Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta, kokous 21.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Valtuustoaloite monimuotoisuuden suojelu ja lisääminen metsien hoito- ja käyttösuunnitelman keskeiseksi tavoitteeksi

ROIDno-2022-4735

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Maria Huhmarniemi ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Rovaniemellä on huomattava metsäpinta-ala. Metsien hakkuutapa sekä siihen liittyvä maanmuokkaus vaikuttavat merkittävästi luonnon monimuotoisuuteen sekä ilmastoon. Metsien hoidolle tuleekin määritellä selkeät tavoitteet, joissa monimuotoisuuden lisääminen ja suojelu sekä hiilinielujen säilyttäminen on huomioitava. Viihtyisät ja ulkoilemaan houkuttelevat, lajistoltaan monimuotoiset, metsät ovat tukevat rovaniemeläisten hyvinvointia ja monia elinkeinoille. Metsistä saadaan taloudellista hyötyä muun muassa hyvinvointipalveluissa, liikunnassa ja matkailussa.

Rovaniemellä on aloitettu syksyllä 2021 metsien kartoitus. Työ on jatkunut syksyyn 2022 asti ja jatkuu Metsien hoito- ja käyttösuunnitelman laatimiseen. Kartoituksessa on laskettu puuston määrä, puuston kasvuennusteet 2070-luvulle saakka sekä hiilitunnukset. Metsäomaisuus on jaettu käyttöluokkiin ja jaon perusteena oli yleiskaavan mukaiset kaavavaraukset. Käyttötarkoituksia ovat

  1. Ounasvaara
  2. Yleiskaava-alueen metsät  kaavamerkintöjen perusteella olevat metsäalueet (kaavamerkinnät V, VL, VR, Vu, RM ja SR)
  3. Yleiskaava-alueen talousmetsät (M, MU ja MT)
  4. Yleiskaavan ulkopuoliset talousmetsät

Metsänkäsittelymenetelmien valinnalla voidaan vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen sekä alueen vesistöjen tilaan. Niin sanotut  uudistus- ja päätehakkuut ja niitä seuraava maaperän muokkaus aiheuttavat vesistöpäästöjä, jotka ovat muun muassa ravinnepäästöjä (kuten typpeä ja fosforia) ja kiintoainepäästöjä. Nämä päästöt aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä. Erityisesti turvemailla metsätalous aiheuttaa myös liettymistä aikaan saavia humuspäästöjä vesistöön. Suometsien ojat lisäävät hiilen hajoamista ja vapautumista ilmakehään. Ojitettujen soiden ennallistamisen mahdollisuudet tulee kartoittaa metsien hoito- ja käyttösuunnitelman laadinnan yhteydessä.

Me allekirjoittaneet esitämme, että  Rovaniemen kaupunki asettaa monimuotoisuuden lisäämisen ja suojelun sekä hiilinielujen säilyttämisen metsänhoidon keskeisiksi tavoitteiksi. Esitämme myös, että metsien hoito- ja käyttösuunnitelmaan kirjataan mahdollisimman laaja siirtymä jatkuvaan kasvatukseen ja pieniin aukkohakkuisiin avohakkuiden sijaan. Samalla suunnitelmassa on osoitettava uusia suojelualueita. Ojitettujen soiden ennallistaminen tulee myös suunnitella metsien hoito- ja käyttösuunnitelmassa."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Kari Lukkarinen, metsätalousinsinööri, kari.lukkarinen@rovaniemi.fi

Perustelut

Valtuutettu Maria Huhmarniemi  ym. ovat jättäneet aloitteen, missä esitetään monimuotoisuuden lisäämistä sekä suojelun ja hiilinielujen säilyttämistä Rovaniemen kaupungin metsänhoidon keskeiseksi tavoitteiksi.

Yhdyskuntatekniikan yksikkö on tutkinut aloitetta ja toteaa seuraavaa:

Metsien hoito- ja käyttösuunnitelman laatimisen pohjatietojen tarkistamisen yhteydessä inventoidaan metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät kohteet. Metsälain mukaiset tärkeät elinympäristöt osoitetaan hoito- ja käyttösuunitelmassa. 

Aloitteessa mainitun kaupungin omistamien metsien käyttötarkoitusluokkien jaottelu on suoritettu nykyisen yleiskaavan mukaisten kaavamerkintöjen ja määräyksien pohjalta. Määräysten mukaisesti merkinnöillä V, VL, VR, RM ja SR alueiden metsäalueilla ei sallita avohakkuita ja maanmuokkausta eikä toimenpiteitä, jotka vaikuttavat maisemakuvaan tai vaikeuttavat alueen pääasiallista käyttötarkoitusta. Käyttöluokituksessa on myös huomioitu Ounasvaaran alueen suuri merkitys virkistys- ja luontoarvoille ja siten alueen metsät on jätetty metsien käsittelyjen ulkopuolelle. Ounasvaaralla on runsaasti sekä Metsä- että Rakennuslain perusteella rauhoitettuja alueita.

Nykyisen yleiskaavan mukaisilla metsäalueilla harvennushakkuut ja metsänhoitotyöt ovat sallittuja. Uudistuskypsien metsien osalta nykyiset metsänkäsittelymenetelmät ovat varsin joustavia, jotka mahdollistavat erityyppisten hakkuutapojen käyttöönoton. Tällöin ei ole tarvetta käyttää maanmuokkausta, vaan pyrkiä luonnonmukaiseen metsäkasvatukseen ja jatkuvaan kasvatukseen, silloin kun se on metsän uudistamisen kannalta mahdollista.  Yleiskaava-alueiden ulkopuolisissa talousmetsissä noudatetaan metsien uudistuneita ja sertifiointijärjestelmän mukaisia  kriteerejä, jolloin luonnonmuotoisuuden turvaaminen ja säilyttäminen on huomioitu mahdollisimman hyvin.

Rovaniemen kaupungin omistamasta metsäpinta-alasta on merkittävä osuus turvemetsiä, joiden maapohjaan ja puustoon on sitoutunut pääosa metsiin sitoutuneesta hiiltestä. Metsien vesitalouden kannalta esimerkiksi ojien kunnostukseen, ei Rovaniemen kaupungilla ole tällä hetkellä tarvetta.  Ojitettujen soiden ennallistamista on jo toteutettu soveltuvissa kohteissa. Kaupungin metsien osalta on laadittavana metsien puustopääoma ja hiilitase.

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, kaupungingeodeetti, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta merkitsee tiedokseen saapuneen aloitteen ja yhdyskuntatekniikan yksikön vastineen.

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti siten, että yhdyskuntatekniikan yksikön vastinetta täydennetään jäsen Tarja Suopajärven esittämin seuraavin lisäyksin:

- Rovaniemi lisää metsien kartoitusprosessiin osallistavan vaiheen, jolloin kuntalaiset voivat ilmoittaa kartoittajalle luonnoltaan monimuotoisia ja mahdollisesti suojeluun soveltuvia kohteita.

- Lisätään jatkuvaan kasvatukseen perustuvan metsänkäsittelyn osuutta, jotta metsien virkistyskäyttö ei kärsi.

- "Ojitettujen soiden ennallistamista on jo toteutettu soveltuvissa kohteissa" ja ennallistamistyötä jatketaan ja hoito- ja käyttösuunnitelmaan tunnistetaan parhaiten soveltuvia kohteita.

Täydennetty yhdyskuntatekniikan yksikön vastine on liitteenä.

 

Tiedoksi

Aloitteen tekijä, yhdyskuntatekniikan yksikkö