Kaupunginhallitus, kokous 20.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 66 Rakennuttamispäällikön viran täyttäminen

ROIDno-2021-4234

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Hallintosäännön 32 §:n mukaan Tilapalvelukeskuksen tehtävänä on koko kaupungin tilahallinnon viranhaltija- ja asiantuntijaorganisaationa tukea tilajaostoa sen hallintosäännön mukaisten tehtävien täyttämisessä, tukea kaupunginjohtoa, toimialoja ja toimielimiä kaikissa tilahankkeisiin liittyvissä asioissa sekä teettää toimialoille toimitilaratkaisujen tarveselvityksiä ja hankesuunnitelmia. Tilapalvelukeskus tuottaa kiinteistökehitys- ja myyntipalvelut sekä toimintamalleja elinkaarijohtamisen ja omaisuudenhallinnan tehostamiseksi. Tilapalvelukeskuksen tulee tehdä tiivistä yhteistyötä kaupungin muiden organisaatioiden (ml. tilajaoston tehtäväalueella toimivien tytär- ja osakkuusyhteisöjen) kanssa kaikissa vireillä olevissa tilahankkeissa ja niiden suunnittelussa. Kaupunginhallitus päättää tilapalvelukeskuksen yksityiskohtaisemmasta organisoinnista.

Peruskaupungin investoinnit suunnitelmakaudella 2022-2025 ovat 132,8 miljoonaa euroa. Kaupunkikonserninen ivestoinnit suunnittelukaudella ovat 247,3 miljoonaa euroa. Näin ollen investointien strateginen merkitys peruskaupungin ja kaupunkikonsernin kokonaisuuden johtamisen kannalta on keskeinen. Kaupunginjohtajalla ei ole kuitenkaan käytettävissään Tilapalvelukeskukseen nähden erillistä vakituista, kaupungin investointihankkeiden toteutuksen arviointiin ja ohjaamiseen liittyvää asiantuntijaresurssia. 

Edellä todetun johdosta on suunniteltu perustettavaksi rakentamisasiantuntijan  toimi, jonka tehtäväalueisiin kuuluisi kaupunginjohtajan suorassa alaisuudessa

  • Euromääräisesti merkittävimpien investointihankkeiden seuraaminen ja niihin liittyvän arviointitiedon tuottaminen.

  • Kaupunginjohtajan avustaminen investointihankkeiden suunnittelun ja toteuttamisen ohjaamisessa.

  • Rakennuttamisprosessien kehittämiseen osallistuminen. 

Tarkempi tehtävänkuvaus laaditaan tehtäväkohtaisen palkan määrittelyn yhteydessä.

Toimen kelpoisuusehdoksi voidaan vahvistaa tekniikan alan korkeakoulututkinto ja erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää perustaa rakentamisasiantuntijan toimen ja vahvistaa toimen kelpoisuusehdoksi tekniikan alan korkeakoulututkinnon ja erinomaisen suomen kielen suullisen ja kirjallisen taidon.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti pitää tauon klo 16.28 - 16.45. Miikka Keränen poistui klo 16.45 ja Ella Keski-Panula liittyi kokoukseen etäyhteydellä klo 16.45. Juha-Pekka Mikkola osallistui kokoukseen etäyhdellä ja Henri Ramberg kokoustilassa.

Kaupunginjohtajan muutettu päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää perustaa rakennuttamispäällikön toimen ja vahvistaa toimen kelpoisuusehdoksi rakennustekniikan alan korkeakoulututkinnon ja erinomaisen suomen kielen suullisen ja kirjallisen taidon sekä riittävän englannin kielen suullisen ja kirjallisen taidon. Lisäksi edellytetään vahvaa rakennusalan kokemusta sekä kokemusta laajojen projektikokonaisuuksien johtamista.

Haastatteluryhmänä toimii kaupunginhallituksen ryhmien puheenjohtajat, kaupunginhallituksen puheenjohtaja sekä kaupunginjohtaja. Valintapäätöksen asiassa tekee kaupunginhallitus.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun päätösesityksen mukaisesti.

 

Henri Ramaberg siirtyi kokoushuoneesta etäyhteydelle tämän asian käsittelyn aikana klo 16.11. Päivi Alaoja liittyi kokoukseen etäyhteydellä klo 16.14.

Valmistelija

Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 8.11.2021  perustaa rakennuttamispäällikön toimen ja vahvistaa toimen kelpoisuusehdoksi rakennustekniikan alan korkeakoulututkinnon ja erinomaisen suomen kielen suullisen ja kirjallisen taidon sekä riittävän englannin kielen suullisen ja kirjallisen taidon. Lisäksi edellytetään vahvaa rakennusalan kokemusta sekä kokemusta laajojen projektikokonaisuuksien johtamista. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että haastatteluryhmänä toimii kaupunginhallituksen ryhmien puheenjohtajat, kaupunginhallituksen puheenjohtaja sekä kaupunginjohtaja. Valintapäätöksen asiassa tekee kaupunginhallitus.

Perustetun toimen tehtäväalueisiin kuuluu kaupunginjohtajan suorassa alaisuudessa

  • Euromääräisesti merkittävimpien investointihankkeiden seuraaminen ja niihin liittyvän arviointitiedon tuottaminen.

  • Kaupunginjohtajan avustaminen investointihankkeiden suunnittelun ja toteuttamisen ohjaamisessa.

  • Rakennuttamisprosessien kehittämiseen osallistuminen. 

Kaupunginhallituksen tekemän päätöksen jälkeen on viranhaltijoiden toimesta arvioitu perustetun toimen tehtäväalaa ja luonnetta ottaen huomioon kaupunginhallituksen kokouksessa päättämät muutokset alkuperäiseen esitykseen nähden. Koska toimen tehtäväalueen voidaan katsoa sisältävän julkisen vallan käyttöön liittyviä tehtäviä, on perusteltua lakkauttaa perusteltu toimi ja perustaa vastaavan sisältöinen rakennuttamispäällikön virka. Tällöin myös julkisen vallan käyttöä sisältävien tehtävien lisääminen perustettavan viran tehtäviin on tulevaisuudessakin tarvittaessa mahdollista.

Luonnos hakukuulutukseksi on seuraavan sisältöinen:

Julistamme haettavaksi toistaiseksi voimassa olevan

RAKENNUTTAMISPÄÄLLIKÖN

viran kaupungin konsernihallinnossa.

Haemme rakennuttamispäälliköksi yhteistyökykyistä rakennuttamisen ammattilaista. Seuraat kaupunginjohtajan alaisuudessa euromääräisesti merkittävimpiä investointikohteita ja tuotat niihin liittyvää arviointitietoa. Avustat kaupunginjohtajaa investointihankkeiden suunnittelun ja toteuttamisen ohjaamisessa, ja osallistut rakennuttamisprosessien kehittämiseen osallistuminen. 

Viran kelpoisuusehtona on rakennustekniikan alan korkeakoulututkinto ja erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä riittävä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Lisäksi viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää vahvaa rakennusalan kokemusta sekä kokemusta laajojen projektikokonaisuuksien johtamisesta. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus ja hyväksyttävä  huumausainetestitodistus. Osana valintaprosessia toteutetaan soveltuvuusarviointi valituille hakijoille. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:in mukaisesti. 

Hakemukset rakennuttamispäällikön virkaan pyydämme toimittamaan 29.12.2021 klo 12.00 mennessä. Virkaa haetaan hakuajan puitteissa Kuntarekryn sähköisen kanavan kautta
(rovaniemi.fi/rekry). Mikäli sähköinen hakeminen ei ole mahdollista, hakemuksen voi toimittaa osoitteeseen Kaupunginkirjaamo/Kaupunginhallitus, PL 8216, 96101 Rovaniemi. Lisätietokyselyt kaupunginjohtajan assistentti Riitta Järvisen kautta, riitta.jarvinen@rovaniemi.fi tai 040-7064247.

Viran täyttämisessä noudatetaan anonyymiä rekrytointimenettelyä. Käytännössä rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Taustatiedoissa kysyttävät tiedot eivät näy rekrytoivalle esimiehelle. Tavoitteenamme on anonyymin rekrytointimenettelyn avulla kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen ja työkokemukseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää lakkauttaa perustetun rakennuttamispäällikön toimen ja perustaa tehtäviltään ja kelpoisuusehdoiltaan lakkautettua tointa vastaavan rakennuttamispäällikön viran sekä päättää, että rakennuttamispäällikön valitsee kaupunginhallitus. Lisäksi kaupunginhallitus päättää avata rakennuttamispäällikön viran haettavaksi 29.12.2021 klo 12.00 mennessä esittelytekstissä esitetyn hakukuulutuksen mukaisesti.

Päätös

Kapunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

Hanna Haurinen, henkilöstölakimies, hanna.haurinen@rovaniemi.fi

Perustelut

Rakennuttamispäällikön virka on ollut haettavana 29.12.2021 klo 12.00 mennessä. Rekrytointi on toteutettu anonyyminä rekrytointina. Tämä tarkoittaa sitä, että hakijoiden identiteettitiedot (esimerkiksi nimi, ikä ja sukupuoli) on poistettu hakuasiakirjoista. Identiteettitiedot ovat kokonaisuudessaan rekrytoijien käytettävissä sen jälkeen, kun haastateltavat on valittu.

Hakuajan kuluessa vastaanotettiin 8 hakemusta. Hakijoista yksi ei täyttänyt viran kelpoisuusehtoja, jotka ovat rakennustekniikan alan korkeakoulututkinto ja erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä riittävä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Hakuasiakirjat ja niistä laadittu yhteenveto ovat esityslistan liitteenä.

Kaupunginhallitus on päättäessään perustaa toimen ratkaisullaan 8.11.2021 § 452, päättänyt myös että haastatteluryhmänä toimii kaupunginhallituksen ryhmien puheenjohtajat, kaupunginhallituksen puheenjohtaja sekä kaupunginjohtaja. Valintapäätöksen asiassa tekee kaupunginhallitus.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää viran täyttämisen jatkotoimista.

Päätös

Kaupunginhallitus kuuli henkilöstölakimies Hanna Haurista.

Kaupunginjohtajan muutettu päätösesitys:

Kaupunginhallitus päättää, että rakennuttamispäällikön virka jätetään täyttämättä. Peruste: Hallintosäännön säännökset tilojen rakentamisesta ja hallinnasta uudistetaan kaupunginhallituksen 13.9.2021 § 353 päätöksen mukaisesti kevään 2022 aikana.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun päätösesityksen mukaisesti.

 

Kaupunginhallitus piti tauon klo 17.23 - 17.30. Tauon jälkeen suoritetussa nimenhuudossa poissa olivat Heikki Autto ja Reijo Jylhä.

Valmistelija

  • Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on perustanut 3.12.2021 rakennuttamispäällikön viran, jonka kelpoisuusehdoksi on vahvistettu rakennustekniikan alan korkeakoulututkinto ja erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä riittävä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Kaupunginhallitus on edelleen päättänyt jättää viran täyttämättä päätöksellään 17.1.2022 § 13 sillä perusteella, että hallintosäännön säännökset tilojen rakentamisesta ja hallinnasta uudistetaan.

Nyt viran täyttämistä on tarpeen tarkastella uudelleen. Kaupungin rakennuttamiseen liittyvien asiantuntijaresurssien vahvistamiseksi Tilapalvelukeskuksessa on jo julkisesti haettavana kaksi työmaapäällikön virkaa.  Virat sijoittuvat rakennuspäällikkö Juha Välitalon alaisuuteen. Työmaapäälliköiden virat painottuvat uudis- ja korjaustalonrakennusinvestointien työmaavalvontaan, valvonnan kehittämiseen sekä muihin sovittaviin rakennuttamistehtäviin.

Rakennuttamispäällikön viran täyttämisellä rakennuttamisen asiantuntijaresursseja voitaisiin edelleen vahvistaa. Viran tehtäväalue on operatiivisen toiminnan yhteydessä tunnistettujen tarpeiden näkökulmasta  suunniteltu määriteltäväksi siten, että se sisältäisi uudis- ja korjaustalonrakennusinvestointien suunnitteluttamisen ja johtamisen, hankeasiakirjojen laadinnan ja toteutuksen valvonnan sekä vastaanotosta, käyttöönotosta ja takuuaikaisista toimenpiteistä huolehtiminen.

Kaupunginhallituksen kokousten yhteydessä käydyn keskustelun perusteella viran tehtävänkuvan ja organisatorisen aseman määrittelyn osalta on tarpeellista tehdä asian jatkovalmistelua ohjaavia valintoja. Keskeiset vaihtoehdot viran tehtävänkuvan ja sijoittumisen osalta ovat:

A. Virka sijoitetaan rakennuspäällikkö Välitalon alaisuuteen, jolloin vastuu kaupungin tilahankkeiden rakennuttamisen johtamisesta olisi Välitalolla ja jolloin voitaisiin kohdentaa uusia resursseja nimenomaan hankkeiden toteuttamiseen. 

B. Virka sijoittuisi henkilöstö- ja hallintojohtajan alaisuuteen siten, että rakennuttamispäällikkö toimisi rakennuspäällikkö Välitalon esihenkilönä ja vastaisi kaupungin tilahankkeiden rakennuttamisen johtamisesta.

C. Virka sijoittuisi kaupunginjohtajan alaisuuteen siten, että tilapalvelukeskus toimisi rakennuttamispäällikön alaisuudessa.

Hallintosäännön 26 §:n mukaan vastuualueille on määrättävä vastuualuepäällikkö, joka kaupunginjohtajan tai määräämänsä johdon ja valvonnan alaisuudessa johtaa ja kehittää vastuualueensa toimintaa. Vastuualuepäällikön valitsee kaupunginhallitus. Vastuualuepäällikkö toimii vastuualueella työnantajan edustajana. 

Hallintosäännön 27 §:n mukaan vastuualueen yksiköille on määrättävä esimies, joka johtaa yksikkönsä toimintaa sekä vastaa yksikön toiminnan kehittämisestä. Konsernihallinnossa yksikön esimiehen valitsee kaupunginjohtaja. 

Hallintosäännön 52 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi valitseva viranomainen.

Hallintosäännön 53 §:n 3 momentin mukaan toimialajohtajan, konsernitalouspäällikön, rakennuttamispäällikön, henkilöstöjohtajan, viestintä- ja markkinointijohtajan ja kaupunginsihteerin valitsee virkaansa kaupunginhallitus, joka vahvistaa viran palkkauksen ja virkavaalin, sekä virkasuhteen keston.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä viran täyttämisen jatkovalmistelun vaihtoehdon C mukaisesti. Ennen kuin päätetään viran julistamisesta julkisesti haettavaksi odotetaan hallintosääntötyöryhmän tilahallintaa koskevan työn etenemistä, koska tilahallintaa mahdollisesti koskevat uudet linjaukset voivat vaikuttaa siihen, missä muodossa rekrytointi on tarkoituksenmukaista toteuttaa.

Päätös

Henkilöstö- ja hallintojohtaja Antti Määttä esitteli asiaa kaupunginhallitukselle.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Mikkel Näkkäläjärvi poistui kokouksesta kello 16.10 tämän asian käsittelyn jälkeen.

 


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.