Kaupunginhallitus, kokous 20.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 73 Valtuustoaloite työoikeusosaamisen vahvistamisesta

ROIDno-2022-2859

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Mari Ikonen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Esitämme, että Rovaniemen kaupungin esihenkilöinä toimivat on koulutettava työtaisteluoikeuksista ja työehtosopimuksista. Kevään aikana useat julkisen alan työntekijäryhmät järjestivät laillisia lakkoja sekä ylityö- ja vuoronvaihtokieltoja. Työntekijöillä on järjestäytymisvapaus, eikä sitä saa työnantaja loukata. 

Useissa kunnissa on kuitenkin lakkojen alla toimittu epäasiallisesti lakon suhteen. Kuntien työntekijät ovat kertoneet painostuksesta ja lakkojen murtamisyrityksistä, minkä lisäksi työntekijöiden perusoikeuksia on kyseenalaistettu. Lakkoon jäämisestä on kyselty etukäteen ja uhkailtu seurauksista lakkoon jäämisestä. Lakkokevät on paljastanut merkittäviä puutteita kuntien työoikeudellisessa osaamisessa.

Jotta olisimme Rovaniemellä hyvä ja vastuullisesti toimiva työnantaja, esitämme, että jokainen Rovaniemen kaupungin esihenkilötehtävissä työskentelevä koulutetaan

työntekijöiden työtaisteluoikeuksista, työehtosopimuksista ja työelämän perusoikeuksista. 

Esitämme myös, että Rovaniemen kaupunki varmistaa laajojen lakkojen varalta lakkojen aikaisen viestinnän koordinoinnin mallin työntekijöiden ja asukkaiden suuntaan, jotta kaikkien saama tieto on yhdenmukaista ja asiallista tilanteen joskus konkretisoituessa."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Mari Ikosen valtuustoaloitteessa esitetään, että "Jotta olisimme Rovaniemellä hyvä ja vastuullisesti toimiva työnantaja, esitämme, että jokainen Rovaniemen kaupungin esihenkilötehtävissä työskentelevä koulutetaan työntekijöiden työtaisteluoikeuksista, työehtosopimuksista ja työelämän perusoikeuksista. Esitämme myös, että Rovaniemen kaupunki varmistaa laajojen lakkojen varalta lakkojen aikaisen viestinnän koordinoinnin mallin työntekijöiden ja asukkaiden suuntaan, jotta kaikkien saama tieto on yhdenmukaista ja asiallista tilanteen joskus konkretisoituessa."

Kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelmassa yhtenä keskitetyn koulutuksen teemana vuodelle 2023 on esihenkilöille suunnattu työehtosopimuskoulutus. Tässä yhteydessä voidaan käydä tarvittavilta osin läpi myös työtaisteluihin liittyviä kysymyksiä. Viestintää toteutetaan kaupungin johdon, henkilöstöpalvelujen ja viestintä-, markkinointi- ja osallisuuspalvelujen yhteistyönä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteeseen esittelytekstissä kuvatun vastauksen.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Tiedoksi aloitteen tekijä, kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.