Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta, kokous 21.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 44 Asettamispäätös: Maantien 9442 (Myllymäentie) kiertoliittymän rakentaminen, kaupungin osallistuminen hankkeen rahoitukseen

ROIDno-2023-811

Valmistelija

  • Janne Alkki, vt. kaupungininsinööri, janne.alkki@rovaniemi.fi

Perustelut

Hankkeessa rakennutetaan uusi kiertoliittymä maantielle 9442. Siitä rakennetaan yhteys Joulumaantiehen sekä varaus Santa Parkin suuntaan tulevaisuudessa rakennettavaan Joulupuistontiehen. Hankkeen tiesuunnitelman laatiminen on käynnissä. Suunnittelu toteutetaan Väyläviraston ohjeistuksen mukaisesti. Rakennusurakka kilpailutetaan Väyläviraston valtakunnallisesti määrittämien ympäristövaatimusten mukaisesti ja niitä noudatetaan urakoitsijaa valittaessa. Urakan teettää Väylävirasto kaupungin osallistuessa kustannuksiin omalla kustannusosuudellaan (50 %). 

Rovaniemen kaupunki on parhaillaan rakentamassa Joulumaantie-katua ja sille tarvitaan turvallinen liittymä maantiehen. Valtion ja kuntien välisen kustannusjakosopimuksen mukaisesti kustannukset jakautuisivat kiertoliittymän liittymähaarojen suhteessa 50 % / 50 %. Hankkeelle ei ole osoitettavissa valtion tiepidon rahoitusta lähivuosille. Nyt Lapin ELY-keskus hakee valtion kustannusosuuden kattamiseksi EAKR-rahoitusta.

Rovaniemen kaupungilla on vuoden 2023 talousarviossa 1 miljoonan euron varaus suunnitelmavuodelle 2024 kyseisen liittymän rakentamiseen. Tällä asettamispäätöksellä Rovaniemen kaupunki sitoutuu rahoittamaan 50 prosentin hankeosuuden, 992 000 euroa (sis. 24 % alv) mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, kaupungingeodeetti, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää, että kaupunki osallistuu hankkeeseen liitteenä olevan asettamispäätöksen mukaisesti 50 % osuudella toteutuneista kustannuksista, kuitenkin enintään 992 000 eurolla (sis. 24 % alv), edellyttäen, että hankkeen muu rahoitus toteutuu suunnitellusti.

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta kuuli asiassa kaupungininsinööri Janne Alkkia.

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta tässä kokouksessa.

Tiedoksi

Lapin ELY-keskus / Olli Mourujärvi