Kaupunginhallitus, kokous 20.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 78 Vastaus valtuustoaloiteeseen ilmasto-ohjelman päivittämisestä

ROIDno-2021-4677

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Rovaniemi käynnistää Rovaniemen kaupungin ilmasto-ohjelma 2012-2020:n päivittämistyön vuoden 2022 aikana ja saattaa päivitystyön loppuun nykyisen valtuustokauden aikana. Ilmasto-ohjelman päivitys tukee Rovaniemen Kaupunkistrategia 2025:n toteutumista. 

TAUSTA

Rovaniemen kaupungin ilmasto-ohjelma 2012 - 2020” on hyväksytty noin 10 vuotta sitten ja se alkaa olla sisällöllisesti aikaansa jäljessä. Osa ohjelman tavoitteista on saavutettu tai toimenpiteistä on siirtynyt osaksi arkea, joten ohjelman päivitys on perusteltua aloittaa pikaisesti. 

HUOMIOITAVAT ASIAT

Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) uusi ohjelmakausi vuosille 2021-2027 on alkanut, jossa erityistä painoarvoa saavat energiatehokkuuteen, kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan kohdistuvat hankkeet. Rovaniemen kaupunki selvittää, voiko ilmasto-ohjelman päivittämiseen saada EAKR-rahoitusta (tai muuta EU-rahoitusta) yksin tai kumppanien kanssa.

Päivitystyössä on huomiota kiinnitettävä myös luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen sekä ilmaston kiihtyvään lämpenemiseen. Ohjelmassa on kiinnitettävä huomioitava muuttuvaan Arktiseen toimintaympäristöön ja huomioitava paikalliset erityiskysymykset kuten Lapin lennoston tuottamat päästöt. Ilmasto-ohjelman päivttämiseen on osallistettava laajasti eri toimijat kuten asukkaat, viranomaiset, kolmas sektori sekä yritykset.

Päivittämisen yhteydessä erityistä tarkastelua olisi tehtävä myös ilmasto- ja ympäristökasvatuksen tehostamiseksi osana jokapäiväistä arkea esimerkiksi Iin kunnan mallista oppia ottaen."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Samppa Määttä, hallintopäällikkö, samppa.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ym. ovat jättäneet aloitteen ilmasto-ohjelman päivittämistyön aloittamisesta vuoden 2022 aikana siten, että päivitystyö loppuu nykyisen valtuustokauden aikana. 

Rovaniemen vuoteen 2023 ulottuvassa kaupunkistrategiassa on asetettu tavoitteeksi, että asetamme Rovaniemen hiilineutraaliuden ja kiertotalouden tavoitteet, joihin koko konsernissa sitoudutaan. Tätä tavoitetta on tarkennettu seuraavasti: Asetamme tavoitteet osana uutta Rovaniemen kestävän kehityksen ohjelmaa, joka laaditaan kaupunkikonsernin välisenä yhteistyönä. Valmistelussa otetaan huomioon erityisesti vuonna 2019 laadittu Rovaniemen kiertotalouden tiekartta sekä Lapin liiton Lappi-sopimukseen ja sen toimeenpanosuunnitelmaan kirjatut tavoitteet ja toimenpiteet.

Tätä kokonaisuutta on lähdetty suunnittelemaan syksyllä 2022 suunnittelu- ja konsulttitoimisto Finnish Consulting Group (FCG:n) avustuksella siten, että kestävän kehityksen ohjelma laaditaan hanketyönä. Tavoitteena on, että hanke käynnistyy vuoden 2023 keväällä. Valmistelun yhteydessä on todettu, että kestävän kehityksen ohjelmassa on paljon yhtymäkohtia ilmasto-teemaan. Kun otetaan huomioon, että kaupunkiorganisaatiossa on jo nykyisellään iso määrä ohjelmia, on tarkoituksenmukaista yhdistää ilmasto-ohjelman päivitys osaksi kestävän kehityksen ohjelman laadintaa ja sisällyttää ilmasto-osuus omaksi erilliseksi kokonaisuudekseen kestävän kehityksen ohjelman sisälle. Tämä toteuttaa myös kaupunkistrategian laadinnan yhteydessä asetettua tavoitetta ohjelmien kokonaismäärän tarkastelusta ja ohjelmien yhdistämisestä siltä osin, kun se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen ja saattaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja aloitteen tekijälle.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Tiedoksi aloitteen tekijä, kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.