maksuttomat tapahtumat, joissa kohdataan muita samassa elämäntilanteessa olevia perheitä, ovat arvokas lisä kulttuurisen osallistumisen ja yhteisöllisyyden edistämiseksi.

Kulttuuri kuuluu kaikille ja sen positiiviset vaikutukset hyvinvointiin ovat hyvin dokumentoituja. Kulttuurikummitoiminta tukisi kaupungin kulttuuriohjelman tavoitetta tarjota kulttuuripalveluita kaikille kohderyhmille ja lisätä niiden saavutettavuutta. Tällaiset toimenpiteet edistävät yhdenvertaisuutta ja tukevat kaupungin kulttuuripalveluiden kehittämistä entistä monipuolisemmiksi ja osallisuutta  edistäviksi.

Kulttuurikummitoiminnan mahdollinen käyttöönotto Rovaniemellä vaatii huolellista selvitystä ja suunnittelua. On tärkeää ottaa huomioon kaupungin omat resurssit, kulttuuritarjonta ja väestörakenteen erityispiirteet. Lisäksi on olennaista tehdä yhteistyötä paikallisten taide- ja kulttuuritoimijoiden kanssa varmistaaksemme, että toiminta vastaa alueen tarpeisiin ja että se tukee kulttuuriohjelman tavoitteita ja Rovaniemen kaupunkistrategiaa.

On suositeltavaa, että kaupunki asettaa syksyllä 2023 työryhmän selvittämään kulttuurikummitoiminnan soveltuvuutta Rovaniemellä. Kokouksen kutsuu koolle lastenkulttuurituottaja. Työryhmä tehtävänä on tutustua Helsingin malliin ja arvioida tarvittavat resurssit ja kustannukset, jotta mahdollisen kulttuurikummitoiminnan aloittaminen on kestävää ja tehokasta Rovaniemellä. Keskeistä on selvittää toimintamallin Rovaniemelle soveltuvia sisältöjä, ratkaisuja ja toiminnan koordinaatiota. Kun selvitys on tehty, hyvinvointilautakunta voi tehdä perustellun päätöksen siitä, miten, milloin ja millaisilla resursseilla  Rovaniemi on mahdollista ottaa käyttöön oma kulttuurikummitoiminnan toimintamalli. 

Kulttuurikummitoiminnan mahdollinen käyttöönotto Rovaniemellä voidaan nähdä merkittävänä askeleena kohti entistä elinvoimaisempaa kulttuurikaupunkia, joka tunnistaa lastenkulttuurin ja yhteisöllisyyden merkityksen kuntalaisten arjessa. Kulttuuri kutittaa myös lasten, nuorten ja lapsiperheiden mieltä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta hyväksyy edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Palvelualuepäällikön muutettu päätösehdotus:
Hyvinvointilautakunta näkee tärkeänä painotuksena, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kaupunki varmistaa omassa toiminnassaan, että lapsilla ja nuorilla on riittävästi kiinnostavaa ja maksutonta toimintaa. Kulttuurin kummilapset -toimintaa ei tässä vaiheessa aloiteta Rovaniemellä. 

Hyvinvointilautakunta päätti palvelualuepäällikön muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Aloitteen tekijä