Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta, kokous 23.5.2023

§ 99 Asemakaavan muutos ja tonttijaot kortteleissa 5094 ja 5449, Napapiirin koulualueet

ROIDno-2019-2048

Valmistelija

  • Timo Hätönen, kaavasuunnittelija, timo.hatonen@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaavoitus kaavasuunnittelija TH 5.5.2023

Ehdotusvaiheen kuuleminen

17. kaupunginosan Nivavaaran koulualueen asemakaavan muutosehdotus ja tonttijaot on pidetty ehdotusvaiheen kuulemista varten julkisesti nähtävillä 24.3.-24.4.2023. Kuulutus nähtävilläpidosta julkaistiin 23.3.2023 Lapin Kansassa sekä kirjeellä rajanaapureille. Kaavaehdotukseen on voinut tutusta nähtävilläpidon aikana kaupungin kaavoituksessa, palvelupiste Osviitassa sekä kaupungin internet sivuilla Kaavatorilla. Muistutuksia nähtävilläpidon aikana ei saapunut.

23.1.2023 päivätyssä ja 21.2.2023 korjatussa asemakaavan muutoksessa alueelle muodostuu opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue YO, yksi erillispientalojen korttelialue AO, yksi rivitalojen korttelialue AR-2 sekä Asemakujan katualue. Uusia pientalotontteja alueelle muodostuu yhteensä kahdeksan.

Korjauksia kaavaehdotukseen

Nähtävilläpidon aikana Napapiirin Vesi ja Energia on esittänyt kaavakarttaan lisättäväksi kaukolämpöjohtoa varten rasitteen. Myös koulurakennuksen rakennusalaa on koulun suunnittelijoiden toiveesta korjattu pieneltä osin. Kyseiset korjaukset eivät vaikuta kaavaan tai kaavan sisältöön ja ovat lähinnä pieniä teknisiä korjauksia joten kaava voidaan saattaa hyväksyttäväksi.

Kaavoitus esittää yhdyskuntasuunnittelun lautakunnalle, että se hyväksyy Nivavaaran koulualueelle 23.1.2023 laaditun ja 25.4.2023 korjatun kaavaehdotuksen sekä tonttijaot.

Lisätietoja:
kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi
etunimi.sukunimi(at)rovaniemi.fi
puh. 040 578 9283

kaavasuunnittelija Timo Hätönen
etunimi.sukunimi(at)rovaniemi.fi
puh. 0400 451 453

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, kaupungingeodeetti, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää hyväksyä 17. kaupunginosan kortteleille 5094 ja 5449 sekä katu- ja erityisalueille 23.1.2023 laaditun 25.4.2023 korjatun kaavaehdotuksen sekä tonttijaot. Asemakaavan muutoksen ja tonttijaot hyväksyy lautakunta (hallinto- ja johtosääntö § 34).

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti tässä kokouksessa.

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta kuuli asiassa kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä.

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Päätös kuulutetaan nähtäville erikseen 24.5.2023 alkaen.

Tiedoksi

Täytäntöönpano kaavoitus.

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUOHJEET YLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMISTÄ KOSKEVAAN PÄÄTÖKSEEN

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusoikeus

Valituksen saa tehdä

  • se, jota päätös koskee,

  • se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Sen lisäksi alueellisella ympäristökeskuksella ja muulla viranomaisella on toimialaansa kuuluvissa asioissa oikeus valittaa kaavan hyväksymistä koskevasta  päätöksestä. Valitusoikeus on myös maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia. Rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä on toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan oikeus valittaa kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä.

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,

  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai

  • päätös on muuten lainvastainen.

 

Valitusosoituksen sisältö, liitteet ja toimittaminen

Valituskirjelmässä on ilmoitettava

  • valittajan tai valituksen laatijan yhteystiedot (nimi, ammatti, asuinkunta, postiosoite, puhelinnumero ja mikäli mahdollista sähköpostiosoite)

  • päätös, johon haetaan muutosta

  • miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi

  • muutosvaatimuksen perusteet

Valituskirjelmä on valittajan tai laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjelmän, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite, puhelinnumero ja mikäli mahdollista, sähköpostiosoite.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai (viran puolesta oikeaksi todistettuna) jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava.

Valituskirjelmä on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen voi toimittaa myös faksina tai sähköpostilla. Alkuperäinen valitus on kuitenkin lähetettävä, mikäli hallinto-oikeus sitä erikseen pyytää.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 250 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään, mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmä kohtainen.

Valitusviranomainen

Viranomainen, jolle kunnallisvalitus tehdään, on Pohjois-Suomen hallinto-oikeus                        

Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu                                             

Käyntiosoite: Torikatu 34-40, Oulu                                                     

Sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao(at)oikeus.fi

Faksinumero: 029 5642 841

Puhelinnumero: 029 5642 800 (vaihde)

Asiakaspalvelu avoinna: ma - pe kello 8.00 – 16.15

 

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa

https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

 

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.