Hyvinvointilautakunta, kokous 31.8.2023

§ 89 Vanhusneuvoston kannanotto: Kunnan Poikien toiminnan merkitys ikäihmisten hyvinvoinnille

ROIDno-2023-1747

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jonna Leppiaho, erityisasiantuntija, jonna.leppiaho@rovaniemi.fi

Perustelut

Kunnan Pojat on kaupungin kulttuuripalveluiden tuottama hyvinvointipalvelu. Kunnan pojat on rytmimusiikin ammattilaisista sekä palkkatukityöllistämisen avulla työllistetyistä ammattimuusikoista koottu kokoonpano, joka tuottaa matalan kynnyksen kulttuuripalveluita konsertoimassa kylätaloilla, päiväkodeissa, palvelutaloissa, hoito- ja hoivalaitoksissa, päiväkeskuksissa sekä matalan kynnyksen kohtaamistiloissa.

Kunnan Pojat soittaa vuosittain noin 230-250 keikkaa, joista puolet toteutuu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa mukaanlukien ikäihmisten palveluasuminen. Aiemmin toiminnan rahoitus on tullut jaetusti sote-palveluilta, kylien kehittämissäätiöltä ja kulttuuritoimelta. Vuoden 2023 aikana toiminnan ainoana rahoittajana on toiminut kaupungin kulttuuritoimi. Lisäksi toiminta on saanut hankerahoitusta, jonka turvin sitä on esitelty Lapin kunnissa.

Kunnan Pojat tuottavat monipuolista ohjelmistoa kaikille ikäryhmille ja toiminta on luonteeltaan jalkautuvaa. Sen toiminta sijoittuu myös kaupungin ja hyvinvointialueen yhdyspinnalle, jossa merkittävänä tehtävänä on edistää yhteisten asukkaiden hyvinvointia. Vanhusneuvosto pitää Kunnan Poikien toimintaa erittäin tärkeänä ikäihmisten hyvinvointia edistävänä toimintana. Erityisen merkittävää siitä tekee toiminnan kohdentuminen suurelta osin juuri ikäihmisiin koko kaupungin alueella, mukaan lukien kylät. Maksuttomuus ja jalkautuminen esimerkiksi palveluasumisen yksiköihin tekee toiminnasta saavutettavaa myös ryhmille, jotka ovat vaarassa jäädä kulttuurisen hyvinvoinnin edistämisen ulkopuolelle. Luonteeltaan toiminta on ennaltaehkäisevää ja sosiaalisesti merkittävää. Vanhusneuvosto näkee toiminnan jatkuvuuden turvaamisen keskeisenä ikäihmisten hyvinvointia edistävänä toimenpiteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Riina Koskiniemi, erityisasiantuntija, riina.koskiniemi@rovaniemi.fi

Vanhusneuvosto esittää, että Kunnan Poikien toiminnan jatkuminen turvataan keskeisenä ikäihmisten kulttuurihyvinvointia edistävänä toimenpiteenä ja antaa kannanottonsa tiedoksi hyvinvointilautakunnalle sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestävälle Lapin hyvinvointialueelle.

Päätös

Esittelijän muutettu päätösesitys: Vanhusneuvosto esittää, että Kunnan Poikien toiminnan jatkuminen turvataan taloudellisesti keskeisenä ikäihmisten kulttuurihyvinvointia edistävänä toimenpiteenä ja antaa kannanottonsa tiedoksi hyvinvointilautakunnalle sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäjälle Lapin hyvinvointialueelle.

Vanhusneuvosto päätti esittelijän muutetun päätösesityksen mukaan. Lisäksi Rovaniemen vanhusneuvosto päätti vedota Lapin hyvinvointialueen vanhusneuvostoon Rovaniemen Kunnan Poikien toiminnan turvaamiseksi taloudellisesti sekä esittää vastaavan toiminnan käynnistämistä myös muissa Lapin kunnissa.

Vanhusneuvosto piti tauon tämän käsittelyn aikana kello 13.16-13.25.

Valmistelija

  • Hannu Raudaskoski, kulttuurituottaja, hannu.raudaskoski@rovaniemi.fi

Perustelut

Hyvinvointilautakunta yhtyy vanhusneuvoston näkemykseen koskien Kunnan Pojat -toiminnan tärkeää merkitystä ikäihmisten hyvinvoinnin edistäjänä. Toiminnan jatkuminen edellyttää, että kaupungin kulttuuripalvelut ja Lapin hyvinvointialue sekä Kylien kehittämissäätiö jatkavat yhdessä aiemmin yhteisesti luotuja hyviä käytäntöjä. Rovaniemellä sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kulttuuripalvelujen yhteisesti kehittämiä toimintamalleja ovat muun muassa erityisryhmille suunnatut kulttuurihyvinvointipalvelut, kuten kulttuurin asiantuntijapalvelut, Kunnan Pojat -rytmiorkesterin toiminta ja kulttuuriohjaat vanhusten palvelutaloissa. Yhteisen kehittämisen tuotoksista on saatu erinomaista palautetta sekä paikallisesti että valtakunnallisesti ja innovaatioitamme on esitelty useissa tilaisuuksissa eri puolella Suomea. Kunnan Pojat -toimintamallia esitellään parhaillaan Lapin kunnille OKM:n rahoittamassa alueellisessa kulttuurin kehittämishankkeessa, jossa ovat mukana kaikki Lapin kunnat ja Saamelaiskäräjät. 

Kunnan Pojat esiintyy hoivakotien lisäksi mm. kehitysvammaisten hoitokodeissa, päiväkeskuksessa, päiväkodeissa, kouluissa, eläkeläisten ja järjestöjen sekä kaupungin tilaisuuksissa.  Vuosittain toiminta on tavoittanut yli 10 000 henkilöä ja esiintymispaikkoja on ollut reilut 80. Palaute kertoo, että toiminnalle on tarvetta ja jo yksittäinen esiintyminen tuo iloa useiksi päiviksi. 

Hyvinvointilautakunta kiittää vanhusneuvostoa hyvin ajankohtaisesta kannanotosta. Konkreettinen yhdyspintayhteistyö on aiheena hyvin ajankohtainen, jotta kaikki edellämainitut toimijat osaavat varata talousarvioihinsa 2024 resurssit yhdyspintayhteistyön toteuttamiseen sekä palvelujen tuottamisen että päätöksenteon tasoilla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta yhtyy vanhusneuvoston näkemykseen koskien Kunnan Pojat -toiminnan tärkeää merkitystä ikäihmisten hyvinvoinnin edistäjänä Rovaniemellä.

Päätös

Merkitään Ari Geselle poistui tämän asian käsittelyn aikana klo 16.52.

Hyvinvointilautakunta päätti palvelualuepäällikön päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Lapin hyvinvointialue/kirjaamo, Rovaniemen kylien kehittämissäätiö, vanhusneuvosto