Kaupunginhallitus, kokous 25.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 73 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2023

ROIDno-2024-484

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi
Maiju Pyörälä, kaupunkitarkastaja, maiju.pyorala@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös on laadittu kuntalain 113-115 §:n sekä kuntien raportointia säätelevien yleisohjeiden ja suositusten mukaisesti.  

Alkuperäisessä talousarviossa valtuuston tarkastuslautakunnalle hyväksymä sitova toimintakate vuodelle 2023 oli -260 000 euroa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden aikana tarkastuslautakunnalle talousarviomuutoksia yhteensä 30 000 euroa. Muutokset tarkastuslautakunnan toimintakatteeseen aiheutuivat toteutumattomista henkilöstökustannuksista ja tilintarkastuksen vuosikustannusten tarkentumisesta. 

Tarkastuslautakunnan toteutunut toimintakate oli -177 000 euroa (toteumaprosentti 76,9 %). Tarkasutslautakunnan talous koostui yksinomaan menoista, sillä lautakunnan lakisääteiset tehtävät eivät tuota tuloja. Tarkemmin talouden toteutuminen on avattu liitteen 1 kohdassa talous. 

Tarkastuslautakunnalla ei ole muodostunut raportoitavia investointeja talousarviovuodelta 2023.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Tarkastuslautakunta:

1. Hyväksyy liitteenä olevan esityksen tarkastuslautakunnan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.  
2. Oikeuttaa tarkastuspäällikön tekemään tarkastuslautakunnan tuloskorttiin teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia.
3. Esittää kohdan 1 osat edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi. 

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Erika Kauvosaari, talousarviopäällikkö, erika.kauvosaari@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös on laadittu kuntalain 113-115 §:n sekä kuntien raportointia säätelevien yleisohjeiden ja suositusten mukaisesti. Luvut sekä vuodelta 2022 että 2023 on esitetty 1.9.2023 voimaan astuneen organisaatiorakenteen ja hallintosäännön mukaisesti.

Rovaniemen kaupungin vuoden 2023 tilikauden yli/alijäämä on 9,3 miljoonaa euroa. Kaupunginvaltuuston 12.12.2022 § 153 hyväksymän alkuperäisen talousarvion mukaan tilikauden ylijäämä olisi ollut 3,6 miljoonaa euroa. Kaupunginvaltuusto päätti vuoden aikana yhteensä yli 4 miljoonan euron talousarviomuutoksista, joiden mukaisesti peruskaupungin tilikauden ylijäämäksi olisi muodostunut lähes 7,7 miljoonaa euroa. Talousarviomuutostarpeita aiheutti muun muassa Kiinteistö Oy Lappi Areenan osakepääomaan tehdyt muutokset, Lapin yliopistolle myönnetty avustus sekä muutokset varhaiskasvatuspalveluiden järjestämisvastuussa. Myös kahdelta tytäryhtiöltä saadut poikkeuksellisen suuret osingot ja vanhan veroprosentin mukaiset verokertymät (ns. verohännät) aiheuttivat määrärahamuutostarpeita.

Rovaniemen peruskaupungin toteutunut toimintakate muuttui vuodesta 2022 vuoteen 2023 euroa ollen -170,6 miljoonaa euroa (muutos 257,4 miljoonaa euroa). Kaupungin saamat verotulot olivat 178,5 miljoonaa euroa ja valtionosuudet 18,7 miljoonaa euroa. Rahoitustuotot ja -kulut toteutuivat noin 3,8 miljoonaa euroa budjetoitua paremmin. Rovaniemen kaupungin vuosikate muuttui vuodesta 2022 vuoteen 2023 ollen 45,2 miljoonaa euroa (muutos 33,4 miljoonaa euroa). Poistojen ja arvonalentumisten sekä satunnaisten erien jälkeen peruskaupungin tilikauden tulos vuonna 2023 on lähes 25,0 miljoonaa euroa. Tarkemmin vuoden 2023 peruskaupungin talouden toteumaan vaikuttaneet erät on avattu tilinpäätöksen luvussa 2.4.

Tilinpäätös 2023- liite lisätään esityslistalle torstaina 21.3.2024.

Käyttötalousosa

Alkuperäisessä talousarviossa valtuuston kaupunginhallitukselle hyväksymä sitova toimintakate vuodelle 2023 oli -1 621 000 euroa (pyöristettynä tuhansiin). Kaupunginhallituksen toimintakate toteutui 3,9 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempana. Alkuperäisessä talousarviossa vuodelle 2023 koko peruskaupungin toimintakatteeksi hyväksyttiin -172,5 miljoonaa euroa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi peruskaupungin toimintakatteeseen vaikuttavia talousarviomuutoksia vuoden aikana yhteensä lähes 4,3 miljoonaa euroa. Kaupunginhallituksen alaisen toiminnan luvuissa näkyy vuonna 2023 hyvinvointialueuudistuksen voimaantulon jälkeen takautuvasti saatuja ja perittyjä eriä, jotka avattu tarkemmin luvussa 5.1.3.

Investointiosa

Koko peruskaupungin toteutuneet investoinnit ovat 29,8 miljoonaa euroa (toteuma 84 %), josta kaupunginhallituksen investointimäärärahat ovat 2,5 miljoonaa euroa (toteuma 96 %) ja tilapalvelukeskuksen 16,3 miljoonaa euroa (toteuma 85 %). Suurimmat toteutuneet investoinnit ovat Napsun ja Vaaranlammen monitoimihankkeet sekä uimahalli.

Tuloslaskelmaosa

Tilapalvelukeskuksen alkuperäisessä talousarviossa tilikauden tuloksen (ja alijäämän) arvioitiin olevan 800 000 euroa. Toteutunut tulos (ja alijäämä) oli -1,7 miljoonaa euroa (toteuma 213 %). Talousarvioylitys johtuu tilinpäätöksellä tehdyistä kertapoistoista.

Koko kaupungin ulkoinen tilikauden tulos toteutui 26,9 miljoonaa euroa (toteuma 391 %) edellisvuotta paremmin, johtuen muun muassa 15 miljoonan euron "verohännistä" sekä yli 5 miljoonaa euroa edellisvuotta paremmin toteutuneista osinkotuloista. Tilikauden ylijäämä toteutui 1,6 miljoonaa euroa (toteuma 121 %) muutettua talousarviota parempana.

Rahoitusosa

Toiminnan rahoituksen toteutuminen on avattu tilinpäätöksen rahoitusosassa. Kaupungin lainakanta pieneni vuonna 2023 9,9 miljoonaa euroa. Kaupunki nosti talousarviolainaa 32 miljoonaa euroa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää:

  1. hyväksyä ja allekirjoittaa Rovaniemen kaupungin vuoden 2023 tilinpäätöksen ja toimittaa sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi,
  2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi,
  3. oikeuttaa talous- ja rahoituspalvelut tekemään tilinpäätökseen mahdollisia teknisiä korjauksia ja täydennyksiä ennen valtuuston käsittelyä
  4. Esittää valtuustolle vuoden 2023 tilikauden tuloksen 24 973 793,34 euron käsittelystä seuraavaa:
  • Tuloutetaan tehtyä poistoeroa 312 875,84 euroa
  • Tuloutetaan Arktisen tutkimuksen ja koulutuksen sekä Rovaniemen kaupungin kehittämisrahastosta 1 000 000,00 euroa kaupunginhallituksen 20.11.2023 § 387 ja kaupunginvaltuuston 11.12.2023 § 139 päätöksien mukaisesti
  • Tehdään investointivaraus tuleviin ja käynnissä oleviin kouluinvestointeihin 17 000 000 euroa seuraavasti: Vaaranlammen monitoimitalo 7 miljoonaa euroa ja Napapiirin monitoimitalo 10 miljoonaa euroa
  • Siirretään tilikauden ylijäämä 9 286 669,18 euroa taseeseen oman pääoman tilikauden ylijäämäksi.
     

Rovaniemen kaupungin taseeseen kertyneet ylijäämät ovat siirron jälkeen 45 343 763,46 euroa.

Päätös

Konsernitalouspäällikkö Janne Sandgren ja talousarviopäällikkö Erika Kauvosaari osallistuivat kokoukseen asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

Kaupunginhallitus kuuli tilinpäätökseen liittyen seuraavia: 

  • kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio
  • konsernitalouspäällikkö Janne Sandgren
  • talousarviopäällikkö Erika Kauvosaari
  • toimialajohtaja Antti Lassila
  • toimialajohtaja Samppa Määttä
  • toimialajohtaja Pertti Onkalo
  • henkilöstö- ja hallintojohtaja Antti Määttä
  • toimitusjohtaja Kristian Gullsten, Neve Oy
  • toimitusjohtaja Antti Herajärvi, RoMa Oy
  • konsernitalouspäällikkö Janne Sandgren, Napapiirin Residuum Oy.


Hanna Haurinen saapui kokoukseen kello 12.50.

Maria-Riitta Mällinen poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28.1 §, kohta 5, Neven hallituksen jäsen) ja Terhi Heikkilä saapui kokoukseen toimitusjohtaja Kristian Gullstenin, Neve Oy, kuulemisen ajaksi.

Harri Rapo ja Pertti Lakkala poistuivat kokouksesta esteellisinä (HallintoL 28.1 §, kohta 5, Residuumin hallituksen jäseniä) konsernitalouspäällikkö Janne Sandgrenin, Residuum Oy, kuulemisen ajaksi. Riku Tapio valittiin pöytäkirjantarkastajaksi tämän asiakohdan osalta.

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä tilinpäätöksen 2023 lukuunottamatta tilinpäätöksen lukuja 7.5-7.7.

Tilinpäätöksen luvut 7.5. - 7.7 käsiteltiin seuraavasti:

7.5.1. Napapiirin Energia ja Vesi Oy
Maria-Riitta Mällinen poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28.1 §, kohta 5, Neven hallituksen jäsen) ja Terhi Heikkilä saapui kokoukseen etäyhteydellä tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

7.5.2. Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

7.5.3. Napapiirin Residuum Oy
Harri Rapo ja Pertti Lakkala poistuivat kokouksesta esteellisinä (HallintoL 28.1 §, kohta 5, Residuumin hallituksen jäseniä) tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti. Riku Tapio valittiin pöytäkirjantarkastajaksi tämän asiakohdan osalta.

7.5.4. Työterveys Lappica Oy
Tuomas Koskiniemi poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28.1 §, kohta 5, Lappican hallituksen jäsen) tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

7.5.5. Kiinteistö Oy Lappi Areena
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

7.6.1. Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

7.6.2. Ounastähti Kehittämiskuntayhtymä
Timo Tolonen ja Päivi Alaoja poistuivat esteellisinä  (HallintoL 28.1 §, kohta 5, hallituksen varajäsen ja yhtymän tarkastuslautakunnan varajäsen) tämän luvun käsittelyn ajaksi.  Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

7.7.1 Lapin Alueteatteriyhdistys Ry
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

7.7.2. Rovaniemen kylien kehittämissäätiö sr
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

7.7.3. Eduro-säätiö sr
Tuomas Koskiniemi poistui esteellisenä tämän luvun käsittelyn ajaksi (HallintoL 28.1 §, kohta 5, hallituksen jäsen). Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.
 

Muilta osin kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Tarkastuslautakunta, talous- ja rahoituspalvelut 

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.